6.12.2019 Frodo muutti omaan kotiin elämään satumaista elämää Lumikki-kissan kaverina.
15.12.2019
Kuulumisia omasta kodista: “Frodo kotiutui meille tosi nopeasti; heti ensimmäisellä moikkauskerralla, kun oli saanut hetken asettua, tuli paljon puskemaan ja syliin. Muutoinkin viihtyy sylissä paljon ja antaa silittää; aivan ihana tapaus ❤ “
***
Frodo on reipas hurmuripoika ja pentueen johtajatyyppi. Vauhdikkaiden leikkien lisäksi Frodo nauttii rapsutuksista ja on viime aikoina keksinyt, kuinka mukavaa ihmisen sylissä makoilu onkaan.
18.11.2019
Frodo on utelias ja leikkisä nuori kissa, hobittikattipesueen rohkein vesseli, joka alkoi ensimmäisenä nauttia rapsutuksista ja tulee syliinkin, mikäli malttaa. Frodo lähti sisarensa Merrin kanssa ensimmäisinä tutustumaan kaksijalkaisiin ja poika oli ensimmäinen, joka tajusi palvelusväen parhaimman käyttötarkoituksen, eli nukkuma-alustana ja rapsuttajana olemisen. Frodo ja veljensä Sam myös nukkuvat usein palvelusväen sängyn jalkopäässä.
Tullessaan sijaiskotiin koko hobittikateiksi ristityllä pesueella oli jos jonkinmoista silmätulehdusta ja hengitystieinfektiota, joihin he saivat asianmukaista lääkinnällistä hoitoa. Frodolla sen suurempia infektioita ei ollut, häntä vaivasi lähinnä vain korvapunkki ja suolistoloiset. Nyt Frodo on ollut täysin terveenä jo useamman viikon.
Frodo on syntynyt ja kasvanut elämänsä ensimmäiset kuukaudet luonnossa, mistä hänet ja kolme muuta pentua löydettiin ja tuotiin Rekku Rescuen hoitoon. Aluksi kaikki neljä hobittikattia olivat arkoja ja ihmisiin tottumattomia. Vaikka Frodon kesyyntyminen on edennyt hyvin, tarvitsee hän silti vielä paljon kärsivällistä totuttamista, joten uudelta kodilta olisi hyvä löytyä jo jonkin verran aikaisempaa kissakokemusta. Tämän vuoksi Frodo ei myöskään sovi ihan pienten lasten perheeseen. Isompien lasten parissa Frodo voisi pärjätä kunhan lapset osaavat antaa kissalle tarpeeksi omaa tilaa. Innokkaana leikkijänä Frodo tarvitsee seurakseen kissan, joka ei jää raisujen leikkien jalkoihin. Frodo muuttaisi mielellään samaan kotiin veljensä Samin kanssa tai sitten nuoren, seurallisen ja leikkisän poikakissan kaveriksi.