Ballerina

Lisätty sivulle: 2006-12-30

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Ballerina
8/2005 Ballerina sai kodin Suomesta.

***

Naaraspentu, noin 3 kk

Kuulumisia kodista:

11/2006 Pennusta on kasvanut aivan ihana nuori neiti! Leevin kanssa ovat mitä parhaimmat kaverit, hoitavat toisiaan, leikkivät ja nukkuvat yhdessä. Leevin kannalta katsottuna oli todella hyvä että sai taas kaverin. Balleriina on edelleen leikkisä pakkaus, lastemme Toukon ja Siljan vetämien hiirilelujen perässä jaksaa juosta pitkään, ja itsekseen leikkii myös paljon. Balleriina on edelleen kuin pentunakin tosi hellyydenkipeä. Hellyydenkipeys ilmenee puuskittain, välillä ei jätä ollenkaan rauhaan, vaan puskee, kehrää ja maukuu paijauksia pitkän pitkän aikaan ja juoksee huoneesta huoneeseen perässä. Ruokakaapin oven avaus saa kissin varmasti paikalle, varsinkin kello kahdeksan jälkeen jolloin sapuskaa normaalisti saadaan. Typykkä ei ole mikään ahmatti, syö sen minkä kuluttaakin ja nauttii siitä. Mikään varsinainen sylikissa Balleriinasta ei tullut, sohvalle tulee viereen makaamaan, tai puolittain syliin mutta seisoessa ei sylissä saa pitää ollenkaan. Balleriinan elämää ei suuresti järkyttänyt myöskään se kun mamma ryhtyi rekkujen kisujen kotihoitajaksi. Aluksi uusille kissoille piti tietenkin näyttää kuka on emäntä talossa, mutta kun tultiin tutuksi oltiin jo ihan kavereita. Neiti on myös siisti, mihinkään muualle ei ole pissinyt kuin laatikkoon. Lempinimiä on -ylläriylläri- Balle, Riina ja Balleri!

9/2005 Meille haettiin Ballerina-niminen ihana tyttöpentu elokuun alussa. Todella hyvin on mennyt kaikin puolin. Vanhempi kissamme Leevi aluksi hieman sähisi ja katseli pitkin nenänvarttaan pentua joka heti Leevin nähtyään ryntäsi sitä puskemaan kuin sanoakseen että “jes onhan täällä tutunkin näköistä porukkaa”. Mutta nyt Leevikin jo nuolee Ballerinaa (nimeksi jäi siis Ballerina) niin innokkaasti että Ballerinalta loppuu välillä kärsivällisyys. Kissat leikkivät yhdessä, ja on ollut ilo huomata miten vuoden verran ainoana kissana (synkistynyt, tylsistynyt, lihonut) Leevimme on piristynyt ja jaksaa touhuta nuoren neidin seurassa. Ballerina on todella huomionkipeä, jopa niin että meillä meinaa välillä hermot mennä kun Ballerina puskee ja kehrää taukoamatta kun sille päälle sattuu, eli usein. Aivan ihana siis… Tytteli sopeutui uuteen kotiin myös nopeasti, oli todella uteliaana tutkimassa kaikki nurkat ja komerot. Leikkimisestä tykkää kovasti ja meidän Touko-pojan kanssa juoksevat ympäri taloa hiirilelujen kanssa.