Ella & Nuppu
Lisätty sivulle: 2014-03-29
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro & Suomi

Molemmat ovat kotiutuneet hyvin ja valloittaneet uudet omistajansa totaalisesti.
***
Kuulumisia ja kuvia kodista:
8.2.2015 Molemmat kissat ovat kotiutuneet hyvin luokseni. Kissat ovat tosi sosiaalisia, eivätkä aristele vieraita. Ella pötköttelee vähän väliä koreissa, laatikoissa ja kasseissa. Nuppu tulee yleensä perässä sohvalle viereen makoilemaan ja on rapsutuksia vailla. Nupun astmaan ollaan haettu korttisoonipiikki muutamaan otteeseen ja Ellan hammaskalusto on laitettu kuntoon. Kissat siis voivat mainiosti :)
***
Leikatut aikuiset naaraat. Ella ja Nuppu etsivät kotia yksityisesti, yhteystiedot esittelytekstin alla.
25.5.2014 Ella ja Nuppu ovat olleet nyt kuukauden verran sijaiskodissa todella huonoksi menneen kotitilanteen vuoksi. Ella rokotettiin 04/14 ja molemmat kissat madotettiin samaan aikaan. Nuppu on saanut samaan aikaan myös viimeisimmän kortisoni-pistoksen. Ella ja Nuppu tarvitsevat kiireisesti uuden pysyvän kodin, sillä sijaisperheessä kissat eivät enää pysty kauaa olemaan.
29.3.2014 Ella, s. arvio 16.4.2007, virolainen löytökissa, löydetty pentuna hylättynä Tallinnasta kuljetuskopassa. Aivan todella kiltti kissa. Rakastaa rapsuttelua, auringossa löhöämistä, rakastaa kissanruokaa :) Ella on tottunut nukkumaan isännän kainalossa tähän saakka, joka ikinen yö. Ella ei sanan mukaisesti tee kärpäsellekään pahaa, lähinnä ihmettelee tarkkaavaisena, että minne ne ötökät taas menivät. Ella ei ole ikinä raapinut yhtään ketään aikuista.
Ella tykkää nukkua vaatekaapeissa/laukuissa/pahvilaatikoissa tms tai missä tahansa, missä on lämmin. Ella ulkoilee vain kesäisin lasitetulla parvekkeella, muuna ajankohtana hän kokee ilman liian kylmäksi. Ellalla on valjaat pihaulkoilua varten, mutta hän ei niistä juurikaan piittaa. Pihalle päästessään hän ottaa jalat alleen, mikäli vapaaksi pääsee. Pihaulkoilun varjopuoli on se, että sisään tullessa hän jää maukumaan ulko-ovelle ja raapii ovea.
Ella vihaa kuljetusboksissa olemista todella paljon. Hän maukuu ja koittaa kaikin mahdollisin keinoin tulla boksista ulos niin kauan, kun hän siellä joutuu olla. Boksia hän ei pelkää ollenkaan, mutta sinne meneminen pistää peruutusvaihteen päälle ja siellä oleminen on hirveintä, mitä Ella tietää.
Ellaa pystyy hieman harjailla (mitä nyt juoksee kehräten karkuun ;)) ja kynnetkin saa tarvittaessa leikattua. Ellalle pystyy antamaan suun kautta lääkkeet, jos ne ovat nestemäisiä ja kiinnipitäjällä on varmat otteet. Eläinlääkärissä Ella ei arvosta tutkimusten tekemistä, saattaa vaatia rauhoituksen. Ella viihtyy parhaiten kotona, muualla hän ei osaa oikein rentoutua ja saattaa olla hyvinkin apaattinen ja stressaantunut.
Nuppu, s. arvio 25.10.2004, espoolainen löytökissa, löydetty 1.12.04 valtavasta kissapopulaatiosta metsästä kahden veljensä kanssa, emon hylkääminä. Nuppu oli 5kk ikään saakka Hesyllä karanteenissä pahan sieni-infektion vuoksi. Nuppu on meille tullessaan ollut täysin arka ja ensimmäiseen puoleen vuoteen hän ei antanut koskea itseensä lainkaan. Nuppu tuli “kesytettäväksi” toisen kissan kaveriksi meille. Nupusta kuoriutui maailman hellyyttävin kissa, joskin hiukan pelokas ja arvaamaton saattaa vieläkin olla. Nuppu “lutkutti” ringissä veljiensä kanssa toistensa turkkeja pentuna. Tämä tapa on jäänyt Nupulle. Hän lutkuttaa vasenta kylkeään (Nuppu on siniharmaa-valkoinen) ja siitä kohtaa, mistä hän lutkuttaa kylkeään, on turkin väri mennyt ruskeaksi. Hän lutkuttaa vain silloin, kun hänellä on oikein hyvä ja turvallinen mieli (se on suuri luottamuksen osoitus Nupulta, mikäli joku saa hänet ”lutkuttamaan”).
