Baks (nyk. Kissi )
Lisätty sivulle: 2006-12-29
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

***
Kuulumisia kodista:
5.8.2008 Baks muutti perheeseemme helmikuussa 2006. Pari vuotta on sujahtanut nopeasti ja Kissiksi ristitimämme nuoriherra otti paikan perheessämme heti ensimmäisestä illasta lähtien. En tiedä oliko Kissi saanut olla Viron perheessään ulkoilevana kissana, mutta erityisemmin hän ei ainakaan pitänyt kerrostaloelämästä. Ensimmäisen vuoden aikana sain olla usein Kissin keppostelun kohteena, kun öisin hän halusi keksiä jotain tekemistä. Mielihommaa oli hiipiä viereeni kun nukuin, läppästä poskelle ja juosta äkkiä karkuun olohuoneen sohvan alle. Koetimme keksiä herralle jos jonkinlaista virikettä. kävimme hänen kanssaan Ruissalossa kävelyllä (kyllä, hän lenkkeili mielellään valjaissa koiramme kanssa…), otimme hänet mukaan autoajeluille ja kyläreissuille, leikimme sisällä ‘hiiren noutoa.’
Mikään ei oikeastaan hänen vitsikkääseen luonteeseensä auttanut, paitsi muutto maalle. Koska asuimme syrjässä liikenteestä, annoimme Kissin ryhtyä ulkoilemaan valvotusti vapaana. Öinen kiusanteko loppu siihen. Kissi on ehtinyt muuttaa näiden parin vuoden aikana kolme kertaa, tietenkin perheemme mukana. Tällä hetkellä Kissin reviiri löytyy Varsinais-Suomesta, jossa herralla on oma rintamamiestalo vartioitavanaan. Todellisuudessa vartioinnin hoitaa kuitenkin kaksi koiraamme ja Kissin tehtävänä on pitää hiiret poissa sisältä ja paimentaa viime jouluna perheeseemme muuttanutta kissa-poikaa. Kissi on osoittautunut luonteeltaan äärettömän uteliaaksi, seuralliseksi, kiltiksi ja varsin koiramaiseksi. Liekö koiramaisuus johtuu siitä, että hänen elämänsä alkutaipale vierähti Virossa koiraperheessä ja koiria löytyy myös meiltä. Kissin mielileikki oli jossakin vaiheessa noutaa rapisevaa hiirtä… Lisäksi painiminen vanhemman koiramme kanssa kuului herran harrastuksiin. Nykyisin painitaan enää kissaseurassa. Kissi on Suuri Persoona joka ei jätä ketään kylmäksi ja olemmekin iloisia, että tällainen komea mies päätyi perheeseemme!
t.Heidi
***
Uros, noin 6kk.
Baks on saamassa häädön kotoa, tottunut koiriin ja ihmisiin. Puolipitkäkarvainen herrasmies :) Kohta puoliin valmis uuteen kotiin! Ihmiset eivät enää halua hoitaa häntä joten tällä herralla on hieman kiire.






