Dani

06/2016 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

Sylissä viihtyvä nuorehko Dani etsii kotia, jossa sille olisi tarjota paljon hellyyttä ja seuraa, ja mahdollisesti nuori poikakissa leikkikaveriksi.

15.9.2019

Dani on raspikurkkuinen, entinen kulkurikissa. Se tuli Rekuille löytökissana, mutta se on sosiaalinen, nopeasti sopeutuva ja ihmisiä rakastava rento hurmuri. Sen  ikää ei kukaan tiedä varmasti, mutta arviolta se on vasta 3-vuotias. Rohkea ja utelias Dani tulee ihmisen syliin välittömästi, mikäli sellainen on tarjolla. Mielellään tämä valkosukkainen herra köllötteleekin ihmisen vieressä tai päällä kehräten ison osan vuorokaudesta. Danilla on tapana keskustella paljon, erityisesti ollessaan hämmentynyt, pitkästynyt, nälkäinen tai ilahtunut. Tulevan kodin onkin oltava valmis tähän puheliaaseen poikaan. Dani on hyvin helposti käsiteltävissä; pitkän  turkin harjaus, kynsien leikkaus ja jopa takapään tai hännän peseminen onnistuvat. Dani myös oppii todella nopeasti – mikäli vain raksuja tai muita herkkuja on palkintona. Esimerkiksi hampaiden peseminen tai kuljetuskoppiin meneminen olisi hyvinkin opetettavissa. Dani saattaisi sopia myös harrastuskissaksi, ja saattaisi rohkelikkona nauttia valjasulkoilusta.

Suhtautumisesta toisiin kissoihin tai kissaa puhuviin koiriin ei ole tietoa, mutta Dani voisi sopia nuoren poikakissan kaveriksi. Uudessa kodissa olisi oltava myäs seuraa ja syliä tarjolla, ja tekemistä uteliaalle ja seurankipeälle nuorukaiselle. Sopisi hyvin lemmiksi esimerkiksi kotoa työskenteleville tai perheeseen, jossa olisi kouluikäisiä kilttejä lapsia.