Buster (nyk. Kasper)
Lisätty sivulle: 2016-06-12
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

***
Kuulumisia kodista:
26.8.2016 Tässä hieman kuulumisia ja myös odottamaton tilanne.
Buster maukui paljon bussimatkalla meille, mutta perille päästyämme hän oli oikein reipas. Tutki uteliaana uutta huonettaan. Iljaksen kanssa eivät tietenkään vielä tavanneet, kun sijoitimme uuden tulokkaan makuuhuoneeseen.
Harkinnan jälkeen päätimme alkaa kutsumaan Kasperiksi uutta perheenjäsentämme. Se muistuttaa vähän Busteria, mutta sopi mielestämme kissalle paremmin.
Saapumispäivänä jo parin tunnin jälkeen Kasper alkoi puskemaan ja tuli hakemaan läheisyyttä. Energia pikkukaverilla on loputon. Hän jaksaa leikkiä niin kauan kun leikitystä riittää ja usein jatkaa yksinään lelujensa kanssa jos leikittäjä väsyy. Pientä alkujännitystä on ilmeisesti ollut. Meni melkein vuorokausi kun ruoka alkoi maistumaan, mutta nyt penska syö hyvällä ruoka halulla aina kun on ruoka-aika.
Kiinnostus makuuhuoneen erottavaan oveen on ollut suunnaton ja liikkuessa on pitänyt olla erityistarkkana, ettei hän karkaa. Ilyas on myös ollut kiinnostunut uudesta tulokkaasta ja koputellut ovea vaikka me emme olisikaan makuuhuoneessa. Kasperin hajut ovat ihmetyttäneet Ilyasta.
Kokeilimme Kasperille valjaita. Pienen rimpuilun jälkeen ei kuitenkaan ollut valjaista moksiskaan. Läheisessä puistossa häntä tuntui pelottavan kovasti ja hän pyrki kovasti syliin tai jalkojen juureen. Hiljalleen hän kuitenkin rohkaistui ja alkoi varovasti tutkimaan ympäristöä. Takaisin tullessa rappukäytävä oli jälleen pelottava asia ja portaat piti mennä kissa sylissä.
Eilen kävikin sitten odottamaton tilanne. sillä välin olimme molemmat poissa kissat olivat saaneet makuuhuoneen oven auki. Kissat siis kohtasivat poissa ollessamme. Saapuessamme emme tienneet ovatko he saaneet oven auki vasta hiljattain ennen kuin saavuimme vai onko se auennut pian lähtemisemme jälkeen jolloin kissat olisivat olleet muutaman tunnin keskenään.
Kumpikaan ei ollut vihainen. Ilyas oli hieman jännittyneen ja tarkkailevan oloinen. Tarkkailimme tilannetta, mutta emme oikein osaa päätellä, että miten ensikohtaaminen on sujunut. Ilyas haatsaa välillä Kasperia leikkimään, mutta pelästyy kun pentu intoutuu. Kasperin leikkikutsuihin Ilyas suhtautuu varauksella. Yöksi erotimme heidät taas eri huoneisiin ja koko yö olikin taas oven koputtamista ja maukumista. Valokuvia on tästä ADHD -penskasta vaikea saada, mutta joitain otoksia löytyy. Laitetaan niitä piakkoin.
***
Leikattu uros, syntynyt 10.2.2016, kotihoidossa Helsingissä
29.7.2016 Lisätty komealle Busterille lisää kuvia!
26.7.2016 Busterin veljen Babarin saatua kodin, Buster muutti viime viikolla uuteen hoitopaikkaan, jossa sillä on leikkikaverina kolme aikuista kissaa ja hoitokissa Benet. Buster oli heti alusta lähtien kovin kiinnostunut uudesta ympäristöstä ja osallistuu edelleen uteliaana kaikkiin arjen askareisiin. Buster tuli oitis toimeen hoitopaikan muiden kissojen kanssa ja etenkin Benetin kanssa se intoutuu hurjiin paini- ja jahtileikkeihin. Buster nauttii ihmisen huomiosta ja osoittaa kiintymystään useita kertoja päivässä hyppäämällä syliin ja puskemalla tomerasti. Tämä herkkuja rakastava nuoriherra on aina siellä, mistä kuuluu rapina. Aamuisin se tervehtii suloisella purnaulla talon aamuvirkkua ja iltaisin suukottaa viimeistä sänkyynkömpijää. Buster on kylän valloittavin ja komein kolli!
Uudessa kodissa olisi hyvä olla Busterille seurana leikkisä kollikaveri, sillä Busterilla tuntuu olevan loputtomasti intoa leikkiä ja puuhastella. Kissakaverin lisäksi energinen Buster tarvitsee ihmisen seuraa ja riittävästi virikkeitä.
19.6.2016 Buster asuu Helsingissä hoitokodissa kahden koiran sekä veljensä Babarin kanssa. Veljeksistä Buster on ujompi, mutta seurailee innoissaan hoitokodin elämää. Busterin tulevasta kodista voisi löytyä reipas kissakaveri. Buster muuttaisikin mielellään yhteiseen kotiin veljensä Babarin kanssa. Erityisesti tuttujen ihmisten kanssa Buster kehrää ja istuskelee mielellään sylissä. Buster on luonteeltaan melko rauhallinen, mutta innostuu myös leikkimään huiskaleluilla. Buster on valloittava kissapersoona, joka on ihastuttanut koko naapuruston.
17.6.2016 Veljekset Babar ja Buster siirtyivät toiseen hoitopaikkaan, jossa niillä on seuranaan kaksi koiraa. Uusia kuvia ja kuulumisia tulossa, kunhan kotihoitaja niihin ensin hieman tutustuu.
12.6.2016 Aikuiset kissaneidit Bianca, Brita, Bella, Betsy ja Beta saapuivat pentujen Bell, Bubble, Baby, Benjamin, Bono, Babar, Buster, Banjo, Börje ja Benet rekkujen hoitopaikkaan 10.6.2016. Kissat ovat lähtöisin pääkaupunkiseudulta ja ovat asuneet sisäkissoina isommassa kissalaumassa, johon on kuulunut myös kaksi isoa koiraa, joiden kanssa ovat kanssa ovat tulleet hyvin toimeen.
Buster on leikkisä kissapoika, jolla vauhtia riittää painiessaan kissakavereidensa kanssa. Mustavalkoinen Buster muuttaisi mielellään samaan kotiin veljensä Babarin kanssa tai jonkun toisen poikapennun kanssa, täältä samasta hoitopaikasta.
HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, ota yhteyttä varaajaan. Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi. Kissanpentuja ei luovuteta ainoaksi kissaksi, mikäli siitä ei ole erikseen mainittu.
KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120 €. Kulukorvauksella kissa on steriloitu, ja se on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun. Kissa on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun.






