Fortuna (nyk. Motti)
Lisätty sivulle: 2011-03-21
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

***
Kuulumisia kodista:
11.12.2014 Hei, ajattelin vaan kertoa että Motille kuuluu oikein hyvää. Talvi vaan harmittaa kun ulkona ei ole niin kiva tassutella. Oli lokakuussa täällä “kaupunkiresidenssissään” hoidossa pari viikkoa kun mummi ja pappa olivat matkalla. Motti on edelleen hyvin leikkisä, vaikka olemukseen onkin jo tullut vanhan kissaherran arvokkuuta.
15.10.2013 Kuvaterveisiä Motilta!
22.7.2013 Motti muutti pääsiäisenä maalle tutun pariskunnan luokse. Olen käynyt katsomassa häntä noin kerran kuussa, ja omakotitaloelämä näyttää sopivan herralle oikein mainiosti. “Mummin matot” ovat usein kasassa juoksemisen riemusta, ja kolmesta kerroksesta riittää tutkittavaa. Aluksi valjastamisyritykset vaikuttivat yhtä toivottomilta kuin ennenkin ja Motti joutui tyytymään katselemaan pihaa ikkunoista, mutta sitten musta karvapallo saatiin kuin saatiinkin valjaisiin ja ulos. Nyt se innostuu heti kun valjaat otetaan esille, ja ulkoiluttaa “palvelijoitaan” mahdollisimman usein!
Motille kuuluu siis hyvää, ja onneksi voin edelleen käydä katsomassa sitä. Näyttää se vanhan emäntänsä vielä muistavankin. :)
***
Leikattu uros, Helsingissä
14.10.2011 Fortuna etsii uutta kotia.
Omistajan kertomaa: Motti siis kaipaisi tilavampaa kotia (vähintään iso kaksio), mielellään kissakaverilla. Katti on vielä nuori ja tykkäisi kun olisi leikkiseuraa mitä nykyiseen yksiöön ei valitettavasti mahdu, ja yksiö on tälle nuorelle herralle muutenkin liian pieni maailma. Energiaa riittää, mutta mikään pahantekijä kisu ei todellakaan ole; tapetit, verhot, maljakot ja viherkasvitkin pääosin ovat saaneet olla rauhassa.
Motti tykkää silittämisestä ja rapsuttelusta todella paljon, vain vatsaan ei saa koskea. Leikkiessä on vielä nuoruuden hurjuutta, eli “saalista” jahdataan kynsin hampain, minkä vuoksi on parempi ettei uudessa kodissa ole pieniä lapsia. Motti on todella kiltti, mutta innostuessaan leikkimään se on kissa, ei pehmolelu. Ystävällinen ja rohkea luonne, tervehtii aina uusia ihmisiä ja seuraa kodin askareissa.
Nukkumaan käpertyy mieluiten jalkopäähän tai kylkeen kehräämään. Täysin sisäsiisti (ököplussaa käytetty), eikä yleensä nirsoile ruuan kanssa. Ei pelkää kuljetuskoppaa, mutta valjaista ei tykännyt yhtään (ehkä joku kokenut pystyisi totuttamaan). Tärkeintä olisi että löytyisi pysyvä koti jossa olisi seuraa ja tilaa temmeltää!
12.4.2011 Fortuna muutti omaan kotiin Helsinkiin
***
Kuulumisia ja kuvia kodista:
23.5.2011 Fortuna on ollut uudessa kodissaan nyt puolisentoista kuukautta. Utelias, rohkea ja kova poika leikkimään (ja syömään) tämä porilainen :) Seuraavaksi kokeillaan valjaissa ulkoilua. T. Kati
***
Leikattu uros, kotihoidossa Helsingissä
24.3.2011 Lisätty uusia kuvia Fortunasta. Kotihoitaja kertoo: Fortunan kanssa on mennyt oikein hyvin. Se ei ollut uudesta ympäristöstä moksiskaan vaan nosti heti paikkojen tarkistamisen jälkeen hännän pystyyn ja tuli tekemään tuttavuutta. Fortuna on ollut todella sosiaalinen ja leikkisä. Vieraitakaan se ei arastellut yhtään. Välillä sillä menee leikkiminen ja silittäminen sekaisin ja se saattaa kesken silittämisen hyökkäillä leikkisästi käden kimppuun. Siitä huolimatta Fortuna on todella herttainen kissa.
21.3.2011 Fortuna siirtyi Rekku Rescuen hoiviin Porista, sillä kukaan ei kaivannut tätä kilttiä ja mukavaa kollipoikaa rankkurilta. Fortunalta on nyt leikattu kirsikkasilmä sekä se kastroitiin (toinen kives ei ollut laskeutunut, joten leikkaus jouduttiin tekemään isompana kuin normaali kollin kastrointi). Fortuna on kuitenkin toipunut jo hyvin leikkauksista ja on nyt kotihoidossa Helsingissä odottamassa pääsyä ihan omaan kotiin.
KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun.






