Alffi

2013 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

10.9.2022

Alffista tuli kissaenkeli yllättäen havaitun akuutin sydänsairauden vuoksi. Nuku rauhassa rakas.

Olen avaruuksien kissa,
olen kissa ihmeellinen.
Olen unien, tähtien kissa,
tulin takaa pilvien.
Minä rakensin teille talon
jossa paljon rakastetaan.
Nyt takaisin lähden mutta palaan
uniinne toisinaan.

-Kaarina Helakisa-

13.8.2022

Alffi nauttii rauhallisesta elämänrytmistä ja on mielellään arjen askareissa mukana. Ihmisen huomio onkin hänelle erittäin tärkeää ja hän tulee päivittäin antamaan pusuja sekä hierontaa kuuluvasti kehräten. Yöt Alffi antaa nukkua rauhassa, aamuisin hän saapuu jalkopäästä tyynylle vasta kun huomaa ”sijaishoomanin” heränneen.

Alffin lempileikki on jahdata lattiaa pitkin heitettyjä nameja, välillä innostutaan leikkimään myös hiuslenkeillä ja palloilla. Kynsiään hän on sijaiskodissa hienosti teroittanut vain raapimispuuhun.

Alffi säikkyy kovia ääniä sekä äkkinäisiä liikkeitä ja luikkii saman tien karkuun. Hän ei ole myöskään ole tottunut syliin nostamiseen, joten se ei herran kohdalla onnistu. Mahdollisiin hoitotoimenpiteisiin, kuten kynsien leikkaamiseen tulisi uudessa kodissa totutella rauhallisesti Alffin ehdoilla edeten.

Alffi etsii rauhallista ja kissakokemusta omaavaa aikuiskotia, jossa hän saisi elellä talouden ainoana kissana. Alffi todennäköisesti viihtyisi mainiosti esimerkiksi eläkeläisen luona, missä päivärytmi pysyy melko muuttumattomana.

Eläinlääkärissä Alffi tulisi jatkossa käyttää vähintään kerran vuodessa. Häneltä on poistettu kaksi hammasta hammassyöpymän vuoksi ja mahdollisiin hampaiden poistoihin on hyvä varautua myös tulevina vuosina.

Alffi on hurmaava ja ihmisläheinen kissaherra, jolla on paljon rakkautta annettavanaan.