Ave ( nyk. Kerttu)

1-2v (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

4.2.2024 Ave muutti omaan kotiin, jossa häntä odotti kaksi kivaa kissakaveria.

 

9.12.2023

Edellisen kirjoituksen jälkeen Ave on edistynyt kotikissaprojektissaan huimasti!
Nykyään hän kuuluu muiden kissojen porukkaan ja on sulautunut sekä sopeutunut arkimenoon hyvin.
Omalla (ihmis)porukalla ollessa Ave ei ole piilossa vaan tutuissa mielipaikoissaan tai touhuilee omiaan. Hän saattaa hakeutua saunan lauteille hengailemaan, mikäli tulee vieraita. Edelleen on hyvin kiltti vaikka ruoka-ajan ollessa käsillä Ave saattaa kevyesti hampailla kokeilla sormia. Ave hakeutuu heti aamusta ja iltaisin omatoimisesti rapsutuksille haluten huomiota ja hyppää erityisesti ilta-aikaan sohvalle ja tulee käsiä puskien makoilemaan jopa viereen asti. Huolii ihmisenkin nykyään leikkeihin mukaan mutta edelleen on hiirien ja muiden jahdattavien asioiden kanssa hyvin omatoiminen.

Ave on hieman myös antanut jo nostaa mutta edelleen haluaa nopeasti alas. Ruoka maistuu hyvin ja hän onkin monesti ensimmäisenä kupilla odottamassa ruokaa. Imuria sietää jo paremmin eikä säikähdä enää pahasti ja rapsutuksilla hänet saa pian pois piilosta.
Omatoimisuutensa takia olemme ajatelleet, että uudessa kodissa ei välttämättä tarvitse ainakaan heti olla toista kissaa, mikäli Ave saa ihmiseltä riittävästi huomiota. Toisen kissan läsnäolo voisi kuitenkin olla suotavaa Aven reipastumisen kannalta.
Ave on kyllä mainio tapaus!

8.10.2023

Ave loukutettiin populaatiosta toukokuussa 2023 ensikotiin ja siirtyi tästä toiseen sijaiskotiin jatkohoitoon heinäkuussa. Tullessaan Avella oli matoja ja kissaflunssaa. Tämän populaation kissoilla on esiintynyt keuhkomatoa, johon myös Ave on saanut asianmukaisen loishäädön. Keuhkomato saattaa kuitenkin osalla kissoista jättää keuhkoihin vaurioita, jotka voivat myöhemmin aiheuttaa oireita, sekä lisätä anestesian riskejä. Nämä seikat on omassa kodissa hyvä huomioda jatkossakin.  Hampaista on poistettu runsaasti hammaskiveä ja alkavien parodontiittimuutosten takia suositellaan tätä myös vuoden kuluttua.

Noin pari kolme kuukautta kesti ennen kuin Ave alkoi liikehtiä yhtään tai edes vähän ihmisen ollessa läsnä. Ensin turvapaikkansa ympärillä ja sitten hieman laajemmin. Pari viikkoa sitten Ave tuli kuorestaan ulos kunnolla. Ave on todella kiltti ja mainio persoona. Myöskin hyvin utelias; kaikkea pitää päästä alkuun tutkailemaan mutta ujous saattaa vielä iskeä ja hän vilahtaa turvapaikkaansa. Rapsutuksilla hänet saa kuitenkin yleensä houkuteltua pois. Hän tykkää leikkiä kaikenlaisilla palloilla, hiirillä ja sen sellaisilla, joita hän voi itse heitellä ja jahdata. Tätä on ollut hauska kuunnella ja katsoa, mutta toistaiseksi hän ei ole huolinut ihmistä vielä leikkikaverikseen.

Ave pitää kovasti pään alueen silityksistä ja kovasti puskeekin takaisin. Joka puolelta antaa koskea; sen verran vilpertti ja liukas liikkeissään kuitenkin on ollut, ettei hän ole antanut nostaa. Silmät hänellä vuotavat vielä ajoittain. Ave antaa putsata niitä, kun on käpertyneenä esim. kissanpuun koloon. Kaikenlaisiin koloihin ja pahvilaatikoihin Ave on muutenkin erityisen mieltynyt. Imurista hän ei pidä ollenkaan. Kantokoppaan häntä on saatu totuteltua antamalla ruoat sinne, johon hän sai mennä omassa rauhassa. Seuraavat kopitukset ovatkin olleet jo helpompia tämän ansioista. Hiekkalaatikkoa Ave on käyttänyt alusta asti moitteettomasti. Kaikenlaiset märkäruuat ovat maistuneet hyvin, raksuissa hän on ollut hieman valikoivampi. Ave ottaa myös hienosti kädestä herkkuja. Syliin ei ole ainakaan vielä tullut ja sohvallekaan Ave ei ole vielä kehdannut tulla seuraksi, kun ihminen on läsnä., yöllä hän on kuitenkin sohvaa itsekseen vallannut. Ave on tässä kovasti päivä päivältä hienosti edennyt. Sijaiskodin muista kissoista Ave on ottanut mallia esimerkiksi siinä, kuinka kannattaa tulla keittiöön jääkaapin avautuessa ja vaativa tuijotus ruoka-ajan lähestyessä. Kupille neiti tulee ensimmäisenä. Ave tulee sijaiskodin omien kissojen kanssa toimeen. Perheen kollista hän tuntuu pitävän enemmän ja tätä Ave puskee usein tavatessaan. Ave kaipaisikin tulevassa kodissa reippaan, muista kissoista pitävän kissan mallia kaverikseen. Avelle etsitäänkin rauhallista, kissakokenutta kotia, jossa ei ole  pieniä lapsia.