Famu
Lisätty sivulle: 2008-10-09
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

*****
KUULUMISIA omasta kodista:
10.12.2008 Kissat ovat kotiutuneet hyvin, ja Famua saa jo silloin tällöin silittää pitkäänkin kunhan sitä on ensin lahjonut leikillä ja herkuilla puolisen tuntia. Öisin varsinkin famu kiipeää sänkyyn ihmettelemään omistajiaan. Funtik on rauhallinen, nukkuu paljon eikä oikein innostu leikkimisestä. Silitykset kyllä kelpaavat. Famusta huomasimme heti alkuun että hän on todella “puhelias”. Jatkuvasti kävellessään tai juostessaan hän “kurisee”. kurina kuulostaa hauskalta maukumisen ja kehräämisen välimuodolta. Silloin tällöin Funtik vastaa samanlaisilla äänillä.
****
NAARAS noin 3,5kk (marraskuussa 2008) / Vantaalla
9.10.2008 Flora emon pennut Fargo ja Famu, sekä ottoveli Fino odottavat omaan kotiin pääsyä setänsä Funtikin kanssa. Famu on aktiivinen pikkupentu joka ei pitkään paikallaan viihdy vaan tahtoo leikkiä muiden pentujen kanssa ja syö reippaasti:)
Koko pesue Funtik, Fauna, Fargo, Famu ja Fino on löydetty rakennustyömaalta, mutta ne ovat tottuneet ihmiseen pienestä pitäen ja ovat jo kuin kotikissoja.
KULUKORVAUS kissasta on 100€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun sekä sille on tehty sienitesti. Yli 6kk ikäiselle kissalle on tehty lisäksi myös fel- ja fiv -testit. Kissalla on oma virallinen eu-passi josta toimenpiteet käyvät ilmi.






