Elva (nyk. Ninni)

Lisätty sivulle: 2013-06-26

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Suomi

Elva (nyk. Ninni)
12.7.2013 Elva muutti omaan kotiin Helsinkiin kahden kissan kaveriksi.

***

Leikattu naaraspentu, noin 11 vkoa. Luovutus aikaisintaan 12.7, kotihoidossa Helsingissä

26.6.2013 Elva-tyttönen on Espen ja Eskil-pentujen sisar, joka oli hoitoon tullessaan veljiään heikommassa hapessa. Parin päivän sairastelun jälkeen Elva kuitenkin lähti toipumaan, ja nyt siitä on kuoriutunut oikein vauhdikas pikkuinen. Elva on varovaisempi ihmisten suhteen kuin veljensä ja tarvitsee aikaa rauhassa tutustuakseen. Hakusessa olisikin rauhallisemmapuoleinen koti, kiltin ja reippaan kissan kaverina.

Elvan, Espenin ja Eskilin kämppiksinä ovat vanhempi Elling sekä nuorempi Ecke-pentu.

HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta niin ota yhteyttä varaajaan puhelimitse. Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi. Kissanpentujen luovutusikä on vähintään 12 viikkoa.

KULUKORVAUS leikatusta kissanpennusta on 180€. Kulukorvauksella kissanpentu on steriloitu, ja se on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun. Kissanpentu on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi.