6.3.2020 Orion ja Jupiter lähtivät yhteiseen kotiin.
15.03.2020 kuulumisia kodista:
Terveiset Jupiterin ja Orionin uudesta kodista
Reilu viikko on vierähtänyt nopeasti ja meillä kaikki on hyvin. Pojat ovat edelleen melko ujoja ja arkoja, mutta koko ajan mennään eteenpäin. Reipastuminen on siis hyvällä mallilla ja tänään aloitettiin tutustuminen koko kotiin, tuo saunaosasto kun alkoi selvästi käymään heille pieneksi. Ruoka on kuitenkin maistunut hyvin ja laatikolla käyty normaalisti eli kaikki perusasiat kunnossa.
Jatkamme siis kotiutumista näiden suloisten poikien kanssa. He ovat varsin hurmaava kaksikko, kuin kaksoset.
***
Jorah ja Davos, uusilta nimiltään Orion ja Jupiter palasivat etsimään kotia itsestään riippumattomista syistä.
15.2.2020
Orion ja Jupiter ovat ihastuttavat kissaveljekset. Varsinkin alkuun pojat olivat arkoja, mutta ovat pikkuhiljaa alkaneet rohkaistua. Feromonihaihdutin, leikittäminen ja pojille jutustelu ovat auttaneet sopeutumaan. Pojat ovat myös persoja herkuille, joten herkkupussit saa laittaa piiloon!
Kun pojille antaa aikaa ja on niiden seurassa rauhassa (lukeminen ja rauhallinen musiikki ovat toimivia ratkaisuja), niin ennen pitkää pojat saattavat jo kömpiä sänkyyn viereen makoilemaan. Rapsutukset ovat mieluisia, kun itse sitä haluavat. Muuten saattavat livahtaa alta pois. Päivisin pojat ovat arempia ja luikkivat usein vielä karkuun. Leikkimällä veljekset voi kuitenkin houkutella piilostaan.
Pojat saavat toisistaan paljon turvaa ja nukkuvat usein yhdessä. Pojat rakastavat leikitystä ja sitä kannattaa harrastaa varsinkin iltaisin, sillä pojilla on öisin valtavasti energiaa ja tahtovat vetää rallia ympäri kämppää. Virikkeitä kannattaa olla tai veljekset löytävät niitä itse.
Aluksi ruoka ei tahtonut maistua, mutta nyt veljekset ahmaisevat ruoan heti naamariin, kun sitä saavat. Uusi ruoka on tosin saattaa vähän arveluttaa. Ruoka-ajat ja -annokset kannattaa pitää tasaisina, etteivät pojat syö ihan liikaa. Jos muuten pojat ovatkin arkoja, niin keittiössä niistä saa parhaat kaverit itselleen!
Nämä koko elämänsä yhdessä viettäneet veljekset etsivät itselleen sitä oikeaa loppuelämän kotia.
***
9.11.2017 Davos ja Jorah saivat yhteisen kodin Helsingistä.
***
19.10.2017
Jorah, Davos, Bronn ja Jagen ovat löytyneet emonsa kanssa Häijäästä noin kahdeksan viikon ikäisinä. Kukaan ei tätä kissaperhettä kysellyt paikallisesta löytölästä, joten ne siirtyivät Rekku Rescuen kotihoitopaikkaan kesyyntymään. Pojat olivat eläneet ensimmäiset viikkonsa vailla ihmiskontaktia, joten ne olivat hyvin arkoja, sähisivät ja pinkoivat karkuun ihmisen lähestyessä.
Poikien arkuuden takia ne päätettiinkin erottaa toisistaan ja niinpä Jorah ja Davos muuttivat yhdessä toiseen hoitopaikkaan.
Davos oli pentueen reippain, mutta uuteen hoitopaikkaan päästyään se hieman taantui ja se väisteli sähisten hoitajan lähestymisyrityksiä. Muutaman päivän kuluttua se alkoi kumminkin reipastua Jorahin esimerkkiä seuraten. Ison osan vuorokaudesta se leikkii, painii juoksee peräkkäin veljensä Jorahin kanssa, joten hoitopaikassa riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ajottain ihmisen äkkinäiset liikkeet saavat Davosin vielä säpsähtämään muutaman askeleen taaksepäin, mutta muutoin se on jo suht reipas kissapoika.
Davos ja Jorah ovat tiivis parivaljakko ja ne etsivätkin yhteistä kotia.