Echo

05/2019 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

6.12.2019 Echo muutti Itsenäisyyspäivän kunniaksi omaan kotiin Helsinkiin Vilo-kissan kaveriksi.

***

Echo on osa ”Kaatisjengiä”, jäteaseman lieppeiltä pelastettua pentuetta. Echo etsii kotia, jossa olisi reipas ja rohkaiseva kissakaveri odottamassa.

28.11.2019

Kaatisjengin Echo on sisaruksiaan Charlieta ja Deltaa arempi kollinalku. Sisarukset muuttivat omaan kotiinsa pari viikkoa sitten, ja sen jälkeen Echo on huomannut ihmisen olevan ihan ok, kun hän yksin saa paistatella huomion spottivalossa.

Echon päivät kuluvat rauhallisesti maailmaa ihmetellen ja kehitellen erilaisia tapoja leikkiä. Poika on myös ymmärtänyt, että ihminen voi olla hyödyllinenkin leikkien suhteen, ja saattaa tulla komentamaan hitaasti älyävää ihmistä, että hänen huoneessaan lattialla laiskottelu on kiellettyä. Yöksi Echo valitsee mielellään paikan, jossa voi vahtia ihmisen unta, vaikkei aivan viereen uskallakaan. Ehkä vielä joskus?

Echo on peräisin kissapopulaatiossa, jossa pentue kasvoi noin kolmen kuukauden ikään asti ilman kontaktia ihmiseen. Tämän vuoksi Echo etsii kotia, jossa olisi arkojen kissojen sielunelämää ymmärtävä aikuinen ihminen. Äkkinäiset liikkeet ja suoraan lähestyminen jännittävät häntä vielä, mutta oikealla hetkellä poika nauttii rapsutuksista täysillä kehräten. Echo ei sovi perheeseen, jossa on lapsia tai koiria. Uudessa kodissa on hyvä jatkaa käsittelyharjoituksia, mutta suurin hyöty Echolle olisi reippaasta ja ihmisystävällisestä kollikaverista, jonka kanssa saisi vetää rallia ja painia, ja jolta Echo voisi ottaa mallia ihmisten kanssa toimimisesta. Sijaiskodissa olleiden tyttökissojen mielestä Echon painiotteet ovat olleet niille liian rajuja.