Alexandra

Lisätty sivulle: 2012-07-18

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Suomi

Alexandra
23.9.2012 Alexandra muutti omaan kotiin Espooseen Piki-kissan kaveriksi.

***

Naaraspentu, noin 13 vkoa (elokuussa 2012), kotihoidossa Helsingissä

31.7.2012 Suloinen Alexandra on reipastunut jo kivasti ja hakeutuu toisinaan ihan itse hoitomamman läheisyyteen siliteltäväksi ja antaa ottaa itsensä syliin, mutta äkkinäiset liikkeet vielä saavat neidin väistämään. Alexandra on jopa nukkunut yön hoitomamman mahan päällä, välillä kainalossa kehräten, joten varsin kehityskelpoinen tyttö on kyseessä. Alexandra palvoo hoitopaikan aikuisia tyttökissoja, joiden seuraan hakeutuu puskemaan ja pestäväksi. Alexandran omassa kodissa voisikin olla kiltti, reipas aikuinen kissakaveri. Ainoana kissana eikä lapsiperheessä Alexandra pärjää.

10.7.2012 Alexandra saapui kesäkuussa kotihoitoon yhdessä siskonsa Ingridin sekä ottoveljiensä Haakonin, Magnuksen ja Mariuksen kanssa.

Alexandra on kaunis ujostelija, joka tarkkailee ihmistä hieman etäämmältä, ja jää muutenkin riehakkaiden sisarustensa jalkoihin leikeissä. Hieman Alexandraa on jo saanut silitellä niin ettei säntää heti karkuun. Syliin neidin saa ottaa, mutta vielä ei siinä täysin rentoudu nauttimaan silityksistä. Mutta edistystä alkuajoista on tapahtunut, joten uskon että ihan reipas kissa tästäkin kaunottaresta vielä kuoriutuu.

Alexandran tulevassa kodissa ymmärretään hieman ujon kissan sielunelämää ja annetaan aikaa sopeutua omaan tahtiinsa uuteen ympäristöön. Alexandra tarvitsee kodin jossa tukena ja turvana on kiltti ja reipas kissakaveri, johon Alexandra saa tukeutua jännittäviä asioita kohdatessaan.

Näistä ihanista ipanoista löytyy lisää kuvia ja keskustelua TÄÄLTÄ.

KULUKORVAUS kissanpennusta on 120€. Kulukorvauksella kissanpentu on saanut matolääkkeet, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun. Kissanpentu on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi.