Brita
Lisätty sivulle: 2016-06-12
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Suomi

***
Leikattu naaras, syntynyt 26.10.2014.
5.11.2016 Brita odottelee edelleen ikiomaa loppuelämän kotiaan. Neidille etsitään rauhallista aikuiskotia, missä ei ole muita eläimiä. Lapsiperheeseen Brita ei myöskään sovi.
18.9.2016 Suloinen Brita on nyt kasvattanut pentunsa Mutterin, Prikan, Ruuvin ja Vieterin, ja on valmis muuttamaan omaan loppuelämän kotiinsa. Brita on melkein yhtä leikkisä kuin pentunsakin, ainakin jos joku viitsii heiluttaa lelukeppiä. Brita on niin seurallinen, ettei se malta jäädä yksin leikkimään, kun haluaa olla siellä missä ihmisetkin ovat. Tämä nuori kissaneiti on todella kiltti ja hellyydenkipeä. Edellisessä kodissa Brita oli asunut koirien kanssa eikä kissa ole moksiskaan saksanpaimenkoirasta. Se antaa hellyyttä koirallekin ja välillä komentaa äidillisesti, jos meno on liian riehakasta.
Brita hoiti ja syötti pentunsa hyvin, mutta itse se alkoi keräämään kiloja vasta lopetettuaan imettämisen. Eli Brita on vielä hiukan hoikassa kunnossa. Ruokahalu on kuitenkin hyvä ja Brita syö monipuolisesti kaikenlaista ruokaa. Koirien lisäksi Brita on tottunut muihin kissoihin, mutta saattaa välillä olla vähän liiankin tungetteleva niiden mielestä.
25.6.2016 Brita siirtyi toiseen hoitopaikkaan, sillä Britan masu onkin täynnä pentuja. Kodinetsintäpuuhat jäävät nyt tauolle ätiysloman ajaksi eli Britasta ei toistaiseksi oteta kyselyitä vastaan.
17.6.2016 Brita siirtyi toiseen hoitopaikkaan, jossa jotta se saa kerätä voimia ja levähtää pennuiltaan. Britan seuraan samaan hoitopaikkaan liittyi sen sisko Brenda. Lisätietoja ja kuvia tulossa, kunhan ne ensin hieman kotiutuvat uuteen paikkaan ja kotihoitaja niihin tutustuu.
12.6.2016 Aikuiset kissaneidit Bianca, Brita, Bella, Betsy ja Beta saapuivat pentujen Bell, Bubble, Baby, Benjamin, Bono, Babar, Buster, Banjo, Börje ja Benet rekkujen hoitopaikkaan 10.6.2016. Kissat ovat lähtöisin pääkaupunkiseudulta ja ovat asuneet sisäkissoina isommassa kissalaumassa, johon on kuulunut myös kaksi isoa koiraa, joiden kanssa ovat kanssa ovat tulleet hyvin toimeen.
Brita on todella kaunis koko harmaa kissaneiti, joka nuoresta iästään huolimatta on jo useamman kissan emo. Se ei millään malttaisi pysyä hoitohuoneessa, sillä maailma sen ulkopuolella kovasti houkuttaa. Neiti myös viihtyy sylissä ja tykkää kovasti silityksistä. Brita on seurallinen kissa ja kaipaakin kotia, jossa saa huomiota osakseen. Se voisi muuttaa omaan kotiin jonkun toisen tyttökissan kanssa täältä samasta hoitopaikasta.
HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, ota yhteyttä varaajaan. Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi.
KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120 €. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, perusrokotukset, tunnistemikrosirun ja kissa on leikattu. Kissa on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun.






