Anki

Lisätty sivulle: 2009-07-20

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Anki
18.4.2010 Anki muutti omaan kotiin Helsinkiin ainoaksi kissaksi.

****

Leikattu naaras, noin 2-4v (kesällä 2009)/Helsingissä

18.1.2010 Uusia kuulumisia ja kuvia: Anki on sopeutunut kotielämään jo melko hyvin. Sillä on selvästi nähtävissä luonteenpiirteitä, joita ei vielä parina ensimmäisenä kuukautena tullut ilmi. Silittämään neiti ei vielä päästä, mutta iltaisin se tulee valot sammutettuani sänkyyn nuuhkimaan ja tutkimaan. Joskus Anki jää jopa viereen makoilemaan, ei tosin pitkäksi aikaa, mutta selvästi se on kiinnostunut kämppäkaveristaan.

Aamuisin kissa on vastaanottavaisimmillaan ja voin jopa hetken silitellä sitä kuonon päästä. Lähempää kontaktia Anki vielä välttää, mutta ollessaan piilossa rakastamansa villaviltin alla, sitä voi ovelasti silitellä viltin päältä.
Hieno kissa vaatii myös hienot tavat. Anki on erittäin siisti eikä tiputtele
tavaroita tai raavi huonekaluja. Kirjahyllyssä on kyllä hyvä kiipeillä, mutta neiti kulkee aina hyvin varovasti koskematta mihinkään kirjahyllyn esineistä. Lisäksi raapimiseen käytetään vain siihen tarkoitettua raapimapuuta.
Tänään tapahtui vielä eräs asia, joka ilahdutti erityisen suuresti minua kissan
edistystä seuranneena. Se päästi ensimmäisen kunnon naukaisun. Tai oikeastaan kaksi. Se oli mieletöntä!

9.9.2009 Lisätty Ankille uusi kiva, vähän järkyttyneeltä tyttö tuossa näyttää, mutta johtunee osoittain siitä että kuvaaja oli ihan uusi tuttavuus:) Anki on jo alkanut tottua kotielämään, vaikka onkin vielä kovin ujo. Luonnossa Anki on kuulemma tosi kaunis ja tuuheaturkkinen, joten kuvat eivät oikein taida tehdä oikeutta sen ulkomuodolle.

10.8.2009 Ankille löytyi onneksi hoitopaikka Helsingistä, mutta toki nyt pitäisi vielä löytää sille se oma koti.

27.7.2009 Ankilla on kiire löytää koti, sillä kotihoitaja joutuu lähtemään ulkomaille jo tällä viikolla ja Ankille ei ole löydetty vielä edes hoitopaikkaa. Ankin pitäisi saada mieluiten olla ainoana kissana.

20.7.2009 Ankilla on ollut ankea elämä. Se on ollut katukissana, mutta sterilointiprojektin yhteydessä se on pari vuotta sitten leikattu. Nyt se on kotihoitopaikassa, sillä se oli sairastunut ja oli pitkään eläinlääkärissä hoidossa jotta se saatiin kuntoon. Löydettäessä Tallinnan Rottermannin Coca Cola plazalta Anki painoi vain 2,1kg ja oli kovin nälkiintynyt, sillä oli flunssa ja se oli vilustunut. Nyt Anki on kunnossa ja painaa lähemmäs 4kg ja on kunnossa. Nyt pitkän hoitojakson jälkeen sitä ei tietysti enää haluttaisi lähettää takaisin kadulle, joten nyt pitäisi löytää Ankille oma koti.

Kertomusta Tallinnasta:
“Kotielämä on ollut vaikea koska se oli todella sairas ja sai pitkää lääkitystä. Eli se oli kivulias. Eläinlääkärissä se oli jopa tottunut lääkärin ja oli ystävällinen. Mutta perheessä, missä se on kotihoidossa, sitä ei oikein kovin haluta. Tuntuu että perheen äiti ei pidä kissasta, eikä kissakaan siksi välitä hänestä, mutta 18v poika ja kissa ovat hyvissä väleissä.”

KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 115€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun sekä sille on tehty sienitesti. Kissalla on oma virallinen EU-passi, josta toimenpiteet käyvät ilmi.