Callisto

07.07.2022

Alkuperä: Suomi

26.11.2022 Callisto muutti siskonsa Jupiterin kanssa yhteiseen omaan kotiin.

Utelias, iloinen ja sosiaalinen Callisto etsii yhteistä kotia siskonsa Jupiterin kanssa.

6.11.2022

Callisto ja Jupiter ovat kissasiskokset, jotka loukutettiin yhdessä emonsa kanssa loppukesästä. Kesyltä emolta löytyikin siru ja hänen omistajansa tavoitettiin. Emo oli karannut keväällä ja ilmeisesti saanut karkureissunsa aikana pennut, jotka eivät olleet ollenkaan tottuneet ihmisiin. Pennut luovutettiinkin rekkujen sijaiskotiin ja emo jäi heitä hoitamaan, kunnes pennut olivat valmiita vieroitettavaksi. 

Sijaiskodissa kaksikko on opetellut elämää ihmisten kanssa sekä muita sisäkissan taitoja. Niihin kuuluvat myös verholiaaneilla heiluminen, tapetin vaihtoon osallistuminen ja etätöiden valvonta. Äkkinäiset liikkeet sekä kovat äänet pelottavat kaksikkoa vielä, joten he etsivätkin rauhallista kotia, jossa ei ole lapsia.

Callisto ja Jupiter ovat toistensa parhaat ystävät, tuki ja turva, joten heille etsitään ehdottomasti vain yhteistä kotia. Uuden kodin tulee myös ymmärtää aran kissan sielunelämää ja tukea kissalasten kehitystä yhä sosiaalisemmiksi kotitiikereiksi.

Callisto on siskoaan sosiaalisempi ja nauttii jo sylissä olosta sekä rapsutuksista. Välillä pelkästään hellästi puhuminen saa tytön kehräämään äänekkäästi. Callisto on lisäksi loppumattoman utelias, iloisen leikkisä sekä taitava hyppijä. Hän osallistuu mielellään ihmisen askareisiin ja keksii lelun vaikka mistä. Ulkona kasvaneen pennun tausta näkyy hänessä kuitenkin, ja uudet ihmiset sekä tilanteet jännittävät häntä.

Summary in English

Callisto is a happy, social and curious little girl who is looking for a home together with sister Jupiter. 

6.11.2022

Callisto and Jupiter are cat sisters who were found outdoor together with their mother at the end of the summer. The mother had apparently run away in the spring and got her kittens during this time so they were not used to humans at all. Mothers owner was tracked down but she stayed in Rekku foster care while she was still taking care of her kittens. In the foster care these two kittens have gotten used to people and learned other indoor cat skills. This includes swinging in curtains, changing wallpapers and supervising remote work. Sudden movements and loud noised still scare these two so they are looking for a quiet home without children. Callisto and Jupiter are each others best friends so they are definitely looking for a home together. The new home should understand how to treat timid cats and support their development into more social domestic tigers.

Callisto is more social than her sister and already enjoys being held and cuddles. Sometimes only talking to her gently makes her start purring. Callisto is endlessly curious and loves to participate everything. However her background of having grown up outdoor is still visible and new people and situations scare her.