Alejandro
Lisätty sivulle: 2014-10-14
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

***
Kuulumisia kodista:
13.4.2015 Kuten kuvasta ehkä näkyykin, voi Ale hyvin ja paksusti. Pojilla iski ilmeisesti kilpailuvietti päälle kun saivat ikäistään seuraa toisistaan ja rupesivat kumpikin ahmimaan ruokaa oikein urakalla ja vieläkin jos ei syömistä vahdi tarkkaan, yrittävät tyhjentää myös kaverin kippoa. Eli poikien ruokailut joutuivat tiukan tarkkailun alle. ;)
Muuten yhteiselo on sujunut loistavasti, pojat tulevat edelleenkin loistavasti toimeen ja mattorallia (varsinkin minun nukkumaan menoaikana) on riittänyt :D
Alen kanssa kävi niin kuin Mikin kanssa, eli mieheni lellikki hänestäkin tuli. Yöt nukutaan mieheni kainalossa ja aamulla kisaavat Mikin kanssa, kumpi pääsee miestäni ensin pusuttelemaan :D Eli Alesta on tullut kyllä hyvin rakas perheenjäsen meille <3
Viime viikonloppuna käytin Alea ekan kerran valjaissa pihalla, ensin valjaat vähän ärsyttivät ja muutama kuperkeikka tuli heitettyä, kun niitä yritti saada pois päältä. Mutta kun ulos päästiin, niin valjaat unohtui. Pihalla oli myös koira räkyttämässä, mistä Ale viis veisasi, mutta kun kaksi n.3 vuotiasta lasta tuli pihalle, niin niitä Ale tuntui pakokauhun lailla pelkäävän. Onneksi siis ei pieniä lapsia lähipiirissä ole :)
Alen ns. huonot tavat, eli käsien pureminen on täysin loppunut, hän on meillä purrut meitä vain kun on Mikin kanssa hävinnyt “tappelun”, eli ilmeisesti huonon häviäjän vikaa on, kun täytyy meille tulla häviäminen kostamaan :D Myös Miki on tämän tavan lopettanut, eli heillä oli kummallakin vain seuran puutetta.
Ale oli kyllä aivan nappi valinta ja emme olisi voineet parempaa kissaa saada <3
Leikattu uros, noin 8kk. Kotihoidossa Helsingissä.
18.1.2015 Alejandro on edelleen superreipas tyyppi joka ei vierasta ihmistä ole ikinä tavannutkaan; kaikki uudet ihmiset ja kissat ovat heti herran mielestä hänen ylimpiä ystäviään. Aina tämän suuren ihastuksen osoitukset eivät mene toisten kissojen kanssa ihan nappiin, sillä Alella on pahana tapana hypätä (ihan kiltisti!) pahaa aavistamattoman “kaverin” niskaan painia aloittelemaan vaikkei leikin toisen osapuolen mielestä oltaisi vielä niin läheisiä tuttavia että painimatsi maistuisi… myös hellyyttä käydään hakemassa yhtä suorasukaisesti puskemalla hoitokodin ällistyneen ja närkästyneen seniorikissan kasvoja.
Alejandron uuden kodin ykkösvaatimus onkin reipas painikaveri jonka kanssa energiaa voi purkaa, ilman sellaista nimittäin ihmisen käsivarret ja nilkat alkavat Alen mielestä taas erehdyttävästi muistuttamaan kivoja leluja. Ikäisessään seurassa ihmisten kanssa painiminen siis ehti jo kadota melkein kokonaan, eli mikään toivoton näykkijäkissa ei ole kyseessä.
Innokkaana ja kekseliäänä kissana Alejandro on löytänyt itselleen paljon kivoja harrastuksia ja mieltymyksiä. Ehkä erikoisin on herran kivennäisvesi-pakkomielle. Lasissa olevaa kuplivaa vettä on ihan pakko! tassulla kokeilla uudestaan ja uudestaan, ja pullossakin hiljakseen nousevia kuplia on tosi kiinnostavaa tarkkailla… Muuten Alejandron tekemiset ovat seesteiselle nuorelle herralle sopivia puutarhurin opintoja (keskustelut siitä saako ruukkukasveista nyppiä muitakin kuin kuivia lehtiä jatkuvat), sisustussuunnittelua (Alen tassuissa tämäkin on vauhti- ja extremelaji johon kuuluu niin loisteputkilampun päällä tasapainoittelua kuin lattiatyynyjen alla surffailua) ja kokkailua (hoitotäti on ehkä tottunut liian tylsiin kissoihin kun oletti pekonin pysyvän kiltisti pannulla vahtimatta).
