Vanha herra Vili
Omistajan menehdyttyä on vanhalle koiralle usein hyvin vaikeaa löytää uutta kotia ja monesti päädytäänkin eutanasiaan. Rekku Rescue halusi antaa 14-vuotiaalle Vilille mahdollisuuden hyviin ja turvallisiin eläkepäiviin.
Vili saapui Rekku Rescuen sijaiskotiin, sillä papan omistaja oli menehtynyt eikä Vili voinut jäädä yksin asuttamaan taloa. Mennessäni noutamaan Viliä, ei oven avattuani kuulunutkaan haukkumista, vaan herttainen pappakoira vilkaisi ovelle ja käveli sitten minua tutkimaan. Vilin tapana oli yleensä omistajan läheisten mukaan haukkua tulijat, mutta nyt herra oli ääneti, tutki tarkasti kaikki hajut minusta ja lähti sitten tassuttelemaan mukanani autolle.
Perillä sijaiskodissa tutustuttiin lauman muihin jäseniin ilman minkäänlaisia ongelmia, Vili tervehti kaikkia rauhallisesti nuuhkien. Vili oli ensimmäiset päivät vaisu, kävi tarpeillaan ulkona ja muuten makoili paikallaan tarkkaillen talon elämää. Kävely oli vaikeahkoa, kynnet olivat ylipitkät ja osa niistä oli taipunut anturoiden päälle. Turkki oli osittain pahasti huopaantunut. Harjauksella sekä leikkaamalla pahimmat paakut pois, se alkoi jo näyttää paremmalta.
Vilin silmissä oli paljon surua ja ymmärtäähän sen, kun isäntä on poissa ja itse olet täysin vieraassa paikassa, laumassa mutta silti yksin. Pari ensimmäistä päivää oli varmasti Vilille kuin sumussa kulkemista. Kunnes viidentenä päivänä Vili jotenkin heräsi, koko olemus muuttui ja herrasta tuli iloisempi. Reippaasti hän tassutteli muun lauman perässä pihalle, eritoten lauman pieni chihutyttö oli Vilin mielestä jotain ihan ihmeellistä. Se taisi olla rakkautta ensisilmäyksellä. Suorastaan innoissaan Vili lähestyi ruokakuppia sen nähdessään, herraa joutui hieman jopa toppuuttelemaan. Pari viikkoa meille tulosta Vili jo juoksenteli pihalla. Vili on selvästi saanut elämästä kiinni, mikä tekee meidät erittäin iloisiksi.
Vilin kuulo on jo hyvin heikko, täytyy tosiaan huutaa, että herran huomion saa kiinnitettyä. Vili tallustaisi menemään omia polkujaan, jos papparaisen suuntaa ei mitenkään kontrolloisi. Vanhan koiran höpsöys näkyy Vilissä myös, jokainen juuri haisteltu on hetken päästä täysin uusi haju. Koiratarhassa, jossa herra viihtyy hyvin, tulee vastaan jatkuvasti uusia hajuja, kun tarpeeksi monta kertaa sen pyörii ympäri. Ihan kuin Vilin ilmeessä näkyisi “hei mikäs haju se tämä onkaan” tai “olinkos minä jo tämän tarkistanut” vaikka juuri hetki sitten se oli tarkkaan tutkittu. Ainakaan yllätykset eivät Vilin päivästä puutu, kun jatkuvasti tulee eteen jotain “uutta”. Jos laumasta joku haukahtaa, menee noin puolisen minuuttia, niin Vili muistaa, että hänkin osaa haukkua, yhtyy haukkuun mutta ei osaa sitä lopettaa ennen kuin herralle näyttää, että riittää jo. Sitten pappa ylpeänä vahtitaidoistaan tassuttelee omalle paikalleen.
Vili rakastaa kaikkia, hän hakee huomiota siinä missä muutkin, jos vain huomaa, että vieraita on taloon saapunut. Ja kun Vili nukkuu, saattaa pappa maata keskellä kulkureittiä, jolloin täytyy varovasti ylittää tai ohittaa tuo nukkuva vahti, joka harvemmin herää. Yleensä uni on niin sikeää, ettei pappa huomaa kenenkään menevän ohi, ellei tömistele lattiaa kunnolla.
Hyvin pian kävi aivan selväksi, että uuden kodin löytäminen Vilille tulisi korkean iän vuoksi olemaan hyvin haastavaa ja niinpä päätin, että Vili saa asustella meillä lauman jatkeena niin kauan kuin terveyttä riittää. Vilillä on vuosia takanaan jo 14.
Olen tyytyväinen päätökseen, että Vili liittyi laumaamme. Vili saa nauttia rauhallisesta menosta täysin omaan tahtiinsa. Vanhallakin koiralla on oikeus rauhalliseen ja rakastavaan kotiin, sitähän meistä jokainen itselleen toivoo, saada elää rauhassa ja rakastettuna loppuun asti.
Vilin vanhuudenpäiviä on mahdollista tukea sponsorina. Lue lisää.
Minna Monto
Kirjoittaja on Rekku Rescuen koiratoiminnan vastaava ja hallituksen jäsen.