Aino
Lisätty sivulle: 2008-01-26
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

****
15.7.2008 Ainolle pitäisi löytää nopeasti uusi koti, sillä omistaja lähtee työkomennukselle ulkomaille eikä Aino voi lähteä mukaan.
Kuulumisia nykyisestä kodista: Aino-neiti on kotioloissa iloinen, seurallinen, jutteleva ja sylissä kehruukoneena viihtyvä. Leikkii paljon ja tulee mukavasti toimeen lastenkin kanssa. Aino on myös siisti ja kaikkiruokainenkin, joten se on mitä mainioin kissaseuralainen.
***
25.2.2008 Aino muutti omaan kotiin Hyvinkäälle.
***
13.3.2008 Hei! Aino-kissa on asettunnut taloksi jo täysin. Kokeilimme sille kaverikissaa, mutta se ei alkuunkaan hyväksynnyt sitä millään konstilla. Aino suorastaan huokaisi helpoituksesta, kun pikkukissa lähti sen uudelta hienolta reviiriltä ja sen jälkeen se on ollut varsin tyytyväisen oloinen talon ainoana valtiattarena.
Aino leikkii kovasti, saa kissasätkykohtauksia, syö varsin siististi, juttelee mir – miu – mou – mau ja pesee komeaa turkkiaan sekä huomattvan komeata häntäänsä paljon. Väliin hyppää meidän syllimme puskemaan ja onnellisena kerälle kehräämään. Nytkin röhnöttää puoliksi näppiksellä ja jo samantien ryntäsi riehumaan. On siis terve, iloinen, villi ja mitä mitä suloisin kissaneito. Terveisin Tiina & Esa & Aino Hyvinkäältä
***
Naaraspentu, noin 4,5kk (tammikuussa 2008)
26.1.2008 Sisarukset Aino ja Inkeri haluaisivat pian muuttaa omaan kotiin, joko yhdessä tai erikseen.
Kertomus Tallinnasta: “Raidalliset sisarukset- toinen on lyhyt- ja toinen-pitkaturkkinen. Kauniit, kiltit ja sosiaaliset tyttoset.”
KULUKORVAUS kissasta on 100€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun sekä sille on tehty sienitesti. Kissalla on oma virallinen eu-passi josta toimenpiteet käyvät ilmi.






