Blogi

12.7.2020

Vihisveljekset – arkalaisista kotikissoiksi

Osa 3

Vihisveljesten blogisarjan viimeisessä osassa Beanien matka Rekku Rescuen hoivissa alkaa lähestyä onnellista loppuaan. Niin Beanie kuin hänen kotihoitajansa ovat tehneet hienoa ja pitkäjänteistä työtä. Kotihoitaja kertoo, mitä kaikkea tämän aran ja pelokkaan pojan kesyttäminen ja sosiaalistaminen on pitänyt sisällään.

Edellisestä blogikirjoituksesta on vierähtänyt jo hetki aikaa. Tänä aikana veljeään Lucia hieman hitaammin lämpiävä Beanie on ottanut itsensä mittaisia askelia pois epävarmuudesta, kohti omaa loppuelämän kotiaan.

Koronavirus aiheutti kaikenlaista myllerrystä ja ihmisten elämään, joten sen vuoksi onkin heti alkuun todettava pienenä kuriositeettina, että tästä poikkeuksellisesta ajasta löytyi myös hopeareunuksensa näin sijaiskotielämän kannalta. Oma siirtymiseni täysin etätyöläiseksi mahdollisti hyvin intensiivisen yhteiselon Beanien kanssa, mikä varmasti edesauttoi kissan edistymistä.

Totuttelimme ihmiskosketukseen Beanien kanssa aluksi narusta tehdyllä kissanlelulla, jonka liikkeillä imitoin parhaan mukaan sitä, miltä ihmiskäden silitys ja rapsutukset voisivat tuntua. Sittemmin olemme siirtyneet hiusharjaan, joka onkin nykyään ihan Beanien lempiasioita. Harjan esille ottaminen aiheuttaa nykyään melko välittömän matolle kyljelleen kellahtamisen ja kutsuvan maukaisun.

Samoin kuin harjailusta on tullut Beanielle positiivinen rutiini, ovat ruokailut myös sellaisia. Herätyskellon soidessa on aivan varmaa, että myös Beanie alkaa maukua aamupalaa, kunnes ruoka on saatu lautaselle. Muutoin Beanie on verrattain hiljainen, eikä esimerkiksi yöllisiä konsertteja ole häneltä kuultu.

Myös mutkia ja haasteita on mahtunut matkan varrelle. Veljensä tavoin, Beaniesta kuoriutui varsinainen läpsijämestari. Monesti ensimmäinen reaktio uuteen asiaan on ollut tassulla kokeileminen ja ei aina kovin hellävaraisella tavalla. Viuhuvia karvanyrkkejä Beanien alkutaipaleella tulikin melko usein väisteltyä ja siitä tavasta eroon pääseminen on ollut meidän ykköshaasteitamme. Varsinkin ihmiskäden lähestyminen aiheutti aina tuon saman reaktion. Nyt voin onneksi todeta, että enää ei näin ole. Ojennetun käden vastaanotto onkin vaihtunut nuuhkaisuksi ja myös rapsutukset otetaan tyytyväisenä vastaan.

Kun aran kissan sielunelämää seuraa aitiopaikalta, ei päivittäinen kehitys aina välttämättä ole niin selkeää, mutta joitakin virstanpylväitä on mahdoton olla huomaamatta. Ensimmäinen kerta, kun kotiin tullessa ainoa kissasta näkyvä asia ei ollutkaan sängyn alle vilahtava hännänpää, vaan olohuoneen matolla rauhallisesti loikoileva kokonainen kissa, aiheutti mahdottoman suuren onnentunteen! Tai se kerta, kun ruokaa ei odotettukaan puolen metrin turvavälin päässä lautaselta, vaan vastassa oli otsallaan kättäsi vasten puskeva, kehräävä, läheisyyttä haluava kissa. Ne ovat jääneet todella vahvasti mieleen.

Aktiivisuuden puutteesta Beanieta ei ole missään vaiheessa sijaiskotiaikana voinut moittia. Beanie on todella leikkisä katti ja voisi tulevassa kodissaan tulla toimeen myös toisten kissakavereiden kanssa. Tässä tapauksessa tulisi kuitenkin pitää huolta, ettei Beanie vetäydy vain kissaseuraan, vaan kontakti ihmiseen pysyy myös vahvana. Ehkäpä ihmisrakas kissakaveri voisi jopa rohkaista Beanieta olemaan vieläkin reippaampi.

Tekemistä tulevassa kodissa vielä riittää ja pohjimmiltaan Beanie on edelleen hyvin varovainen. Ajoittaisia sähinöitä ja säntäilyjä tulee vieläkin, sillä nämä ovat edelleen Beanien ensireaktiot uusiin asioihin, jotka poikaa kovasti jännittävät. Uudessa kodissa arkojen kissojen sielunelämää täytyykin osata ymmärtää, jotta Beanien matka itsevarmaksi ja luottavaiseksi kotikissaksi voi jatkua.

Tunnustan, että ajoittain mielessä on käynyt, tottuuko Beanie koskaan ihmiseen ja päästäänkö varovaisuudesta ja pelosta ollenkaan eroon. Ilokseni voin todeta, että ei kannattanut luovuttaa!

Tämä kirjoituksen myötä onkin aika aloittaa tämän nuoren herran oman kodin etsiminen. Katso Beanien kodinhakuilmoitus .

Tuomas Pietarinen

Beanie on tällä hetkellä ollut Rekkujen hoivissa jo 9,5 kk. Sijaiskotina toimiminen voi joskus olla yllättävän vaativaa ja aikaa vievää, mutta kuten sanonta kuuluu, lopussa kiitos seisoo. Mikä voisi olla palkitsevampaa, kuin seurata pienen eläimen kasvua ja rohkaistumista aitiopaikalta sekä saatella hänet kohti omaa, rakastavaa kotiaan!

Suuri kiitos kaikille Beanieta ja hänen veljeään Lucia hoitaneille sijaiskodeille, sekä kaikille muille kodittomien eläinten sijaiskodeille ja toimintaan muulla tavoin osallistuville! Ilman teitä tällaiset onnistumistarinat eivät olisi mahdollisia.

Lue vihisveljesten blogisarjan aiemmat osat:
Osa 2
Osa 1

Kommentit

Comments: 0