Bubble (nyk. Saga)
Lisätty sivulle: 2016-06-12
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Suomi

***
Kuulumisia ja kuvia kodista:
23.12.2016 Voin ilokseni kertoa, että Sagan vatsa-asiat alkavat olla hoidossa! Saga ei ole oksennellut pitkään aikaan, ja vatsa on suurimmaksi osaksi muutenkin kunnossa. Prosessin seurauksena koko kissakööri saa tällä hetkellä kanatonta ja kalatonta sekä viljatonta täysmärkäruokaa (ja jonkin verran raakaa). Nappuloita aion ehkä ottaa käyttöön myöhemmin, jos löytyy sopiva nappula. Näillä näkymin kuitenkin vain herkkuina heiteltäväksi ja tavallista pitempien työpäivien varalle. Sagan leuan alla olleet mustapäätkin ovat viimeisten viikkojen aikana vihdoin kadonneet – sen jälkeen kun lopetin royal caninin hypoallergenic-kuivaruuan, jolla vatsan löysyys saatiin alun perin kuntoon(!). Jonkin verran on tässä syksyn aikana kertynyt tietämystä ja kokemusta näistä allergiaruoka-asioista (vaikka ihan maallikko olenkin)…
Sagasta, Siiristä ja viimeiseksi Kisu ry:ltä tulleesta pikku Ruskasta on tullut syksyn aikana yhteenliimautunut kolmikko. Kaikki tulevat todella hyvin toimeen keskenään, tutkivat asioita, puuhaavat ja hengaavat yhdessä. Saga on ottanut tavaksi tulla syliini kehräämään isoon ääneen ja päikkäreille aina kun teen kotona töitä. Sagalla on myös suloinen tapa (kun istun pöydän ääressä, sängyllä tms) nousta takajaloilleen ja nuuskia ja “halia”, haroa tassuilla hellästi hiuksiani.
Kynsien leikkuuta harjoitellaan edelleen herkkujen kera. Vaikka Saga tykkää läheisyydestä ja molemminpuolisesta hellittelystä silloin kun hän itse tekee siihen aloitteen, Saga ei oikein tykkää hoidollisista toimenpiteistä vaan on niiden suhteen aika epäluuloinen. Saga on kuitenkin hurjan kiltti, olen miettinyt, että onko kyse lähinnä luonteiden eroista: nähdäkseni yhtä paljon on Sagaa totutettu toimenpiteisiin kuin muitakin, hän vain on luonteeltaan “tarkempi rajoistaan”? Sagan kynsien leikkuuseen tai muuhun toimenpiteeseen on siis syytä varautua riittävin herkuin.
Saga on älykäs ja utelias kissa, ja lisäksi liikkeissään joskus hivenen kömpelö tai “humelo” – saattaa esimerkiksi kierähtää sylissä ollessani vahingossa lattialle ellen ehdi ottaa kiinni, tai tipahtaa kun hyppää johonkin ei-niin-korkealle. Uteliaisuuden vuoksi Sagalle myös sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, muun muassa yhtenä päivänä kerkisi selkäni takana hypätä vessanpönttöön ennen kuin ehdin vetää sen.. jouduin vähän huuhtelemaan pientä, ja Saga surkealla maukaisulla ja “loukkaantuneella” katseellaan ilmoitti, ettei moinen ikävä kohtelu kuulu asiaan.
On ollut todella kiinnostavaa tutustua näiden kolmen kanssa yhä enemmän kissojen maailmaan ja yhteiseloon. Sagasta on tullut aivan erityisen rakas, ihan sydän pakahtuu.
Kuvat kertovat myös paljon, tässä niitä olisi taas liitteenä:
1. Sagan lempipaikka on sylissä, kun teen töitä. Tässä kuvassa Saga on ensin isoon ääneen kehrättyään nukahtanut.
2. Saga assistenttina tietokoneella.
3. Välillä assistentille on annettava oma tietsikkapeli, että saa itsekin vähän töitä tehtyä :D
4. Sagalla on uusi nojatuoli, johon hypätään heti jos telkkari aukeaa.
5. Sagalla pari kuukautta nuorempi (ei uskoisi kun katsoo kokoeroa!) “pikkusisko” Ruska kainalossa.
6. Sagan leikki puolta pienemmän Ruskan kanssa näytti aluksi aika rajulta, mutta pian tulivat tosi läheisiksi, tässä nukutaan päät vastakkain.
7. Saga puuhaa tunnelin kanssa. Tässä näkyy Sagan kokoero verrattuna edelliseen tunneli-kuvaan.
8. “Kissakerät”-kuvasta näkyy, miten Saga on kasvanut. Alkaa olla jo Siirin kokoinen.
14.9.2016 On ollut niin kiva lukea muiden Rekulta lähteneiden kissojen kuulumisia, ja varsinkin Sagan kanssa samasta paikasta tulleiden, että tässä vähän kuulumisia myös Sagalta.
Saga on kasvanut hyvin, painaa nyt 2,9 kg, joka on lääkärin mukaan enemmän kuin puolivuotiaat yleensä: normaalisti kuulemma vasta 8kk ikäiset ovat näin isoja. Saga ei myöskään ole enää ollenkaan sellainen ruipelo kun tullessaan. Tyttönen ei kuitenkaan ole pullea vaan pikemminkin hoikka ja hyvin sopusuhtainen – pitkäjalkainen ja -häntäinen, sanoi lekuri. Tästä voi tulla kookkaanpuoleinen kisu.
