Egon

Lisätty sivulle: 2011-06-15

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Suomi

Egon
17.7.2011 EGON MUUTTI OMAAN KOTIIN HELSINKIIN

****

UROS, 2kk kesäkuussa 2011 (luovutusikä 3kk), Helsingissä

15.6.2011 Alvin, Egon, Vidar ja Bing ovat Kissapuutarha-projektin nuorimmaiset, jotka tulivat hoitokotiin noin neliviikkoisina. Kaikki neljä ovat reippaita, ihmisiin tottuneita ja vilkkaita kollinalkuja, jotka etsivät ensisijaisesti kotia joko pareittain yhdessä tai toisen kissan kaverina. Hoitotoimenpiteet sujuvat näiden herrojen kanssa todella leppoisasti, ja muutenkin kyseessä tuntuu olevan hyvinkin mutkaton ja normaali nelikko. Luovutusikäisiä pojat ovat heinäkuun puolivälissä, ja sitä ennen heihin saa sovittaessa käydä tutustumassa hoitokodissa Helsingissä.

Egon on pentueen rääpäle, jonka syömään oppiminen oli työn ja tuskan takana. Kun poika sitten kerran pääsi jauhelihan makuun ei paluuta teollisiin muonituksiin ollut. Egon onkin ihan pesunkestävä barffaaja, jonka ykkösherkkua on murskattu kanansiipi, vaikka muutkin lihalajikkeet kelpaavat. Toki ikää on kertynyt sen verran vähän etteivät ruokatottumukset varmastikaan ole mitenkään kiveen kirjoitetut, ja hoitokodissakin yritetään vielä opetella myös teollisen muonituksen makuun. :D

Pennut ovat lähtöisin Vihdin “Kissapuutarha” -projektista, josta löytyy lisätietoja Rekku Rescuen keskustelufoorumilla täällä.

KULUKORVAUS kissanpennusta on 100€. Kulukorvauksella kissanpentu on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun.