Beta (nyk. Tyyne)
Lisätty sivulle: 2016-06-12
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Suomi

***
Kuulumisia kodista:
14.10.2016 Tyyne ja Hilja ovat kotiutuneet todella nopeasti ja reippaasti. Odotimme pitkää piiloilua sängyn alla ja muutenkin hitaampaa etenemistä, mutta kissat tutkivat jo ensimmäisenä iltana rohkeasti huoneen läpi ja muutaman päivän kuluttua valloitettiin koko asunto. Koirankin kanssa tyypit ovat tulleet hyvin toimeen, vaikka vielä vähän ujostuttaakin. Paikkojen tutkiminen, kiipeily ja leikkiminen jaksavat uteliasta kaksikkoa kiinnostaa varauksetta.
Suurin yllätys oli kuitenkin se, että arka ja aiemmat kosketusyritykset väistänyt Hilja antoi minun silittää jo muutaman päivän kuluttua kotiintulosta. Koskea sopii edelleen vain minun ja silloin kun hän itse sen sallii, mutta näinä loikoiluhetkinä Hilja nauttii erityisesti kevyestä pää- ja iskahieronnasta ja sulkee silmät raukeana. Tyyne puolestaan kehrää jo toisinaan hiljaisesti silityksille. Molemmat tulevat öisin sängyn jalkopäähän nukkumaan, ja päivisin olemme ottaneet nokosia kummankin kissan kanssa jopa vieretysten, kylki kyljessä. Myös kämppiksen sängyssä on vierailtu nukkumassa ja Tyyne puskee jo molempia kämppiksiä, Hilja taas nuuskii eikä enää ihmeemmin vierasta kumpaakaan. Molemmat kissat juttelevat paljon ja ilmestyvät heti paikalle pummaamaan, kun keittiössä rapisee mikä tahansa.
***
Leikattu naaras, syntynyt 7.10.2015, kotihoidossa Helsingissä
12.9.2016 Kuvia lisätty Betasta.
12.8.2016 Upea musta kaunotar Beta on hyvin utelias ja kiinnostunut ihmisistä. Beta pitää myös silityksestä, vaikkei ainakaan vielä kehrääkään. Se sulkee kuitenkin silmänsä selkeästi nauttien tutun ihmisen huomionosoituksista.Beta rakastaa muita kissoja ja on hyvin utelias tutustumaan niihin. Se on nopea ja ketterä ja luikahtaa hetkessä ihmiseltä karkuun päästäkseen tyydyttämään uteliaisuuttaan.
Beta rakastaa takaa-ajoleikkejä kaveriensa kanssa sekä leikkimistä leluilla ja laserpointterin takaa-ajoa. Se on aktiivinen ja leikkii riemuissaan pitkiäkin aikoja. Uudesta kodista Beta toivookin naaraskissan leikkiseuraa.
Bella on alkanut syödä ahnaasti naksujen lisäksi myös muunlaisia ruokia. Sen vatsa saattaa olla herkkä kalaa sisältävälle ruoalle, joten uuden kodin tulee ottaa tämä huomioon ruokavaliossa.
6.7.2016 Beta on hoikka kiiltäväturkkinen musta kissakaunotar, joka haluaisi kerkeästi tutustua maailmaan. Useimmiten Beta on ensimmäisenä hoitohuoneen ovella uteliaana tervehtimässä sekä kotihoitajaa että vieraampiakin ihmisiä. Ihmiset ovat vielä hieman jännittäviä, mutta mukavia ja pienen tutustumisen ja haistelun jälkeen voikin heidän antaa jo varovasti silittää. Pienen silitystuokion jälkeen alkaa kehräystäkin kuulua.
Beta on kissaystävilleen Bellalle, Betsylle ja Biancalle hellä ystävä. Turkkeja pestään puolin ja toisin ja päiväunet on mukavinta ottaa kiinni kissaystävän lämpimässä kyljessä. Leikkiminenkin on mukavinta ystävän kanssa. Uudessa kodissa tulisikin olla naarakissa leikkiseuraksi tai sitten Beta voi muuttaa Bellan, Betsyn tai Biancan kanssa yhteiseen kotiin.
17.6.2016 Kissaneidit Bianca, Bella, Betsy ja Beta siirtyivät yhdessä toiseen hoitopaikkaan, jotta saavat kerätä voimia ja levähtää pennuiltaan. Lisätietoja ja kuvia tulossa, kunhan ne ensin hieman kotiutuvat uuteen paikkaan ja kotihoitaja niihin tutustuu.
12.6.2016 Aikuiset kissaneidit Bianca, Brita, Bella, Betsy ja Beta saapuivat pentujen Bell, Bubble, Baby, Benjamin, Bono, Babar, Buster, Banjo, Börje ja Benet rekkujen hoitopaikkaan 10.6.2016. Kissat ovat lähtöisin pääkaupunkiseudulta ja ovat asuneet sisäkissoina isommassa kissalaumassa, johon on kuulunut myös kaksi isoa koiraa, joiden kanssa ovat kanssa ovat tulleet hyvin toimeen.
Beta on todella upea musta kaunotar, joka nuoresta iästään huolimatta on jo saanut ensimmäiset pentunsa. Beta on kiltti ja reipas neitonen, mutta välillä iskee ujous ja ihmisen läsnäolo hermostuttaa hieman. Beta voisi muuttaa omaan kotiin jonkun toisen tyttökissan kanssa täältä samasta hoitopaikasta.
HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, ota yhteyttä varaajaan. Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi.
KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120 €. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, perusrokotukset, tunnistemikrosirun ja kissa on leikattu. Kissa on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun.






