Eleanor (nyk. Ilona)
Lisätty sivulle: 2012-12-27
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

***
Kuulumisia ja kuvia kodista:
5.1.2015 Elämä ihanan Ilonan kanssa on sujunut loistavasti. Vuosi sitten Ilonalla todettiin calici-virus, jonka seurauksena jouduttiin poistamaan 8 hammasta. Siitä ei ole ollut sen suurempaa haittaa, eikä Ilona oireilekaan kuin vain stressitilanteissa. Ilona onkin muuttunut sen verran, ettei stressaile tai arastele melkein mitään enää. Vieraita ei juosta karkuun, vaan tehdään heti tuttavuutta ja jos olen ollut ulkomaan matkoilla, hoitopaikka on ollut kuin toinen koti.
Ilonasta on kuoriutunut myös varsinainen hassuttelija… leluhiiriä heitellään vessanpönttöön, ulko-ovesta tekisi mieli lähteä ulos ja kaikki mamman tekeminen on seuraamisen arvoista. Vessaankin on päästävä samaan aikaan tarpeille… heh. Yöt nukutaan mamman jaloissa, ruokaa kerjätään karmaisevalla mau’nalla, ja osaa Ilona tulla luoksekin, kun nimeltään sitä kutsuu :) Ja vaikkei luokse tulisikaan, niin heti ihmetellään että mitä asiaa sillä palvelijalla taas on. Ilonasta on myös kuoriutunut varovainen sylikissa. Ilona ei ole oikeastaan koskaan sylissä viihtynyt ellei ole pakko esim. lääkkeen annon yhteydessä, mutta jos Ilonan ottaa nyt syliin, siinä voi jopa torkahtaa hetken kovaäänisen kehräyksen säestämänä :)
26.8.2013 Passin mukaan Ilonan syntymäpäivää vietettiin 25.8. ja neiti saavutti vuoden iän! Viime päivityksestä on aikaa liki puolisen vuotta, mutta elämä Ilonan kanssa on aikalailla samanlaista kuin silloinkin.
Kesän alussa asennettu kissanverkko parvekkeelle oli kuin Lottovoitto Ilonalle! Siellä vietetään suurin osa ajasta menoa ja meninkiä ihmetellen. Ilonasta on tullut pahempi naapurikyttääjä kuin Ulla Taalasmaasta! Kaikki on niin uutta ja ihmeellistä.
Joka päivä kotiin saapuessa Ilona on ovella odottamassa ja toivottamassa tervetulleeksi hyppypuskemisten kera. Ilona onkin kova neiti puskemaan, varsinkin vauhdin ja hypähdyksen kera! Ei haittaa onko käsi, jalka vai pää kohteena; aina on puskettava kovaa ja korkealta. :) Ilona juttelee myös mielellään, vastailee pienellä ja hennolla mau’unnalla.
