Aamu-Nemo

Lisätty sivulle: 2010-06-27

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Aamu-Nemo
8.9.2010 Aamu-Nemo ja Joffe muuttivat yhteiseen kotiin Tampereelle.

***

Uros, noin 4kk (elokuun lopussa 2010), kotihoidossa Vantaalla

1.9.2010 Aamu-Nemo, eli Neppis on uljas musta, toimelias ja leikkisä. Neppis viihtyy myös sylissä, kunhan malttaa leikeiltänsä siihen pysähtyä. Neppis on kaikkiruokainen, kanasta kalaan on kaikki mennyt parempiin suihin. Joffen tavoin, myös Neppiksen saa helposti kuljetusboksiin ja hänkin nukkuu hiljaa. Yleensä aamuisin pojat löytää vierekkäin nukkumasta kiipeilypuusta.

29.8.2010 Aamu-Nemo ja Joffe siirtyivät hätämajoitukseen Vantaalle. Hoitajalla on allergia, joten olisi hyvä että nämä todella reippat, suloiset ja ihanat pojat pääsisivät pian omaan kotiin/omiin koteihinsa.

23.8.2010 Aamu-Nemon pitäisi pian päästä omaan kotiin, sillä tallinnan kotihoitopaikka on aivan täynnä. Aamu-Nemo on samassa hoitopaikassa Joffen kanssa, joten ne voisivat vaikka lähteä yhdessä uuteen kotiin.

4.8.2010 Aamu-Nemon sisko on jo löytänyt oman kodin, nyt pitäisi vielä tälle suloiselle pojallekin löytää oma perhe.

27.6.2010 Nuori, noin vuoden ikäinen emo Aamu ja sen pennut Aamu-Namu ja Aamu-Nemo on löydetty hylätyn mielisairaalan alueelta. Ne odottavat nyt omaan kotiin pääsyä joko yhdessä tai erikseen. Kissaemo oli onneksi selvästi ollut kotikissa, joten koko pesue saatiin otettua yhdessä kotihoitoon. Kotihoitajan mukaan sekä emo että pennut ovat ystävällisiä ja ihmistä rakastavia kotikissoja.

KULUKORVAUS kissanpennusta on 100€. Kulukorvauksella kissanpentu on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun sekä sille on tehty sienitesti. Kissalla on oma virallinen EU-passi, josta toimenpiteet käyvät ilmi.