18.01.2022 Friskus muutti loppuelämän kotiinsa yhdessä siskonsa Fridolfinan kanssa.
***
Friskus on pentueen toinen poikakissa, mutta hieman rauhallisempi kuin veljensä. Se on kasvanut hoitoperheessä kolmen sisaruksensa, emonsa ja isänsä kanssa.
Friskuksen löytää useimmiten lempparinojatuolistaan päiväunilta, tai kukkaruukusta seurailemasta maailman menoa. Kisu tulee usein hakemaan itse rapsutuksia ja moikkaamaan, mutta ei välttämättä halua jäädä syliin hengailemaan. Se rakastaa leikkimistä sisarustensa kanssa ja juoksee mielellään jokaisen nauhan, pallon ja leluhiiren perässä. Friskus tuntuu kuitenkin olevan usein ensimmäinen, joka kömpii takaisin nojatuoliin torkuille.
Friskus innostuu silti mukaan leikkeihin siinä missä muutkin sisaruksensa, mutta on myös hyvä rauhoittamaan vauhdikkaampia pentuja, jotka ottavat mallia siitä. Ruokailun jälkeen Friskus ja Fridolfiina usein pesevät toisiaan ja käyvät sitten lepäilemään yhdessä esimerkiksi patterin viereen.
Myös Friskus on ollut ilmeisen kiinnostunut viherkasvien maistelusta ja niissä kiipeilystä, joten ne kannattaa varautua siirtämään kissan tassujen ulottumattomiin.
Kaikki pennut ovat opetelleet syömään erilaisia märkäruokia, eikä vielä ole tullut vastaan ruokaa joka ei kelpaisi. Kantokoppaan menemistä ja automatkailua on treenattu ja ne sujuvat ongelmitta, ja pennut ovat tottuneet käsittelyyn kuten nostamiseen ja kynsien leikkaamiseen. Myös matolääke ja antibiootit ovat menneet alas mainiosti.
Friskus tulee hyvin toimeen siskonsa Fridolfinan kanssa, ja lähteekin hänen kanssaan uuteen kotiin!