Tarhassa kissan on turvallista ulkoilla ja purkaa energiaa

Keväällä meille muutti Rekuilta kissakaverukset Prinssi ja Panttu. Aika nopeasti kävi selväksi, että kesäksi täytyy kehittää jokin uusi ratkaisu takapihan terassille. Vanha kissamme pysyi terassilla valvotusti aidan takana ja aidan portista ihmiset pääsivät kulkemaan pihalle vaivattomasti. Prinssillä ja Pantulla oli kuitenkin mielessä, että ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella. Muutaman livahdusyrityksen jälkeen huomattiin, että pojat ovat niin uteliaita ja ehtiväisiä, ettei vanha aitaratkaisu ollut enää vaihtoehto.
Päätimme rakentaa terassin yhteyteen pienen tarhan, jossa kisuilla olisi turvallista maistella ruohoa ja haistella pihan tuoksuja. Etenkin Prinssillä on valtavasti energiaa, jonka purkamiseen tarvitaan paljon virikkeitä. Pojat tykkäsivät jo vaania ikkunan takaa lintuja, ja tarhassa sekin olisi vielä jännempää.
Perhepiiristä löytyy ammattitaitoa rakentamiseen, joten tarha toteutettiin itse. Etsin ideoita Facebookin Kissatarha-ryhmästä, jossa on todella mielikuvituksellisia ratkaisuja ja hyviä vinkkejä tarjolla. Muiden toteuttamien tarhojen ja meidän tarpeidemme mukaan teimme suunnitelman.

Tarha on tehty verkkoelementeistä, jotka rakennettiin ensin ja kasattiin lopuksi yhteen. Tarha on metrin leveä, kolmisen metriä pitkä ja reilut kolme metriä korkea. Aikaa tarhan tekoon meni yhdeltä ammattilaiselta ja kahdelta apulaiselta vajaa päivä. Puumateriaalit maksoi noin 100 euroa. Lisäksi niiden käsittelyyn hankittu öljy maksoi joitakin kymppejä. Rappausverkkoa rakennusmestarilta löytyi varastosta, kuten myös ruuvit, niitit ja tarvittavat työkalut. Mielestäni melko helppoa ja edullista, ainakin kun asiantuntemusta oli saatavilla.
Prinssi ja Panttu ottivat tarhan heti omakseen ja ovat viihtyneet siellä päivittäin. Lämpimällä säällä meillä on ovi terassille ja tarhaan auki, niin pojat pääsevät vapaasti liikkumaan sisälle ja ulos. Kun tunnetustihan kissojen on hieman hankala päättää, missä haluavat olla. Silloin kun puuhailemme pihalla, kissat saa suljettua tarhaan ja ihmisten on helppo kulkea terassin ja pihan välillä pelkäämättä kissojen karkaamista.

Aluksi tarhassa oli vain ikealainen hyllykkö, jonka ylähyllystä tuli nopeasti poikien suosikkipaikka. Etenkin Prinssi nauttii siellä makoilusta ja ohikulkijoiden tarkkailusta. Yleensä Panttu on korkeiden paikkojen ystävä, mutta tarhassa se tykkäsi oleilla nurmikolla ja vaania lintuja. Panttu myös nauttii kieriskelystä nurmikolla ja kerää mustaan turkkiinsa kaiken roskan siitepölystä alkaen. Päivän kuumimpaan aikaan Panttu ryömii makoilemaan hyllykön alle, kai siellä on hänen mielestään hieman viileämpää. Panttu ei kovilla helteilläkään meinannut malttaa tulla pois ulkoa, mutta Prinssi hakeutui herkemmin sisälle viileämpään ilmaan.

Hiljattain sisustimme tarhaa lisähyllyillä. Koska tarha on aika pieni, mutta korkea, halusimme saada käyttöön yläosatkin. Nyt tarhassa on neljä hyllyä, joista ylimmät ihan katon rajassa. Aluksi kissat vähän jännitti hyllyillä kiipeilyä, mutta nopeasti löytyi varmuus ja loikat piteni. Nyt hyllyillä leikitään hippaa ja vedetään rallia niin että maasta katsojaa jo vähän hirvittää. Prinssin suosikkijuttu on myös hyppiä hyllyillä sulkalelun perässä.

Tarha on ollut meillä ehdoton hitti! Se on käytännössä helpottanut kesäelämää ja laajentanut kissojen reviiriä huimasti. Ulkona on niin paljon virikkeitä, että energiaa kuluu huomaamatta. Välillä energisen Prinssin aktivoimiseksi riittää pelkästään tarhan oven avaaminen, vaikka toki edelleen leikitään muutenkin paljon.
Elina Salo
Hyviä vinkkejä kissojen ulkoilutarhan rakentamiseen löydät esimerkiksi Facebookin Kissatarhat ja parvekeverkot -ryhmästä.