22.1.2022 Dalia muutti omaan kotiinsa.
***
Dalia on läheisyyttä rakastava tyttökissa. Hänen suurinta hupia on pikkulintujen tarkkailu sekä palloilla leikkiminen.
15.1.2022
Utelias ja seurallinen Dalia ei vierasta ihmisiä ja hyvin nopeasti käy tekemässä tuttavuutta uusien ihmisten kanssa. Vain pienet lapset pelottavat häntä jonkin verran. Hän rakastaa pikkulintujen tarkkailua ja kiipeää tarvittaessa myös ihmisen olkapäille ihmettelemään maailman menoa. Leikeistä narun saalistus sekä pallojen koppaaminen suoraan ilmasta parasta ajanvietettä. Minkä maalivahdin Helmarit hänessä menettävätkään.
Syöminen on Dalialle suuri intohimo. Vähän turhankin suuri. Perunat, kasviskaalilaatikko eikä vesimelonin palat kauaa pysy pöydällä, jos edellisestä ruokailusta on jo hetki. Tämä on ongelma sillä Dalialla on ruoka-allergia, jonka vuoksi hän voi syödä vain tiettyjä ruokia. Muussa tapauksessa jokaista paikkaa alkaa kutittamaan. Pitkään kestäneet iho-oireet on vihdoin saatu hallintaan lääkityksen sekä eliminaatiodieetin avulla, ja jatkossa tulevan kodin tulee jatkaa samaa erityisruokavaliota. Sen lisäksi voi myös etsiä muita sopivia ruokia eläinlääkäriltä saadun ohjeen mukaisesti. Dalialla on myös paha tapa ahmia ruokaansa, johon on yritetty keksiä ratkaisuja.
Kynsien leikkaaminen ja syliin nostaminen sekä muu käsittely onnistuu riippuen hieman Dalian fiiliksestä. Silittää antaa myös, kunhan ei mene väärälle alueelle, jolloin ihminen saa siitä muistutuksen. Hellän, mutta tiukan muistutuksen. Muuten Dalia pitää läheisyydestä ja turkin harjaamisesta.
Dalia pärjää hyvin ainoana kissana, kun omistajalla on aikaa pitää hänelle seuraa ja aktivoida leikkeihin. Muiden kissojen seura on aikaisemmin aiheuttanut stressiä hänelle, joten ensisijaisesti kotia etsitään ainoana lemmikkinä. Hän ei myöskään sovi kotiin, jossa on pieniä lapsia.
Summary in English
22.1.2022 Dalia moved to her own home.
***
Dalia is a friendly female cat, who loves bird watching and ball games. She also loves food greatly, but can only eat specific foods because of her allergies. She likes to be brushed, but cutting her nails and picking up are sometimes difficult.
Other cats have caused Dalia a stress before, so she is looking for a home as only pet. She’s also afraid of small children, so her ideal home would be an adult home or older children, who would spend lot of time with her and play with her every day.