Beanie

5/2019 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

15.8.2020 Beanie löysi oman kodin toisen kissan kaverina.

***

Beanie on vielä arka, ihmisen läsnäoloon totutteleva nuori poikakissa.

7.8.2020

Emme toistaiseksi ota Beaniesta enempää kyselyitä vastaan.

We no longer accept new adoption requests for Beanie.

12.7.2020

Beanie on nuori poikakissa, jolla on totuttelu kotikissan elämään kovassa vauhdissa. Aiemmin sängyn alla visusti piileskellyt Beanie ei enää tuttujen ihmisten seurassa hakeudu piiloon ja hakeekin sen sijaan kontaktia sekä rapsutuksia. Beanie tykkää myös kovasti harjailusta ja kellahteleekin aika ajoin teatraalisesti matolle kyljelleen harjan nähdessään.

Leikkihaluja ja uteliaisuutta ei tältä kaverilta puutu, pieni ujous vielä kuitenkin hillitsee menohaluja. Edellisessä sijaiskodissa Beanie tuli hyvin toimeen muiden kissojen kanssa, mutta on nyt viime ajat ollut vain ihmisten kanssa tekemisissä. Beanie on aktiivinen ja nuori kissa, joten varmasti jatkossakaan kissakaveri ei olisi huono asia, kunhan ihmiskontaktin harjoittelu pysyisi myös tiiviinä. Leluja Beaniella on monenlaisia ja leikkiä hän jaksaa melkeinpä kellonajasta riippumatta. Varsinainen yökukkuja Beanie ei kuitenkaan ole.

Sylikissaa tästä herrasta ei ainakaan vielä ole kuoriutunut ja hän kyllä osaa ilmoittaa jos ihmisen läheisyys ei juuri nyt kiinnosta. Aiempi häiriökäyttäytyminen johon kuului sähinä ja tassuilla läppiminen on jäänyt minimiin, ja jos sama kehitys jatkuu, niin ei-toivottu käytös poistunee hyvinkin piakkoin kokonaan.

Beanie etsii aikuista kotia, jossa uudella omistajalla olisi riittävästi kokemusta aroista kissoista ja niiden kanssa toimimisesta. Reipas kissakaveri voisi olla Beanielle hyödyksi. Uuden omistajan tulisi myös sitoutua seurustelemaan Beanien kanssa aktiivisesti ja ottamaan tähän kontaktia, jotta positiivinen kehitys jatkuu.

Beanien matkasta arkalaisesta kotikissaksi voit lukea Rekkujen blogista.

Summary in English

Beanie is a shy, young male cat looking for a forever home with no children or dogs. His new owner should be someone who understands and has experience of timid/sensitive cats. Beanie still needs time to get used to humans around him. With his caretaker Beanie is a playful and loving boy, who can’t get enough of toys and games. He also loves to be brushed and often falls over on the floor when he sees the brush. Beanie’s new home could also have a playful and social cat to show him that humans are nothing to be afraid of.