Vieraita ihmisiä Ilona saattaa juosta karkuun vieläkin, mutta nopeasti tulee tekemään tuttavuutta ja puskemaan sovinnon eleenä. Ilona voi kaikinpuolin hyvin ja tuo iloa ja rakkautta meidän kaikkien elämään. :)
11.3.2013 Ilonalle kuuluu vain hyvää! Neiti on rohkaistunut niin paljon, ettei sitä tunnista edes samaksi kisuksi! :) Sohvalla on kiva lepäillä mamman kyljessä kiinni ja välillä jopa sylissä, ja joka paikkaan on tultava kiehnäämään jalkoihin ja seurailemaan mamman puuhia. Öisin riehutaan, mutta välillä pitää ottaa nokoset mamman kainalossa. Aina kun ovi käy, Ilona tervehtii sohvalta tai makuuhuoneen ovelta tulijaa maukumalla. Vieraita Ilona aristelee vielä, mutta hetken totuteltua hyväksyy ne hänen leikittäjikseen :) Reilu viikko sitten Ilona steriloitiin ja neiti on toipunut loistavasti, automatkat vaan jännitti ja pelotti todella paljon. Ilona viettää nyt mukavia kissanpäiviä, kun saa olla maaman ja iskän silmäterä ja loputonta huomiota on aina tarjolla!- Saara ja Ville Liitteenä kuvia Ilonasta! :)
25.2.2013 Ilona on aivan toinen kissa kuin 4 viikkoa sitten! Nyt neiti antaa rapsuttaa itseään tuntikausia, jota säestää erittäin kovaäänisellä kehräämisellä. Mamman kättä on niin mukava puskea, että sen päälle pitää ihan lysähtää ja etutassuilla on kiva vetää mamman sormet takaisin rapsuttamaan :) Puolipitkän turkin ja puuhkahännän harjaaminen tuntuu neidistä silminnähden nautinnolliselta, kun harjaakin tekisi mieli puskea koko aika. Syliin ottamista ollaan harjoiteltu pikkuhiljaa lääkkeen antamisen yhteydessä, enää Ilona ei juokse karkuun saatika sitten sähise! Taitaa Ilonaa vielä vähän ujostuttaa avarilla paikoilla esim. keskellä olohuonetta, kun pitää luikkia pakoon. Äkkiä neiti tulee kuitenkin takaisin totemaan, ettei mitään pelottavaa olekaan :) Täällä tää mamma ilosta itkua vääntää, kun on niin ylpeä ja onnellinen Ilonasta! Uusia kuvia oli hankala ottaa, kun mamman rapsutukset tuntui niiiiiiiin mukavilta! ;) Terkuin Saara ja Ville
17.2.2013 “Ihana Ilona saapui meille sunnuntaina 27.1.2013 eli tasan 3 viikkoa sitten. Neiti oli ymmärrettävästi matkasta ja uudesta kodista kauhusta kankeana, jonka seurauksena ruoka ei maistunut pariin päivään. Onneksi yhteyshenkilömme Katja rauhoitti mieltäni ja antoi paljon hyviä ja toimivia vinkkejä! Suuren suuret kiitokset Katjalle siis! :) Näiden vinkkien, kärsivällisyyden ja ajan seurauksena nyt Ilona syö mainiosti ja on reipastunut huimasti! Kosketuksia neiti aristaa vielä, mutta hiljaa hyvä tulee. Pari päivää sitten Ilona ensimmäistä kertaa kehräsi kovaan ääneen leikin yhteydessä ja uskalsi jopa koskettaa mamman sormea nöpönenällään :) Olemme mieheni Villen kanssa erittäin onnellisia, että Ilona on nyt osa pikkuperhettämme. Parempaa kissavaavia ei voisi toivoakaan <3 Terveisin Saara ja Ville :)” Liitteenä kuvia Ilonasta!
****
NAARASPENTU, noin 3,5kk (joulukuun lopussa 2012), kotihoidossa Tallinnassa
27.12.2012 Eleanor on varsinainen kaunotar, jonka tuiman ilmeen alta paljastuu kiltti, mutta hieman ujohko kissaneiti. Kotihoitajan mukaan Eleanor on mukava kissa, joka on tottunut hyvin kotihoitajaan ja on hänen läsnäollessaan ihan reipas, vieraita ihmisiä kyllä ujostelee. Lapsiperheen kissa ei Eleanor luonteensa puolesta ole. Eleanor on valmis muuttamaan omaan kotiin, jossa ymmärretään neidin ujoutta ja annetaan aikaa tutustua rauhassa uuteen ympäristöön.
Eleanor on löydetty Mustamäeltä erään kaupan roskiksen vierestä.
KULUKORVAUS kissanpennusta on 120€. Kulukorvauksella kissanpentu on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun. Kissanpennulle on myös tehty sienitesti. Kissanpennulla on virallinen EU-passi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissanpentu on virkaeläinlääkärin tarkastama, ja se tuodaan Suomeen Eviran vaatimuksia noudattaen. Rekku Rescue järjestää kissan kuljetuksen Suomeen. Kissanpentu luovutetaan uudelle omistajalleen Suomessa.






