Cirilla (nyk. Maisa)

08/2020 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

5.6.2021 5.6.2021 Cirilla muutti omaan kotiin siskonsa Yenneferin kanssa.

***

Pieni ja pippurinen Cirilla saapui Rekkujen sijaiskotiin heikossa kunnossa, mutta on hoidossa reipastunut ja kuoriutunut veikeäksi kissaneidiksi, jolla on omaa tahtoa ja kujeita mielessä. Utelias pikkukissa nauttii myös saadessaan hellyydenosoituksia, mutta arastaa jonkin verran ihmisiä.

22.5.2021

Cirilla odottaa edelleen sopivaa kotia ja sijaiskodin hoitajille on vahvistunut käsitys siitä, että toisiinsa kovin kiintyneet Cirilla ja Yennefer muuttaisivat mielellään yhdessä omaan kotiin. Vaikka molemmat ovat arkoja, saavat he tukea toisistaan ja usein touhuavat yhdessä omia juttujaan. Cirillan silmä vuotaa edelleen muutamien päivien jaksossa, jolloin silmää täytyy varovaisesti putsailla. Tämä vaatii vielä varmat otteet ja herkuilla palkitsemisen, joten omistajalla on oltava kokemusta kissojen käsittelystä.

10.5.2021

Flunssainen, korvista paleltunut ja korvapunkkinen Cirilla saapui Rekkujen sijaiskotiin helmikuun lopulla oletettujen siskojensa Yenneferin ja Trissin kanssa. Ensimmäisen kuukauden ajan sisaruksista pienin lähinnä nukkui ja seurasi muiden menoa, eikä juurikaan piiloutunut ihmiseltä. Eläinlääkärikäynnillä hänelle määrättiinkin antibioottikuuri mahdolliseen keuhkokuumeeseen ja silmätulehdukseen.

Lääkinnän, paremman ruuan ja ajan kanssa Cirilla tervehtyikin ja alkoi kuukauden jälkeen vihdoin leikkimään. Aluksi leikki oli varovaista lelukepin töpöttelyä tassulla, mutta pian tytöstä kuoriutui hurja metsästäjä, joka ei enää jää kahden siskonsa jalkoihin. Lelukepin lisäksi Cirilla rakastaa palloja ja viihtyy yksinkin tovin palloradan äärellä. Cirilla ottaa mielellään päiväunet joko siskonsa kainalossa tai paikalla, jossa voi seurata ihmisen puuhia.

Terveyshuolet on enimmältä osin selvitetty, mutta Cirillan toinen silmä vuotaa vielä ajoittain. Eläinlääkärin tutkinnassa silmästä ei ole löytynyt mitään, joten syynä on todennäköisesti rakenteellinen vika kyynelkanavassa tai kyynelkanavan tukkeutuminen. Silmän vuotaminen ei onneksi häiritse Cirillaa itseään, eikä vaadi hoitoa.

Cirilla on vielä osittain arka ja suhtautuu uusiin ihmisiin epäillen, joten hän tarvitsee kokeneen ja arkoja kissoja ymmärtävän omistajan, joka ottaa hänen tarpeensa huomioon ja jatkaa luottamuksen rakentamista. Leikkisä ja seurallinen tyttö kaipaa myös kissaseuraa uudessa kodissa, ja hänelle sopisi parhaiten kaveriksi reipas tyttökissa. Cirilla voi muuttaa myös Yenneferin kanssa yhteiseen kotiin.  Cirilla ei sovi perheeseen, jossa on lapsia tai halutaan valjasulkoileva kissa. Hänen suhtautumistaan koiriin tai muihin eläimiin ei tiedetä.

Summary in English

22.5.2021

Cirilla is still looking for a home, and preferably she would move with her sister Yennefer. The two are very bonded pair, who spend lot of time together. They are looking for a owner who has lot of experience of cats and how to handle shy cats, as Cirilla’s eye still needs cleaning.

10.5.2021

Cirilla is young female cat, who wasn’t fully socialized and taken care of her during her first months of life. When she arrived to foster care, she was treated for possible pneumonia and eye infection. Her eyes are still watering sometimes, but there hasn’t been any damage or infection anymore, and is probably caused by blocked tear duct or deformity. The eye doesn’t seem to bother her luckily.

In foster care she has carefully started to trust humans, her ear problems and flu have been taken care of and she has used a litter box without problems. She loves playing with feather toys and balls, and sometimes getting attention from humans. She has two siblings, Yennefer ja Triss, whose company she enjoys a lot.

Cirilla is seeking a home, where her owner would understand shy cats and give her the space and time she needs. Best company for her would be another female cat, who is brave and positive example for trusting humans, but she can be adopted with her sister Yennefer. She is little afraid of sudden movements and walking humans, so she needs a peaceful home. Cirilla isn’t suitable for a home with children or if you wish to take cat out on a leash. We don’t know how she reacts to dogs or other animals.