Geir
Lisätty sivulle: 2014-06-16
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

***
Kuulumisia kodista:
9.8.2014 Heippa Rekku Rescue, minun ensimmäinen kotini. Tässä on muutama kuva kronologisessa järjestyksessä. Vasemmalla ensimmäinen on minun ensi hetket uudessa kodissani. En käsitä että minut löydettiin. Toinen kuva on ensimmäisen yön jälkeen. Oli kamalan kuuma. Tällöin oli keskiviikko ja minulla ja isoveljelläni alkoi matokuuri. Keskiviikko nuuskuteltin oven raosta. Se oli jännää. Pääsin myös jaloittelemaan. Isoveli suljettiin parvekkeelle. Sieltä tuo vahti minua ikkunan läpi.
Torstaina pääsin sylissä tutustumaan uuteen kotiini. Isoveljeni tutki minua kaukaa. Sitten tapahtui jotain hassua. Ruokkijani palautti minut omaan huoneeseeni. Luikahdin nopeasti ulos ja siinä se istui. Figaro. Isoveljeni. Tein itsestäni oikein ison ja tuo vain nuuhki minua. Juoksin karkuun ja se juoksi perässä. Ruokkijamme tuumasi, että kun kumpikin olemme matokuurilla niin leikkikää. Ja mehän leikimme.
Perjantaina aloimme jo painimaan. Ruokkijamme ei ole ihan varma, olenko häviöllä joten teemme yhteistyötä. Jos johdatan paininnan aikana figrun mamin luo, niin tuo nappaa minut turvaan. Siihen on myös kiva nukahtaa. Perjantain isoveljeni alkoi myös pesemään minua. Tosin luulen sen johtuvan siitä, että naamani on ihan ruuassa syönnin jälkeen.
Viimeinen kuva on perjantai-illalta. Olen asunut täällä jo reilun viikon. Viikko ollaan oltu kaksisteen vapaana kun mami on käynyt töissä tai harrastuksissa. Tänään olin jopa yksin reilun puolituntia kun figaro oli pihalla. Minäkin kuulemma pääsen kun kasvan vähän isommaksi. Täytyy syödä enemmän ja nukkua. Tänään sain jopa kivipiiraita. Ne on niiiiiiiin hyviä. Nyt nukun jo ihan missä tahansa.
Nyt täytyy mennä iltapalalle. Jos olen nopea, ehdin varastaa figarolta taas ruokaa. Tuo kun ei pistä hanttiin. Mami kylläkin onkii ruuat pois suusta. Outo ihminen!
T. Geir, Figaro ja Pia
***
Leikattu urospentu, s. noin 13.4.2014. Kotihoidossa Helsingissä.
21.7.2014 Geirin sisarukset ja kaverit ovat jo kaikki lähteneet omiin koteihinsa! Mistä löytyisi vielä koti leikkisälle Geirille?
8.7.2014 Geir muutti kotihoitoon Kurkimäkeen Naajan, Nejman ja Grelsin kanssa. Geir vaikutti aluksi aralta, mutta jo muutaman tunnin jälkeen ujon kuoren alta paljastuikin reipas ja leikkisä, rohkea poika, joka kiipesi viereen hakemaan rapsutuksia. Poika rakastaa kivipiiroja, ja niitä syödessä pitää murista toisille suojellakseen herkkupaloja.
Pienellä äänellään Geir kiltisti pyytää, jos häntä ei huomioida tarpeeksi ja vastailee kotihoitajalleen maukaisuilla. Reipastumisen perusteella Geir saattaisi sopia lapsiperheeseen, mutta suosittelen silti edelleen aikuisempaa kotia. Leikkikaveria Geir kyllä kaipaa, oli se sitten toinen kissa tai ihminen, tämä poika tarvitsee leikitystä pentuenergian kulutukseen.
Geir on valmis muuttamaan omaan kotiin!
2.7.2014 Geir on melko energinen pentu ja se rakastaa kunnon painimatseja! Geir etsii kotia, jossa olisi reipas kollikissa kaverina. Geir aristelee jonkin verran ihmisiä, mutta sosiaalisen kissan esimerkillä siitä tulee varmasti vielä ihana lemmikki.
16.6.2014 Geir, Grim, Gry ja Gram saapuivat hoitokotiin emonsa sekä nuoremman Grels-kaverinsa kanssa huhtikuun loppupuolella. Geir on pentueen ujommasta päästä, ja etsiikin aikuiskotia, mielellään toisen kissan kaverina. Lisää kuvia koko poppoosta löytyy täältä.
HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta niin ota yhteyttä varaajaan (tiedot sivun alalaidassa). Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi.
KULUKORVAUS leikatusta kissanpennusta on 180€. Kulukorvauksella kissanpentu on steriloitu, ja se on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun. Kissanpentu on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity joko Kissaliittoon tai Turvasiru-palveluun.






