Eliza

03/2017 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

13.6.2022 Eliza muutti ikiomaan kotiinsa.

22.6.2022

Kuulumisia uudesta kodista:

“Eliza on ollut luonani nyt kohta kaksi viikkoa ja kaikki on sujunut hyvin. Ensimmäisen vuorokauden hän piilotteli saunassa, mutta sen jälkeen on rohkeasti tutustunut uuteen kotiin. Eliza on käynyt laatikolla normaalisti ja syöminen ja juominen vaikuttaa pääpirteissään hyvältä.

Eliza on innokas leikkimään, lisäksi antaa jo vähän silittää ja ottaa syliin. Kerran tuli jo omatoimisesti syliin(!). Vieraisiin hän suhtautuu yhä pelokkaasti ja luikkii samantien piiloon. Saunan lauteet ovat säilyneet vakio piilona, ehkä varsinkin nyt kun laitoin sinne tyynyn.

Odotettavissa paljon hyviä hetkiä yhdessä!”

(Viimeisin kuva on otettu omassa kodissa, siinä Eliza leikkii lempipallollaan.)

***

Eliza, toisin kuin musikaalin kaimansa, ei tarvitse etikettiopetusta, vaan on varsin salonkikelpoinen, ihastuttava kissaneiti. Kotikissakoulun yläluokat ovat kuitenkin vielä käymättä, ja erityisesti käsittelyoppiin Eliza tulee tarvitsemaan opetusta jatkossakin.

5.5.2022

Elizan valokuviin lisättiin todisteet neidin uusimmasta villityksestä: urheilukassissa majailusta. Neiti lienee siis täysin valmis muuttoon!

23.4.2022

Elizan kodinetsintä jatkuu. Neiti on osoittanut nauttivansa eniten yhden-kahden rauhallisen, kissaa puhuvan ihmisen seurasta, eli tällainen koti olisi hänelle ihanteellisin. Elizan tulevalla omistajalla tulee olla aikuisiällä tullutta kissojen parissa kertynyttä kokemusta, sillä Eliza tarvitsee vielä määrätietoista, positiivista vahvistamista hyödyntävää kouluttamista mm. käsittelyyn ja kantokoppaan laittoon.

13.4.2022

Eliza on noin 5-vuotias rekisteröimätön brittiläinen lyhytkarva, joka saapui Rekuille kodinvaihtajana helmikuussa. Hän oli aluksi pelokas uuden tilanteen edessä, mutta tottui muutamassa päivässä sijaiskodin arkeen. Eliza on suurimman osan ajasta hyvällä tuulella, kehrää paljon ja seurailee ihmisen askareita osallistuen niihin. Yht’äkkiä neiti kuitenkin saattaa jostain syystä sähistä, joskin minuutin päästä jatkaa kehräämistään niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Eliza hoitaa itse turkkiaan ja vessareissut sujuvat häneltä siististi. Hoitotoimenpiteet, kuten lääkitseminen, kynsien leikkaus ja ylipäätään ihmisen tahtiin tehtävät nostelut ja koskemiset ovat Elizalle vieraita, ja niinpä pakkokäsittely ei ole lainkaan Elizan mieleen. Neitiä voi nykyään välillä jo silittää ja nostaa syliin, ja hän tulee myös itsenäisesti katsomaan telkkaria ihmisen kanssa sohvalle, joskus syliin asti. Kaiken tämän on kuitenkin tapahduttava neidin omilla ehdoilla.

Elizan lempileikki on jahdata lattiaa pitkin heitettyjä herkkuja. Myös palloja jahdataan päivittäin. Eliza pitää rutiineista, muttei vaadi niitä. Elizalle esimerkiksi ruokailuajat eivät ole niin justiinsa, ja sijaiskodissa hän on aamuisin antanut kotihoitajan nukkua niin pitkään kuin tämä haluaa. Eliza selkeästi nauttii rauhallisesta arjesta ihmisen kanssa, ja tämä piirre vahvistunee hänessä vielä, kunhan neiti pääsee asettumaan loppuelämän kotiinsa.

Eliza syö vain nappuloita. Sijaiskodissa neitiä on yritetty tutustuttaa märkäruokaan, mutta hän on kieltäytynyt kaikista vaihtoehdoista. Herkut taas kelpaisivat aina. Elizan uudella kodilla tulee olla tietämystä kissojen oikeaoppisesta ravitsemuksesta, sekä jämäkkyyttä toteuttaa neidin ruokavalioremontti kotiutumisen jälkeen.

Eliza on asunut koko aikuisikänäsä ainoana kissana, ja etsiikin siksi kotia, jossa saisi olla näin myös jatkossa. Neidin suhtautumisesta muihin kissoihin tai koiriin ei ole tietoa, mutta oletus on, että tällainen suurempi muutos elämässä olisi Elizalle liian stressaavaa. Elizalle päivittäinen ihmisen antama huomio on tärkeää, joten tulevan ihmispalvelijan tulee olla paljon kotona viihtyvää sorttia. Eliza ei sovellu lapsiperheen kissaksi, sillä äkkipikaisuutensa takia sopuisa yhteiselo lasten kanssa tuskin onnistuisi. Eliza ei myöskään sovi ensimmäiseksi kissaksi, vaan tarvitsee kissakokeneen omistajan, jolla on kykyä tulkita tarkkaan kissan eleitä, ja osaamista pikkuhiljaa kouluttaa Elizaa monipuolisempaan käsittelyyn.