Arttu

2021 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

25.2.2024

Arttu muutti omaan kotiin, jossa häntä odotti kaksi uutta kissakaveria.

15.2.2024

Arttu on utelias, sosiaalinen ja leikkisä nuori poika, joka etsii kissakaverillista kotia.

Arttu saapui sijaiskotiin tammikuun lopussa kodinvaihtajana. Arttu reipastui nopeasti sijaiskotiin saavuttuaan, ja alkupäivistä lähtien kiipeily on ollut hänen lempiharrastuksiaan. Olisikin hyvä, että loppuelämän kodista löytyy reilusti kissaturvallisia kiipeilypaikkoja. Artulla saattaa myös olla kiinnostusta ulkoilun opetteluun, sillä hänen uteliaisuutensa ulottuu kaikenlaisten ovien taakse ja parvekkeelle on ollut hinkua kylmistäkin säistä huolimatta. 

Tulevan kodin olisi hyvä ottaa huomioon, että Arttu tosiaankin kiipeilee kaikkialla ja tutkii kaikenlaista kaiken aikaa. Tämän vuoksi esimerkiksi kasvit oli sijaiskodissa siirrettävä tavoittamattomiin, koska Arttu innostui pureskelemaan niitä. Vaikka kasvit olisivatkin luokiteltu kissoille myrkyttömiksi, olisi kuitenkin turvallisinta olla antamatta Artun syödä niitä. 

Arttu on aktiivinen leikkijä, ja itsetehty leivinpaperilelu on hänen suosikkejaan (on yllättävää, jos leivinpaperirutusta on yhtään mitään jäljellä enää illalla). Matot ovat usein Artun leikkiharrastusten jäljiltä kurtussa, ja hän tykkää saalistaa ja kanniskella ‘saalistaan’ suussaan ympäri asuntoa. Hieman rauhoituttuaan Arttu kapuaa syliin ja kehrää äänekkäästi. Aamuisin Arttu on vastaanottamassa ihmistään maukuen vastaan, puskien ja nuolien, ja hän haluaa olla kaikissa aamun askareissa mukana. Arttu on myös monesti tutkiskelemassa, kun jonkin kaapin tai huoneen ovi aukeaa. Kissakaveri on Artulle tarpeen tämän sosiaalisuuden ja aktiivisuuden vuoksi, jotta Artulla olisi tekemistä ja seuraa ympäri vuorokauden. 

Kynsienleikkuuta Artun kanssa vielä harjoitellaan, mutta harjaamista Arttu rakastaa. Päivittäinen harjaaminen on myöskin tarpeen, sillä lyhyehköstä turkista huolimatta karvaa on pojalla paljon.