Chili on leikkiä rakastava tyttöpentu, joka etsii kotia veljensä Hassupallon kanssa.
27.10.2022 Chili muutti omaan kotiin Helsinkiin veljensä Hassupallon kanssa.
13.10.2022
Chili tuli sijaiskotiin emonsa Kanelin ja veljensä Hassupallon kanssa elokuun lopulla suuresta kissapopulaatiosta loukutettuna. Tullessaan kaikilla kolmella oli terveyshuolia, kuten kissaflunssaa, mutta ne on saatu nyt kuriin. Hieman veljeään pienempi Chili-neiti on nimensä mukaisesti ollut alkuun hieman pippurisempi tapaus. Syliin Chili ei anna nostaa, mutta mikäli hän omatoimisesti tulee lelun perässä, niin saattaa siihen jäädä. Nameja Chili kuitenkin ottaa jo kädestä sekä haistelee tarjottua kättä. Kättä Chili kuitenkin lähtökohtaisesti väistää. Poikkeuksen tekee ruokahetket, jolloin nykyisin Chili uskaltaa olla paikallaan ja ottaa silityksiä vastaan. Chili onkin vielä aika ujo ja hieman epäileväinen ihmistä kohtaan. Kehitystä kosketukseen tottumisessa on kuitenkin tapahtunut, sillä alkuun Chili pomppi karkuun, jos käsi lähellä liikahtikin. Kärsivällisyys siis palkitaan tämän kissan kohdalla!
Leikkimisestä Chili pitää kovasti. Erityisesti huiskaleikit, jolloin huiska ”häviää” eli meneekin piiloon, ovat neidin mieleen. Tällöin Chili säntää nopeasti etsimään, että mihin huiska oikein meni. Kaikenlaiset ruuat myös maistuvat Chilille, eikä hän ole nirsoillut. Myös hiekkalaatikkoa Chili on käyttänyt moitteettomasti.
Chili ja Hassupallo etsivät lähtökohtaisesti yhteistä kotia, jossa Hassupallo voisi näyttää Chilille reippaamman kotikissan mallia. Vaihtoehtoisesti reipas pentuikäinen tyttökissa voisi sopia Chilille myös kaveriksi. Taustansa vuoksi Chili ei sovellu aivan pienten lasten perheeseen.