Tarhareissu 4.-5.8.
Tällä tarhareissulla vierailimme Valgan ja Pärnun löytöeläintarhoilla. Matkan ensimmäinen päivä vierähtikin lähinnä matkatessa kohti Valgaa, joka sijaitsee Viron eteläosassa. Ajelimme ensimmäisenä Pärnuun ja jätimme Tanjan sinne, jotta hän ehtisi viettää enemmän aikaa tarhalla, jossa hän on vieraillut säännöllisesti jo vuosikausia. Annelin kanssa jatkoimme ajelua vielä vajaan parin tunnin ajan kohti Valkaa, joka sijaitsee Latvian puolella. Olimme varanneet hotellin rajan toiselta puolelta, raja kun kulkee kaupungin halki ja hotelli sijaitsee aivan rajan tuntumassa. Saavuimme perille yhdeksän jälkeen illalla, kirjauduimme sisään ja lähdimme vielä hakemaan kaupasta hieman iltapalaa. Sitten kävimmekin jo yöpuulle, jotta jaksaisimme seuraavan päivän vierailut ja reissut uusilla voimilla!
Aamiaisen jälkeen lähdimme heti ajamaan kohti Valgan tarhaa. Siellä oli täysi tohina päällä, kun tarhan työntekijät ja vapaahetoiset siivosivat tiloja yön jäljiltä. Siellä pakkailtiin kissoja ja yksi koirakin auton kyytiin; ne pääsivät matkaamaan eläinlääkäriin sterilisaatioita varten. Purimme autosta lahjoituskuorman, josta löytyi mm. Kissa- ja koirakoulu Heiluva Hännästä saatuja laadukkaita penturuokia kissoille, paljon Hau-Haun lahjoittamia herkkuja koirille, pantoja, hihnoja, leluja, luita ja kaikkea muuta tarpeellista. Sen jälkeen olikin aika lähteä tutustumaan eläimiin.
Toimistossa oli eristyksessä muutamia pentuja ja toimiston viereisessä kissatilassa pienimmät pennut emon tai varaemon kanssa. Valitettavasti sama pentutulva jatkuu kesästä toiseen ja kissanpentuja tulee tarhalle valtavia määriä. Pyrimmekin säännöllisesti, etenkin pentuaikaan, toimittamaan Valgaan Zooplussan kautta laadukkaita penturuokia.
Seuraavaksi lähdimme tutustumaan isompien pentujen huoneeseen. Tarhalla pidetään huolta hygieniasta, jotta kissat pysyisivät terveinä. Höyrypesuri on ahkerassa käytössä ja huoneissa vieraillaan kengät muovitossuissa ja kädet desinfioituina. Pentuhuoneeseen ei saa mennä sen jälkeen, kun on vieraillut aikuisten huoneessa. Silläkin pyritään minimoimaan tarttuvien tautien siirtämistä huoneesta toiseen.
Tarhalla huolehditaan muutoinkin hyvin kissojen hyvinvoinnista. Huoneissa pidetään kissoja vain pieni määrä kerrallaan ja huoneen pistorasiassa posottaa kissoja rauhoittava haihdutin. Suuret kissalaumat aiheuttavat riskin eri sairauksien leviämiselle sekä stressaavat kissoja. Stressi taas alentaa kissojen vastustuskykyä, jolloin taudit leviävät herkemmin. Valgan tarhalla on yhteensä kolme kissahuonetta, joissa jokaisessa on oma ulkotarhansa. Yksi huoneista oli tällä kertaa emojen ja pienten pentujen käytössä (kaksi pentuetta), yksi vähän isompien pentujen ja viimeinen aikuisten kissojen käytössä.
Aikuisten kissojen huoneessa taisi olla noin kahdeksan kissaa; yleensä kissoja yhdessä huoneessa on 5-10. Alla olevassa kuvassa oikeassa reunassa näkyy ikkuna, josta on pääsy ulkotarhaan.
Yksi Valgan kissahuoneista
Sonja-kissa on asunut Valgan tarhalla jo yli vuoden! Toivottavasti tämä kultakimpale löytää oman kodin pian! Sonja hieman aristelee vieraita ihmisiä, mutta lyhyen tuttavuuden jälkeen sitä saa rapsuttaa eikä pikkuneiti oikein tiedä, miten päin niitä rapsutuksia oikein ottaisi vastaan! Syliinkin Sonjan sai nostaa, vaikka se olikin vielä vähän jännittävää. Jostain syystä aikuiset naaraskissat eivät meinaa saada koteja Virosta.
Ehdimme nopeasti myös tervehtiä tarhan koiria, ja käytin kotia etsivän Kudin pienellä lenkillä. Kudi kävelikin mukavasti hihnan päässä ja piti erityisesti pienestä hölkkäpätkästä! Silloin se jolkotteli todella nätisti vierellä ja tuntui nauttivan hieman nopeammasta etenemistahdista. Lenkin päätteeksi Kudi sai oman luunsa, jonka se kunnon koiran tavoin piilotti kaivamaansa kuoppaan! Myös muut koirat pääsivät herkuttelemaan puruluilla.
