Epeli

Lisätty sivulle: 2009-11-19

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Epeli
18.1.2010 EPELI MUUTTI OMAAN KOTIIN HELSINKIIN

*****

KUULUMISIA omasta kodista:

26.1.2010 Epeli muutti meille Perryn kaveriksi reilu viikko sitten. Kun se vihdoin uskaltautui ulos häkistä se luikahti peloissaan sohvan taakse nurkkaan piiloon, ja uskaltautui esiin meitä tervehtimään vasta seuraavana päivänä.

Pidettiin pari päivää kissat erillään niin että Epeli voisi kotiutua rauhassa. Perry aisti selvästi makuuhuoneesta että jotain oli tekeillä ja sillä oli koko ajan karvat pystyssä. Kun kissat vihdoin näki toisensa ensimmäistä kertaa Epeli näytti melkeinpä jopa iloiselta, kun taas Perry sähisi ja murisi. Perry seuraili Epeli parkaa koko päivän ja kielsi sitä menemästä hiekkalaatikolle tai ruokakupille. Epeli alistui kiltisti ja juoksi aina sängyn alle kun Perry alkoi pomottelemaan. Huomatiin myös, että Perry muuttui hirveän mustasukkaiseksi ja suojelevaksi heti kun silittelin tai pidin Epeliä sylissä. Viikon kuluessa Perry on nyt kuitenkin rauhoittunut ja niistä on vihdoin ja viimein tullut hyvät kaverit. :) Pientä pomottelua on vielä havaittavissa mutta Epeli näyttä hyväksyvän tilanteen sillä se ei ole ainakaan vielä osoittanut minkäänlaisia stressin merkkejä.

Epelistä on paljastunut kaikin puolin ihana ja rakastava kisu. Se on oikea sylikissa ja kaipaa muutenkin paljon huomiota. Perry on vauhdikas jääräpää, kun taas Epeli on vähän varautuneempi ja leikkii tosi nätisti. Sillä on hassu tapa kuljettaa suussa leluhiiriä ympäri kotia ja piilotella niitä. Se tykkää myös tehdä kepposia silloin kun kukaan ei ole kotona. Lempipuuhia on mausteiden pudottelu hyllystä ja eilen se onnistui tiputtamaan ison lasikulhon lattiaan. Vilinää ja vilskettä siis riittää! Perrykin on pari ekaa päivää lukuunottamatta vaikuttanut paljon tyytyväisemmältä nyt kun se on saanut leikkikaverin :)

Terveisin,
kisut, Jessica ja Tommi

****

UROS, noin 4kk (joulukuussa 2009)

14.12.2009 Lisätty uusia kuvia Epelille. Kotihoitajan kertomaa: Erittäin utelias ja seurahimuinen kisuli. rakastaa kaikia-ihmisiä, kissoja ja koirija.

19.11.2009 Epeli ja Eppuli ovat kotikissan pennut jotka on hylätty vieraaseen pihapiiriin. Toisella pennuista (Epeli) oli hännän pää leikattu pois. Pari päivää pennut olivat juoksennelleet kauhissaan, mutta lopulta uskaltuivat tulla ihmisen luoksi. Häntä saatiin puhdistettua ja lääkittyä na nyt haava haava on kasvanut hyvin kiinni.

KULUKORVAUS kissasta on 100€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun sekä sille on tehty sienitesti. Kissalla on oma virallinen EU-passi, josta toimenpiteet käyvät ilmi.