Nuppu on todella hellyyttävä ja rakastettava läheisyyttä kaipaava kissa.
Nuppu nukkuu emännän jaloissa sängyssä yöt ja lutkuttaa kylkeään pitkin yötä. Yöllä Nupun saalistusvietti herää ja hän tuo mouruten kaikki leluhiirensä sängyn viereen. Nuppu pörhentelee onnellisena, jos hänen saaliitaan osataan kehua ja arvostaa ;) Nuppu syö takuuvarmasti kaikki viherkasvit ja kukat sekä nuolee pöydälle unohtuneet lautaset ja kupit. Ohuet sähköjohdot Nuppu tykkää nakertaa poikki.
Nuppu rakastaa parveke-ulkoilua. Hän viihtyy talvellakin pieniä hetkiä parvekkeella. Nuppu myös metsästää salaman nopeasti aivan kaikki pienimmätkin banaanikärpäset, Nupulta ei jää mikään huomaamatta. Pihaulkoilua Nuppu pelkää suunnattomasti, samoin valjaita. Nuppu ei anna pitää itseään kiinni. Hän saa “paniikkikohtauksen” ja pyristelee kynnet esillä samantien pois. Nuppua ei pysty yksin lääkitsemään mitenkään, harvoin kaksinkaan. Syliin Nuppu saattaa joskus tulla seisomaan, jos joku istuu sohvalla, mutta muutoin hän ei sylikissa ole.
Nupulla on astma, jota hoidetaan eläinlääkärissä annettavin kortisonipistoksin. Nupun astma on todettu n.1-vuotiaana, kohtaus on kaulapitkällä yskimistä (käheä, vinkuva, rohiseva, todella pahan kuuloinen yskä). Koska injektiot on elimistölle kaikkein rasittavinta/kuormittavinta, täytyy Nupusta vuosittain ottaa verikokeet. Kortosoni pistettäessä tuhoaa munuaisia ja maksaa ja sattaa aiheuttaa diabetestä. Nupun munuaisarvot ovat hieman kohonneet, mutta niitä ei tarvitse vielä hoitaa mitenkään. Nuppu saa pistoksen vaativan astmakohtauksen n.1-3kk välein. Nuppua on tähän saakka hoidettu SoVetissä Kivenlahdessa. Eläinlääkärissä Nuppua jännittää niin paljon, että hänelle saa tehdä mitä tahansa toimenpiteitä. Anaalirauhasten tyhjennys ja verikokeen otto suonesta onnistuu hyvin yhden ihmisen pitelemänä.
Nuppu pelkää mennä kuljetusboksiin todella paljon. Hän piiloutuu jo hyvissä ajoin, eikä tule hyvällä koskaan laatikkoon. Siitä seuraa aina kova sähiseminen ja muriseminen. Boksiin päästyään Nuppu rauhottuu heti, vaikka jännittääkin siellä olemista.
Nuppu on saanut muutama vuosi sitten todella pahan allergisen reaktion rokotuksesta. Eläinlääkäreitä konsultoitaessa tulivat he siihen tulokseen, ettei Nuppua saa rokottaa enää koskaan. Lääkäreiden mukaan toisen merkkistä rokotetta voi kokeilla, mutta eivät mene takuuseen, selviääkö Nuppu siitä hengissä.
Kissat ovat hyvin tärkeitä toisilleen, tätä parivaljakkoa ei saa erottaa.
Kissat luovutetaan lapsettomaan ja eläimettömään aikuiseen kotiin, koska kissat eivät tule perheen pienten lasten kanssa toimeen ja ovat tällä hetkellä hyvin stressaantuneita. Uusien omistajien täytyy tehdä Nupusta lisäksi erillinen luovutussopimus Hesyn kanssa.
Lisätietoja: Laura, p.0456337313