Viimeiseksi kävin vielä vilkaisemassa tarhan karanteenitiloja. Ikäväkseni sain sielläkin nähdä kissanpentuja joka nurkassa. Voi, kun ihmiset leikkauttaisivat kissansa!
Valgasta lähdimme ajamaan kohti Pärnun tarhaa. Sinne saapuessamme olikin meitä iloinen näky vastassa! Nuoripari oli juuri pakkaamassa Rolf-koiraa kyytiinsä: se oli löytänyt oman kodin! Rolf oli tullut tarhalle 2014 joulukuussa, joten oli ihana nähdä sen hyppäävän iloisena autoon, uuden perheensä ja koirakaverinsa kanssa! Moikattuamme tarhan väen ja löydettyämme Tanjan suuntasimme kohti kissojen tiloja. Kävimme rapsuttelemassa ja silittelemässä kissoja eri huoneissa ja se olikin niiden mieleen! Huoneissa oli hyvä harmonia, toiset leikkivät ja toiset makoilivat. 27 asteen lämpötila taisi siirtää suurimmat leikkihalut illansuuhun.
Piia-kissa oli kovin innoissaan edellisellä reissulla viemästämme lelusta! Aktivointilelut ovatkin erittäin tervetulleita tuliaisia niin koirille, kuin kissoillekin! Ilokseni huomasin muutama päivä myöhemmin, että Piia oli päässyt muuttamaan omaan kotiin!
Lelu käytössä
Pärnun tarhalla on yhteensä neljä kissahuonetta, joista kahdesta löytyy ulkotarhat. Kaksi huoneista on enemmän eristykseen tarkoitettuja. Viimeisin huone on vasta valmistunut. Kahdessa vanhemmassa huoneessa asuu aikuisia kissoja, noin 5-10 kissaa/huone ja vanhemmassa pikkuhuoneessa on yleensä pentuja eristyksessä.
Yksi Pärnun kissahuoneista
Toisen kissahuoneen ulkotarhan kulkuaukko
Pentujen huone
Uusin huone oli otettu pentujen käyttöön. Ikävä kyllä Pärnunkin tarhalla pentuja on todella paljon. Tässä kuvassa näkyy vain pieni osa pennuista, loput olivat vielä karanteenissa.
Käytyämme läpi kissojen tilat oli koirien vuoro! Koirilla on omat aitauksensa, jossa ne asuvat. Pärnun tarhalla käy kivasti vapaaehtoisia, jotka lenkittävät ja kouluttavat koiria.
Koirien tiloja
Chopper lähettää terveisiä!
Koirien juoksuaitaus
Koirien juoksu- ja koulutusaitaus on kovassa käytössä päivittäin. Koiria opetetaan käyttämään agility-esteitä, ne osaavat erilaisia temppuja (istu, tassu, tänne) ja niiden kanssa puuhataan paljon muutenkin! Kuumina kesäpäivinä koirat voivat päästä vaikka uintireissulle!
Pärnun uusi parakki esim. leikkauksesta toipuville koirille valmistuu hiljaksiin. Projektiin kerätään jatkuvasti rahaa, sillä viemäröinti- ja muut työt ovat kalliita tehdä.
Pärnun uusi parakki
Toisinaan Pärnun tarhalle tulee kissojen ja koirien lisäksi muitakin lemmikkejä.
Linnut Pärnussa
Pärnusta lähdimmekin ajamaan taas kohti Tallinnaa ja siitä koteihimme! Matka oli erittäin onnistunut ja tarhoilla on mukava nähdä, että eläimet voivat hyvin ja niistä huolehditaan kunnolla!
Jos haluat auttaa meitä tukemaan yhteistyötarhojemme toimintaa, voit kohdentaa apusi osallistumalla käynnissä oleviin keräyksiin, keräystilinumero FI09 5780 3820 0828 72.
