Dessa

Lisätty sivulle: 2008-11-24

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Dessa
24.1.2009 Dessa muutti omaan kotiin Vantaalle Tiinu-kissan kaveriksi.

***

Naaras, noin 5kk (tammikuussa 2009)/Vantaalla

13.1.2009 Dessa ei pieniä murheita murehdi tai pahemmin mitään pelästy, joten tämä tyttö tarvitsee menoa ja meinkinkiä. Dessa pärjäisi hyvin varmasti myös lapsiperheessä ja seura olisikin tälle tytölle mieleen, sillä leikkikaverista on nyt puutetta kun kaikki sisarukset ovat jo lähteneet omaan kotiin.

14.12.2008 Deo ja Danni viettävät joulun omassa kodissa, mutta Dessa, Dane, Dana ja Demi odottavat vielä omaa ihmistä. Koko poppoo on varsin reipas sisarusparvi ja ne ovatkin ehtineet tottua jo sekä muihin kissoihin että koiriin.

24.11.2008 Kuusi sisarusta, Dessa, Dane, Danni, Dana, Demi ja Deo etsivät omaa kotia joko yhdessä tai erikseen.

Kertomus: 6 iloista sisarusta!
Kolmen viikon ikäiset orpopennut oli jätetty kuolemaan, muurattu kellariin. Pennut olivat löydettäessä todella heikkoja ja saivat ruokaa tutilla. Nyt ne ovat hyväkuntoisia ja ystävällisiä kissoja, erittäin reippaita pentuja.
KULUKORVAUS kissasta on 100€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun sekä sille on tehty sienitesti. Kissalla on oma virallinen eu-passi josta toimenpiteet käyvät ilmi.