04.03.20201
Araminta muutti uuteen kotiin Keravalle
20.02.2021
Araminta on 7-vuotias tyttökissa, joka pitää ihmisten lähellä olemista, tosin omilla ehdoillaan. Luottaessaan ihmiseen se nauttii vatsan pusuttelusta selällään kellien. Sylissä se ei kuitenkaan ole sijaiskodissa vielä viihtynyt. Ihmisen vieressä tai lähellä sohvan selkänojalla on ollut tähän mennessä mukavampaa.
Tyttö on rauhallinen ja hyväkäytöksinen kissa. Kynsienleikkuu on sujunut helposti, vaikkei se kissan mielipuuhaa olekkaan. Araminta etsii kotia, jossa se saa huomiota ja rapsutuksia, mutta myös omaa tilaa. Tärkeää on myös, että koti osaa huomioida Aramintan tarpeet ja tytölle annettaan sopeutua ja ymmärretään, että kotiutuminen vie oman aikansa.
Uudet ja äkilliset tilanteet sekä asioihin pakottaminen voivat tehdä Aramintasta aran, jolloin se viihtyy enemmän yksikseen esimerkiksi omassa mielipaikassaan kaapissa. Tämän vuoksi Araminta ei sovellu lapsiperheisiin. Araminta on tottunut olemaan ainoa kissa, mutta saattaisi tulla toimeen toisten kissojen kanssa sopivassa kodissa. Koirista asuinkumppanina tytöllä ei ole kokemusta. Araminta-nimi juontaa juurensa vanhasta englannista ja merkitsee rukousta ja suojelua.