Tyylilleen uskollisena Alejandro heittäytyy ihmisen kanssa hempeilemään yhtä innokkaasti kuin leikkeihinsä, ja rutiineihin kuuluukin jokailtainen pitkä kehräys- ja puskusessio hoitotädin sängyssä. Öiseen aikaan Alen löytääkin yleensä sängyn jalkopäädystä rauhallisena mutta aina valmiina ottamaan vastaan silityksiä jos sellaisia sattuisi olemaan tarjolla.
1.1.2015 Alejandron pentukämppikset ovat jo jatkaneet matkaa omiin koteihinsa, ja tällä hetkellä Alejandro koittaakin kovasti päästä hoitokodin omien seniorikissojen suosioon. Selvästi Ale kuitenkin kaipaisi ikäistään seuraa energianpurkuun, vaikka se osaakin suht nätisti perääntyä kun vanhukset ilmoittavat ettei lähempi tuttavuuden hierominen ole mieluista. Joulun sukulaistohinoista ja ylimääräisistä silittäjistä ja sylittäjistä Alejandro selvästi nautti, ja se sujahtaisikin varmaan mielellään vähän vilkkaammankin perhen arkeen.
4.12.2014 Alejandro on valloittava, melko pienikokoinen mutta vankkarakenteinen nuori kissaherra, jolla tuntuu olevan kaksi vaihdetta: päätön hurjastelu lelun, kissakaverin tai näkymättömien pikku-ukkojen perässä, tai täydellä sydämmellä hellittäväksi heittäytyminen. Alejandron vilkkauden vuoksi tulevassa kodissa reipas ja leikkisä kissakaveri on ehdottomasti tarpeen, sillä näitä energiavaroja on ihmisvoimin vaikea kuluttaa ja itsekseen tai pienessä tilassa Alejandro turhautuu.
Tällä hetkellä Alejandron kämppiksenä majailee hieman nuorempi Lucas-pentu, joka itsekin vilkkaana ikiliikkujana jaksaa roikkua mukana Alejandron leikeissä ainakin suurimman osan ajasta.
13.11.2014 Lisätty video Alejandron kiehnäyssessiosta :)
Alejandro on päässyt tutustumaan hoitopaikan muihin pentuihin, ja alkuinnostuksen jälkeen tuntuu tulevan pienempien leikkikaverien kanssa hyvin toimeen. Alejandro on kuitenkin leikeissään aika kovaotteinen ja energiaa riittää vaikka muille jakaa, joten vilkas ja painimatseja säikkymätön leikkikaveri olisi tälle nuorelle herralle hyväksi.
Rauhallisina hetkinä Alejandro käpertyy kainaloon kehräämään, ja aamuisin hoitotäti tervehditään puskemalla silmälasit päästä. Ruoan suhteen Alejandro on aikalailla kaikkiruokainen, vaikka pussiruoat ja raaka liha ovatkin suosikkitarjottavia.
14.10.2014 Alejandro on hurjan ihmisrakas ja reipas nuori kolli, ventovieraan kainaloon tunkeutuva kehruukone josta on vaikea ottaa kuvia kun pojun tekisi vain mieli pussailla ja puskea.
Ainakin tällä hetkellä Alejandrolla on myös patoutunutta energiaa sen verran ettei se aina muista ettei ihmisten kädet ja jalat ole sallittuja leluja, joten pienten lasten perheeseen tämä ei välttämättä ole se paras kissa. Tulevassa kodissa saisikin olla nelijalkainen painikaveri odottamassa, ja yllin kyllin rapsuttelijoita tyydyttämässä hellyydenkaipuuta.
HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, ota yhteyttä varaajaan. Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi.
KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120 €. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, perusrokotukset, tunnistemikrosirun ja kissa on leikattu. Kissa on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity joko Kissaliittoon tai Turvasiru-palveluun.






