Darien (nyk. Taavi)

Lisätty sivulle: 2012-08-02

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Darien (nyk. Taavi)
25.10.2012 Darien ja Fiora muuttivat yhteiseen kotiin Espooseen.

***

Kuulumisia kodista:

15.1.2013 Heips! Fiora ja Darien, joita kutsumme Viiviksi ja Taaviksi, ovat asustaneet meillä jo kolmisen kuukautta. Yhteiselo on kulkenut mukavasti, varsinkin Viivi oli heti alusta alkaen kuin kotonaan. Taavi oli aluksi vähän arka äkkinäisille liikkeille mutta reipastui pian eikä enää hötkyile ollenkaan. Vessan käyttö sujuu hienosti, ja ruoka on maistunut molemmille hyvin. Tilan paljous tuntuu olevan kissojen mieleen, vetävät välillä melkoista hepulirallia asunnon päästä päähän peräkanaa. Taavin mielestä tiskikoneen täyttö ja pyykkien levitys on jotain aivan käsittämättömän jännää -joka kerta tullaan tarkasti seuraamaan, että mitä nyt tapahtuu! :) Viivillä on suloinen tapa jutella pienillä kurnautuksilla sekä meille, että tietysti Taaville.

Taavi vietiin melko pian kotiutumisensa jälkeen kastroitavaksi, jolloin tutkittiin myös kyynelnestettä vuotava oikea silmä. Kävi ilmi, että Taavilla on calici ja mykoplasma joten kumpikin kisu vietti kuukauden antibioottikuurilla, että päästiin mykoplasmasta eroon. Calicia jäädään sitten vain seurailemaan, ja tarpeen mukaan hoidetaan oireita. Taavia ei satunnaisesti vuotava silmä tunnu haittaavan ollenkaan, ja antaa sitä kiltisti pyyhkiä tarvittaessa.

Hirveän kultaisia, kilttejä ja reippaita kissoja ovat kumpikin, ja päivittäin saadaan nauraa näiden metkuille! Ohessa kuvia kaksikon arjesta uudessa kodissaan. :)

Taavi, Viivi ja palvelijat Sanna ja Ville lähettävät Rekkurescuelle terveiset ja kiitokset sekä hyvää vuoden alkua!

****

UROSPENTU, 4,5kk (lokakuun alussa 2012), kotihoidossa Vantaalla

16.10.2012 Darienin ja Fioran yhteinen varaus peruuntui varaajan muuton takia ja nyt kaksikko etsiikin kiireellä kotia joko yhdessä tai erikseen.

1.9.2012 Darien saapui Suomeen kotihoitoon. Uusia kuulumisia ja kuvia tulossa, kunhan kotihoitaja ensin hieman poikaan tutustuu.

27.8.2012 Darius on nyt kotiinlähtökunnossa ja onkin saapumassa Suomeen kotihoitoon lauantaina 1.9. Upeinta toki olisi, jos pikkukolli pääsisi suoraan omaan kotiin.

7.8.2012 Darien etsii mieluiten kotia yhdessä sijaisemonsa Fioran kanssa. Pariskunta on kuin paita ja peppu, aina yhdessä leikkimässä, painimassa ja “pusuttelemassa”. Kummatkin kissat ovat ystävällisiä ja seurallisia.

2.8.2012 Marjastajat löysivät metsästä yksinäisen kissanpennun, joka oli selvästi ollut ihmisten seurassa. He eivät halunneet jättää kissaa yksin metsään, vaan toimittivat sen kotihoitopaikkaan.

Siiamilaismix-tyttö Fiora otti Darienin hoiviinsa. Darien seurailee sijaisemoaan joka paikkaan.

Kotihoitajan mukaan Darien on iloinen ja aktiivinen sylikissa ja tulevassa kodissa voisikin olla kissaseuraa.

KULUKORVAUS kissanpennusta on 120€. Kulukorvauksella kissanpentu on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun. Kissanpennulle on myös tehty sienitesti. Kissanpennulla on virallinen EU-passi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissanpentu on virkaeläinlääkärin tarkastama, ja se tuodaan Suomeen Eviran vaatimuksia noudattaen. Rekku Rescue järjestää kissan kuljetuksen Suomeen. Kissanpentu luovutetaan uudelle omistajalleen Suomessa.