Cherry

Lisätty sivulle: 2013-02-23

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Cherry
21.3.2013 Cherry sai kodin Paimiosta.

***

Kuulumisia kodista:

15.5.2013 Toukokuiset terveiset Cherryltä! Kissaneitimme on kotiutunut loistavasti ja hurmaa tupsukorvillaan ja viehkeydellään kaikki häneen tutustuneet :)

Ruoka maistuu mainiosti, ja painoakin on kertynyt lisää joten hoikkuudesta ei mirriä voi enää syyttää. Tällä hetkellä ruokakupista löytyy Royal Caninin Exigent ja Sensible 33, pehmeistä ruuista Gourmet Goldin mousset ovat Cherryn mieleen.

Kissakavereitakin on löytynyt. Cherry rakastui suinpäin vanhempieni leikattuun poikakissaan Viiruun, joka lienee noin vuoden Cherryä vanhempi (pelastettu hänkin). Yhdessä nämä kaksi pesevät toisensa ja laittavat matot ruttuun riehuessaan :)

Lapsiin Cherry tottui yllättävän hienosti. Molemmat tytöt saavat jo silitellä ja antaa ruokaa jne. ilman että hän vilahtaa piiloon. Miesten ääniä Cherry oudoksuu edelleen, isäni ääneen hän on jo tottunut joten tuffa saa aamupuskemiset muiden ohessa mummolassa ollessamme.

Cherry on melkoinen yökukkuja, mutta aikansa leluillaan riehuttuaan asettuu yleensä sänkyni jalkopäähän nukkumaan. Valjaissa ulkoilua emme ole vielä kokeilleet, mutta sitäkin olen ajatellut testata jossain kohtaa.

Kaiken kaikkiaan aivan uskomattoman suloinen perheenjäsen siis, olemme enemmän kuin onnellisia että Cherry on hyväksynyt meidät uudeksi perheekseen.

Aurinkoa ja lämpöä kesään toivotellen, Cherry, Sanna ja tytöt

***

Leikattu naaras, noin 1v.(helmikuussa 2013)

23.2.2013 Pikku-Cherry tytölle alkoi Joulu hyvin surullisesti. Cherry asui koko nuoren ikänsä luostarin suojissa, mutta jouluaattona emäntä, nuoremanpuolinen nunna, kuoli yllättäen. Aikana, kun kaikki oli jouluvaloissa ja kynttilät paloivat, jäi kotiovi Cherrylle suljettuksi ja pikku Cherry jäi omaan onnensa nojaan, odottamaan ruokaa ja lämpöä. Uskollinen Cherry jäi istumaan luostarin pihalle lumihankeen ja odottamaan emäntää, kuka ei koskaan enää palaa. Cherry-Kirsikkamarja on nyt meillä hoidossa, kunnes löytyy se oikea ihminen, kuka antaa hänelle rakastavan koko elämän pituisen kodin. Cherry-Kirsikkamarja tyttönen on pitkäkarvainen norjalaisen metsäkissanmix ja hyvin kaunis, todella hyväluonteinen, herkkä ja kiltti alle vuoden ikäinen kisu. Kiintyy omiin perheenjäseniinsä. Kotikissa, kissalauma on Cherrylle vähän pelottava. Rakastaa paijauksia ja rapsutuksia. Ei tee pahoja, on sisäsiisti ja kaikin puolin hyvinkäyttäytyvä. Cherry on rauhallinen, arvokas, lempeä kissa, joka rakastaa lekotella vuoteessa sekä syödä hyvin. Sisäsiisti kotikissa. Todella kaunis, lempeä, kiltti ja seurallinen ”oravanhäntä”, joka on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kissa,sulattaa sydämen kun sydämen.

KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun. Kissa on leikattu ja sille on tehty sienitesti. Yli 6kk ikäiselle kissalle on tehty lisäksi myös FeLV- ja FIV -testit. Kissalla on virallinen EU-passi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissa on virkaeläinlääkärin tarkastama, ja se tuodaan Suomeen Eviran vaatimuksia noudattaen. Rekku Rescue järjestää kissan kuljetuksen Suomeen. Kissa luovutetaan uudelle omistajalleen Suomessa.