27.11.2022 Casper muutti omaan kotiinsa, missä häntä odotteli uusi kissaisoveli.
***
Casper on täydellinen sekoitus rakkautta, vauhtia ja kissamaista veikeyttä. Tämän pojan kanssa ei ikinä (tai missään huoneessa) tarvitse olla yksin, eikä aika käy tylsäksi.
17.10.2022
Casper on noin vuoden ikäinen hellyyttä rakastava energiapakkaus. Casper, eli tuttujen kesken Kassu, tarvitsee paljon huomiota, mutta hän viihtyy myös kaapin päällä päiväunilla. Nuorena kissana Kassu voisi leikkiä vaikka 6 tuntia putkeen, jos ihmisen leikkikäsi ei väsyisi. Korkeat paikat on pakko päästä tutkimaan ja pää tungetaan jokaiseen koloon, johon se vaan mahtuu. Kassu tykkää myös osallistua aivan kaikkeen mitä ihmiset tekevät, niin vessakäynteihin kuin myös ruoanlaittoon. Hän myös maistelee kaikkea lehdistä muovipusseihin, joten uuden kodin on oltava tarkkana mitä on tarjolla lattioilla ja hyllyillä.
Casper rakastaa olla sylissä, ja antaa kantaa itseään paikasta toiseen kunhan silityksiä saa samalla. Kassu myös hyppää itse niin halutessaan syliin, ja kotihoitajan istuessa tietokoneella sylissä usein pöriseekin pieni karvakasa. Pojan huomionhaku bravuuri on puskea jalkaa ja kaatua puskun lopuksi jalan päälle kerjäämään rapsutuksia. Hellyydenkipeä Kassu on myös kova leipomaan tassuilla ja hänestä on kuoriutunut ahkera juttelija. Varsinkin ruokakupin täyttö laittaa maukumis- ja puskemiskoneen päälle.
Kassu on varustettu hyvällä ruokahalulla ja painoa on noin 5 kg. Vessassa poitsu käy kuten jokainen herrasmies ja jätökset peitetään aina huolellisesti. Kassua ei luultavasti ole edellisessä elämässään totutettu vaihteleviin tilanteisiin, joten esimerkiksi uuteen paikkaan saapuminen ja eläinlääkärikäynnit saavat muuten reippaan pojan arastelemaan. Kuitenkin esimerkiksi omaan kotiin saapuneet kissaystävälliset vieraat Kassu ottaa reippaasti vastaan.
Kassu etsii kotia, jossa sille olisi seuraksi toinen leikkisä ja reipas kissa. Pikkulapsiperheeseen Kassu ei sovi, sillä poitsun leikit ovat välillä hurjia. Käsi saattaa välillä vaikuttaa Kassusta lelulta ja tällöin on ihmisen hyvä osata lukea pojan ilmeitä ja eleitä, jotta naarmuilta vältytään. Pieni käsiin hyökkäily voi myös johtua siitä, että tällä hetkellä Kassulla ei ole kissakaveria, jonka kanssa saisi purkaa pois energiaansa. Uudessa kodissa olisi ehdoton plussa, jos sieltä löytyisi lasitettu parveke tai terassi, ulkoilutarha tai mahdollisuus aloittaa valjasulkoilun. Kassu katselee paljon ulos, ja uteliaana sekä aktiivisena poikana lähtisi varmasti mielellään tutkimaan ulkomaailmaa lähemmin.