Amaryllis

n. 2-3v (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

Varattu

19.10.2022 Amaryllis eli Rämäryllis löysi oman kodin ja kissakaverin Helsingistä.

***

Amaryllis on populaatiotaustainen nuori tyttökissa, joka tarvitsee vielä aikaa ja kärsivällisyyttä reipastuakseen.

7.9.2022

Hurmaavan pieni ja pörröinen Amaryllis etsii loppuelämän kotia, jossa hänellä olisi seuranaan vähintään yksi ystävällinen kissakaveri. Amaryllis tykkää aikuisesta seurasta, eikä valitettavasti sovi lapsiperheeseen. Amaryllis tulee uudessa perheessään todennäköisesti viettämään ensimmäiset pari viikkoa visusti piilossa (sijaiskodissa lempipiilopaikkoja ovat olleet kenkäkaappi, jääkaapin tausta ja seinän sisusta), joten haussa on kärsivällinen ja arkoihin kissoihin tottunut huoltaja. Uuteen tilanteeseen totuttuaan tästä arkajalasta kuoriutuu utelias kissatyttö, joka juttelee erityisesti iltaisin mielellään. Amaryllis on aamu-uninen ja vetelee tyytyväisenä ketarat ojossa unia puolille päiville. Viime viikkojen aikana Amarylliksen rohkeus on kasvanut huomattavasti, ja isoimmat onnistumiset ovat olleet parin viikon takainen kehrääminen silitysten yhteydessä ja muutamat sängyssä käpertyneenä vietetyt yöt. Ruualle Amaryllis on perso ja herkuilla houkuttelemalla ystävyyttä on helppo luoda. Amaryllis on kiltti, herttainen ja helppo käsiteltävä. Kissaseurasta tämä neitokainen tykkää aivan valtavasti, eikä halua asua missään ilman kissakavereita. Toisesta kissasta Amaryllis saa runsaasti rohkeutta sekä pusuttelu- ja leikkiseuraa. Ihmisen leikittämänä ujostelee vielä, mutta toisen kissan kanssa leikkiin ryhtyminen sujuu hyvin. Tämän suloisuuden kanssa kärsivällinen perhe saa varmasti aikaan paljon onnistumisia, ja viikko viikolta Amaryllis tulee rohkeammaksi ihmisten kanssa