Eeben

15.1.2020 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

5.1.2021 Eeben muutti omaan kotiin Vantaalle siskonsa Espen kanssa.

***

Eeben etsii kotia toisen kissan kaverina. Tulevan kodin tulisi olla aikuiskoti, jossa ymmärretään ujon kissan sielunelämää.

12.12.2020

Eeben ja sen sisko Espe ovat lähtöisin Etelä-Savon perukoilta maalaistalon pihapiirissä eläneestä kissapopulaatiosta. Rekkujen sijaiskotiin tämä hyvin arka parivaljakko saapui toukokuun puolivälissä noin 5 kuukauden iässä ja siitä alkoi ihmiseen totuttautuminen.

Eebenillä ja Espellä oli suolistovaivoja hoitopaikkaan tullessaan ja alkuun häädettiinkin giardia pois. Suolistovaivat jatkuivatkin pitkään, mutta nyt raakaruoan ja hypoallegisten raksujen yhdistelmällä on vatsat rauhoittuneet. Tulevassa kodissa onkin hyvä huomioida, että mahdolliset muutokset ruokavalioon tulee tehdä harkitusti. Eebenin häntä on myös hieman normaalia lyhyempi, sillä hännänpää jouduttiin amputoimaan entisessä elämässä tapahtuneen onnettomuuden johdosta.

Eeben on vauhdikas pojanviikari, jolla virtaa riittää leikkimiseen siskonsa kanssa. Parasta on takaa-ajoleikit, jotka päättyvät riehakkaaseen painiin siskon kanssa. Eeben myös rakastaa leluja ja viettää niiden parissa itsekseen aikaa pidempiäkin hetkiä. Leluja on myös kiva kannella ja niitä löytyy välillä myös mm. kotihoitajan kengistä.

Eeben kaipaa kotia jossa olisi seurana kiva poikakissa, joka jaksaa peuhata mutta olisi myös valmis ottamaan Eebenin kainaloonsa hellittäväksi. Kaveriksi kävisi myös sisko Espe.

Eebenin tuleva koti on aikuiskoti, jossa ymmärretään vielä hieman ujon kissan sielunelämää ja ollaan valmiita jatkamaan totuttelua käsittelyyn ja hoitotoimenpiteisiin.

Summary in English

Eeben came to Rekku Rescue with his sister Espe in May. Since then, they have been getting used to living with a human. It has been a slow process but today they are finally ready to start looking for their own homes.

Eeben is a really active young boy who loooves to play with his toys and his sister. In his new home, Eeben should have another male cat to play with. He could also move together with Espe, if the suitable home candidate doesn’t yet have a cat.

Eeben’s future family should consist of adults, as he is still a bit shy. He has also had annoying stomach problems as getting used to proper food has not been easy for his digestion. New family should be prepared to take it easy when making changes to his diet.