Ruokahalusta päätellen en kuitenkaan ihmettele, että kasvua on tapahtunut! Saga on tällä hetkellä allergiaruokakuurilla, siis nk. eliminaatiodieetillä. Vatsa oli löysä tullessa, mutta on korjaantunut ruokavaliolla. Tutkimuksissa on kulunut euro jos toinenkin (tänään käytiin tutkimassa, miksi Saga oksentelee suht usein), mutta kaikki on ehdottomasti ollut tämän pienen tytön perheenjäsenyyden arvoista! <3 Mitään vakavaa ei onneksi ole löytynyt, eli näillä näkymin allergiaruokavaliolla pärjätään! Tämä on suuri helpotus meille Sagaan jo syvästi kiintyneille perheenjäsenille.
Saga on ihana luonne, reipas ja vikkelä, utelias ja kiinnostunut kaikesta. Tulee hyrisemään ja pyörimään syliin – erityisesti kun teen töitä tai istun vessassa (!) – ja nenäpusujakin on tarjolla. Saga on myös tosi älykäs, muun muassa käyttää mielellään sellaistakin aktivointiruokakippoa, josta muut eivät ymmärrä mitään. Kun Saga pyörittelee nappulat kiposta, niin muut ryntäävät saaliille. Sitten syödään hyvässä sovussa :D Saga on myös perheen ainoa laserlelusta tykkäävä. Se on Sagan juttu – muut katsovat ihmeissään sivummalla, kun Saga ryntäilee ympäri kämppää!
Saga sai uuden, puolta pienemmän, kaverin viime lauantaina: kolmen ja puolen kk ikäisen Ruska-pennun, joka saapui meille Kisu ry:ltä. Tänään Saga nuolaisi Ruskaa ensimmäisen kerran, joten välit ovat hyvin lämmenneet. Myös Siirin kanssa Saga tulee edelleen todella hyvin toimeen. Sagan turkki on pumpulinpehmeä, siksipä Saga on saanut myös lempinimiä kuten Pumpulimuru ja Pumpuliturkki.
23.7.2016 Tässä Sagan kuulumisia 16.-23.7.2016, ensimmäisen viikon jälkeen:
Saga (ent. Bubble) on kotiutunut viikon aikana uuteen kotiin oikein hyvin. Viikko on ollut melkoinen, kun Saga on tutustunut uusiin kavereihin, mutta loppuviikosta menetti heti toisen uuden ystävänsä, kun 8v. rakas Lucia jouduttiin kaikkien suureksi suruksi ja yllätykseksi saattamaan viimeiselle matkalleen. 1-vuotiaan Siirin (ent. Eve) kanssa Saga on nyt ystävystynyt.
Kaverukset puskevat toisiaan, juoksevat ravia ympäri taloa, leikkivät tunnelilla ja muutenkin hengaavat yhdessä. Saga hakee Siiriltä myös nuolaisuja tulemalla viereen ja puskemalla päätä. Saga on hennon näköisestä ulkomuodostaan huolimatta esitellyt huimia hyppyjä ja tehokkaita metsästäjäntaitojaan, napaten välillä narulelusaaliin jopa nopean ja ketterän metsästäjäkissa Siirin nenän edestä. Myös ruoka maistuu Sagalle hyvin. Saga tykkää ihmisenkin läheisyydestä, ja niinpä sänkyyn ilmestyy joka yö pieni kehräävä karvatassu. Ihanaa, että olemme Sagan tänne iloksemme saaneet! <3
Liitän mukaan myös kuvia:
Kuvat 1 ja 2: Saga tykkää kovasti leikkiä kiipeilypuussa.
Kuva 3: Tunneli on yksi Sagan lempipaikoista.
Kuvat 4 (Saga pikku leipuri) ja 5 (Saga rapsuteltavana): Saga tykkää kovasti myös ihmisen läheisyydestä ja kun leikkimiseltä malttaa, tulee hakemaan rapsutuksia ja kehrää äänekkäästi niitä saadessaan.
Kuva 6: Siiri-kaverin kanssa hengataan jo luontevasti yhdessä, tässä iltaleikit menossa.
***
Leikattu naaraspentu, syntynyt 20.3.2016, kotihoidossa Helsingissä
17.6.2016 Bubble on vauhdikas kissaneiti, joka ei jää edes veljilleen toiseksi painileikeissä. Bubble ei arastele vieraitakaan ihmisiä vaan tutustuu rohkeasti kaikkeen uuteen. Bubble kaipaa kotia, jossa on aktiivinen kissakaveri seurana ja leikittäjiä riittää.
12.6.2016 Aikuiset kissaneidit Bianca, Brita, Bella, Betsy ja Beta saapuivat pentujen Bell, Bubble, Baby, Benjamin, Bono, Babar, Buster, Banjo, Börje ja Benet rekkujen hoitopaikkaan 10.6.2016. Kissat ovat lähtöisin pääkaupunkiseudulta ja ovat asuneet sisäkissoina isommassa kissalaumassa, johon on kuulunut myös kaksi isoa koiraa, joiden kanssa ovat kanssa ovat tulleet hyvin toimeen.
Bubble on reipas kissatyttö, joka ei millään malttaisi pysyä hoitohuoneessa sillä maailma sen ulkopuolella kovasti houkuttaa. Bubble toivoo, että sen tulevassa kodissa on ainakin yksi mukava tyttökissa odottamassa sitä.
HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, ota yhteyttä varaajaan. Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi. Kissanpentuja ei luovuteta ainoaksi kissaksi, mikäli siitä ei ole erikseen mainittu.
KULUKORVAUS leikatusta kissanpennusta on 180 €. Kulukorvauksella kissanpentu on steriloitu, ja se on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun. Kissanpentu on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun.






