17.9.2020 Fanni löysi oman kodin.
Fanni on hurmaava mutta uudelta kodilta ruokavalion ja stressinhallinnan kanssa hieman erityistoimia vaativa kisssarouva.
10.92020
Fanni on hyvin seurallinen, ystävällinen, ihana, puhelias ja älykäs. Kissa, joka tykkää loputtomasti huomiosta ja silityksistä. Ei ole yhtä itsenäinen kuin kissat yleensä, vaan on todella rakastava ja huomionhakuinen. Voisi sanoa koiramaiseksi. Tykkää myös leikkiä pitkiä aikoja ihmisten kanssa, parasta ovat huiskalelut ja laservalolelut, joiden perässä säntäilee kuin pentu. Tykkää muutenkin viettää aikaa ihmisten kanssa ja olla mukana kaikissa kodin touhuissa, samalla juttelee paljon hauskalla persoonallisella naukuvan natisevalla äänellään. Fanni on hauska, ihmiseen syvästi kiintyvä ja on heti ensimmäisestä yöstä lähtien nukkunut ihmisen jalkojen päällä. Aamuisin Fanni herättää ihmisensä naukumalla ja läppäämällä kevyesti, on heti iloinen nähdessään ihmisen heräävän ja on valmis syömään ja leikkimään. Fanni kaipaisikin kotia jossa ihmiset olisivat paljon kotosalla pitämässä hänelle seuraa ja järjestämässä aktiviteetteja.
Fanni on hyvin siisti eli käyttää hienosti vessaa eikä raavi huonekaluja, vaan käyttää raapimapuuta. Kissan pedit eivät kelpaa vaan haluaa olla ihmisten lähellä sängyllä tai sohvalla. Samoin tervehtii innokkaasti kotiin tulevaa ihmistä ja pyörii jutellen jaloissa. Sylissä ei viihdy kuitenkaan. On erittäin älykäs, oppi nopeasti avaamaan huoneiden ja kaappien ovet. Älypelit voisivat hyvinkin olla Fannin mieleen. On myös tosi hyvä hyppäämään eli välillä Fannin löytää vaatekaapin ylimmiltä hyllyiltä. Turkki on helppohoitoinen ja Fanni tykkää sen kampaamisesta. Muutkin hoitotoimenpiteet sujuvat hienosti.
Fannilla on kuitenkin hieman ongelmia, joihin tulee uudessa kodissa kiinnittää huomiota. Hän on allerginen todennäköisesti ainakin tonnikalalle, ehkä muillekin ruoka-aineille, joten hän syö allergiaruokaa. Uudessa kodissa tulee jatkaa allergiaruokavaliota ja varovaisia ruokakokeiluja mitä Fanni sietää ja mitä ei. Allergia oireilee kutinana ja silmien vuotamisena. Lisäksi hän on kovin stressiherkkä ja esim. kovat äänet, kissakaveri tai muu odottamaton tapahtuma saa Fannin hyvin stressaantuneeksi ja hän alkaa nyhtää karvoja mahasta ja jaloistaan. Kun ruokavalio on kunnossa ja elämä tasaista ja rauhallista niin oireet pysyvät hyvin kurissa.
Fanni etsii kotia ainoana lemmikkinä.
Summary in English
Fanni is about 9 year old social and sweet lady cat. She loves be around and play with people. She also likes to sleep in human bed, cat beds won’t do. So she’s looking for a home where people can spend a lot of time at home with her.
Fanni has some severe food allergies, so she is on special diet. She also gets stressed very easily, tex. loud noises, other cats or other unexpected things make her very anxious and she starts to pull her hair off from her tummy and legs. So she needs quiet and calm environment to be happy and lovable cat she really is.