24.2.2019 Fiilus sai uuden kodin veljensä Fetun kanssa
4.3.2019 kuulumisia kodista
Viikko on pyörähtänyt jo kissojen kanssa. Molemmat ovat hyvin sopeutuneet meille. Fetu oli ensimmäisenä päivänä rohkeikko ja oli paljon minun kanssani, kun taas Fiilus oli arka ja pysytteli sängyn alla piilossa. Yöllä kuitenkin Fetu jo nukkui vierelläni ja Fiilus tuli perässä viereeni ja eikä arkuutta näkynyt enää silloin. Veljeenikään ei myös arastella ja tulevat keskenään hyvin toimeen. Päivä päivältä molemmat ovat enemmän innoissaan olla meillä ja virkeyttä riittää kattoon asti. Ruoka maistuu jo hyvin ja sitä ne myös kerjäävät omista ruuistamme.
***
Veikeä Fiilus-poika etsii kotia veljensä Fetun kanssa. Pojat ovat vielä pentuja, ja kaipaavat kotia, jossa ymmärretään pentukissan tarpeita.
23.1.2019
Fiiluksen erottaa veljestään siitä, että sillä on turkissaan enemmän harmaata. Fiilus on vielä hieman arka, ja kaipaa aikaa kotiutumiseen. Veljestään Fiilus hakee seuraa ja turvaa. Veljekset nukkuvat päällekäin ja vierekkäin koko ajan, syövät yhtä aikaa ja painivat keskenään lähes jatkuvasti. Toisaalta kotihoitopaikan muiden kissojen kanssa touhuaminen ei veljeksiä ole kiinnostanut.
Molemmat veljeksistä ovat kovia syömään, ja ovat kotihoitopaikassaan käyneet useasti varkaissa ihmisten ruokien äärellä. Eli tarkkana saa näiden veljesten kanssa olla!
Kotihoitaja luonnehtii Fiilusta “pusupojaksi”, kunhan poika sai ajan kanssa oppia luottamaan ihmiseensä. Molemmat kissat ovat sosiaalisia sylikissoja. Veljekset nukkuvat usein kieli ulkona ja juttelevat kurisemalla toisilleen.