Bono

11.06.2023

Alkuperä: Suomi

Sijainti: Suomi, Helsinki (sijaiskodissa)

Bono on vauhdikas ja ihmisseurasta pitävä nuori kolli, joka on syntynyt ilman silmiä. Bono etsii kotia yhdessä siskonsa Minean kanssa.

12.4.2024

Bono on aktiivinen ja seurallinen kollipoika, jolta eivät kujeet lopu. Silmien puuttuminen ei estä tavallisia kissajuttuja, kuten verhoissa roikkumista tai pitkin asuntoa juoksemista. Bono rakastaa sylissä olemista ja nukkuu mielellään unensa ihmisen vieressä. Öisin Bonolla on tapana juosta ympäri asuntoa ja kurista äänekkäästi kutsuen muita leikkimään. Bonolla on aamuisin tapana tulla herättämään ihminen puremalla leukaa tai poskia, mikäli aamiainen on hänen mielestään myöhässä.

Silmättömyydestä huolimatta Bono tarvitsee korkeita seikkailupaikkoja kuten kiipeilypuun. Se viihtyy korkealla ja sillä on oma tyyli laskeutua paikoista alas. Silmien puuttuminen ei ole haitannut menoa ja Bono elääkin ihan tavallista kissanelämää.

Bonon tulevan kodin asunnon pitäisi olla yhdessä kerroksessa. Bono ei sovellu koiratalouteen, eikä perheeseen, jossa on pieniä lapsia.

Kulukorvaus

Kulukorvaus 250 €. Kulukorvauksella kissa on saanut vähintään yhden kolmoisrokotteen (calici, herpes ja kissarutto), tunnistemikrosirun, se on leikattu ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissa on eläinlääkärin pintapuolisesti tarkastama, FIV-/FeLV-testattu negatiiviseksi (ellei toisin kerrota kissan kuvauksessa) ja vähintään kertaalleen madotettu. Kissan mikrosiru on rekisteröity Siruhaku.fi-palveluun.

Rekku Rescue ry on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 17893077.

Tiedustelut

Hanna / 0452212535

Soittoajat: Sopimuksen mukaan.

hannarekkurescue.com

Yhteydenotot mieluiten ensin tiedustelulomakkeella.
Palaan asiaan niin pian kuin suinkin kykenen.

Avaa lomake

Tiedustelu kissasta Bono





    Tarkista, että kirjoititi sähköpostiosoitteen varmasti oikein. Saat vastauksen tähän osoitteeseen.



    Eläin luovutetaan vain 20 vuotta täyttäneelle.















    Tiedusteluita vain varauksessani olevista eläimistä, ei muiden varaajien eläimistä.

    Emme vastaa tekstiviesteihin, soittopyyntöihin tai tuntemattomasta numerosta soitettuihin puheluihin! Muistathan, että tämä on meille VAPAAEHTOISTYÖTÄ opiskelun, palkkatyön ja muun elämän lomassa. Emme siis voi aina olla tavoitettavissa soittoaikoinakaan. Yritäthän tällöin myöhemmin uudestaan, vastaamme kyllä heti, kun voimme. Mikäli et saa meiltä vastaussähköpostia, tarkistathan roskapostikansiosi.