- Viron avustukset: Varat käytetään virolaisten kodittomien kissojen ja koirien hoitoon, leikkauskampanjoihin sekä tarhojen avustamiseen. Viite: 5225
- Koiraparakki Pärnun tarhalle: Varat käytetään Pärnun tarhan koiraparakin uusimiseen.Viite: 5254
Rekku Rescue ry:lle on myönnetty keräyslupa POL-2014-10502 ajalle 1.1.2015-31.12.2016 koko maahan Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
Terveisin,
Erja
Blogi Arkisto
collapsArch options: Array ( [title] => Blogi Arkisto [noTitle] => [inExcludeCat] => include [inExcludeCats] => Blogi [inExcludeYear] => exclude [inExcludeYears] => [showPages] => [sort] => DESC [linkToArch] => [showYearCount] => 1 [expandCurrentYear] => 1 [expandMonths] => 1 [expandYears] => 1 [expandCurrentMonth] => 1 [showMonthCount] => 1 [showPostTitle] => 1 [expand] => 0 [showPostDate] => 1 [debug] => 1 [postDateFormat] => m/d [postDateAppend] => after [accordion] => 1 [useCookies] => 1 [post_type] => post [taxoncmy] => category [postTitleLength] => [showPostCount] => 1 [style] => custom [archSortOrder] => DESC [showPosts] => [customExpand] => [customCollapse] => [taxonomy] => both [number] => 3 ) POST QUERY: SELECT wp_terms.slug, wp_posts.ID, wp_posts.post_name, wp_posts.post_title, wp_posts.post_author, wp_posts.post_date, YEAR(wp_posts.post_date) AS 'year', MONTH(wp_posts.post_date) AS 'month' , wp_posts.post_type FROM wp_posts LEFT JOIN wp_term_relationships ON wp_posts.ID = wp_term_relationships.object_id LEFT JOIN wp_term_taxonomy ON wp_term_taxonomy.term_taxonomy_id = wp_term_relationships.term_taxonomy_id LEFT JOIN wp_terms ON wp_terms.term_id = wp_term_taxonomy.term_id WHERE post_status='publish' AND wp_posts.post_type='post' AND wp_terms.slug IN ('blogi') GROUP BY wp_posts.ID ORDER BY wp_posts.post_date DESC POST QUERY RESULTS Array ( [0] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 62266 [post_name] => miuku-etsii-kotia-millaista-on-olla-kissojen-yhteyshenkilona-rekuilla [post_title] => Miuku etsii kotia! Millaista on olla kissojen yhteyshenkilönä Rekuilla [post_author] => 9 [post_date] => 2023-03-12 19:37:01 [year] => 2023 [month] => 3 [post_type] => post ) [1] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 62086 [post_name] => macen-matka-kohti-parempaa-elamaa [post_title] => Macen matka kohti parempaa elämää [post_author] => 9 [post_date] => 2023-03-01 12:26:52 [year] => 2023 [month] => 3 [post_type] => post ) [2] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 61532 [post_name] => pennyn-tarina [post_title] => Pennyn tarina [post_author] => 9 [post_date] => 2023-01-21 14:40:42 [year] => 2023 [month] => 1 [post_type] => post ) [3] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 58730 [post_name] => vanha-herra-vili [post_title] => Vanha herra Vili [post_author] => 9 [post_date] => 2022-07-31 18:38:23 [year] => 2022 [month] => 7 [post_type] => post ) [4] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 57146 [post_name] => elamaa-fiv-kissan-kanssa [post_title] => Elämää FIV-kissan kanssa [post_author] => 9 [post_date] => 2022-04-17 20:54:56 [year] => 2022 [month] => 4 [post_type] => post ) [5] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 57051 [post_name] => yha-useamman-kodinvaihtajakoiran-hoito-laiminlyoty [post_title] => Yhä useamman kodinvaihtajakoiran hoito laiminlyöty [post_author] => 9 [post_date] => 2022-04-13 11:16:12 [year] => 2022 [month] => 4 [post_type] => post ) [6] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 56863 [post_name] => adopting-a-dog-from-rekku-rescue [post_title] => Adopting a dog from Rekku Rescue [post_author] => 9 [post_date] => 2022-04-03 17:55:46 [year] => 2022 [month] => 4 [post_type] => post ) [7] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 56663 [post_name] => pieni-arka-minttu [post_title] => Pieni arka Minttu [post_author] => 9 [post_date] => 2022-03-22 12:43:15 [year] => 2022 [month] => 3 [post_type] => post ) [8] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 56168 [post_name] => adopting-from-rekku-rescue-cat-part-2 [post_title] => Adopting from Rekku Rescue – Cat, part 2 [post_author] => 9 [post_date] => 2022-02-19 12:32:39 [year] => 2022 [month] => 2 [post_type] => post ) [9] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 55571 [post_name] => adopting-from-rekku-rescue-cat-part-1 [post_title] => Adopting from Rekku Rescue – Cat, part 1 [post_author] => 9 [post_date] => 2022-01-15 16:36:13 [year] => 2022 [month] => 1 [post_type] => post ) [10] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 53700 [post_name] => kissan-elamassa-tarkeinta-on-turvallisuudentunne [post_title] => Kissan elämässä tärkeintä on turvallisuudentunne [post_author] => 38 [post_date] => 2021-09-19 12:27:13 [year] => 2021 [month] => 9 [post_type] => post ) [11] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 53149 [post_name] => vapaaehtoistyota-kissojen-parissa [post_title] => Vapaaehtoistyötä kissojen parissa [post_author] => 38 [post_date] => 2021-08-14 18:43:33 [year] => 2021 [month] => 8 [post_type] => post ) [12] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 52270 [post_name] => kissadiplomatiaa [post_title] => Kissadiplomatiaa [post_author] => 38 [post_date] => 2021-05-30 19:57:31 [year] => 2021 [month] => 5 [post_type] => post ) [13] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 51651 [post_name] => kulkuri-paasi-kotiin [post_title] => Onnekkaan kulkurin tarina [post_author] => 38 [post_date] => 2021-04-02 18:46:00 [year] => 2021 [month] => 4 [post_type] => post ) [14] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 50925 [post_name] => kodinvaihtajakoirat-kuormittavat-elainsuojeluyhdistysta [post_title] => Kodinvaihtajakoirat kuormittavat eläinsuojeluyhdistystä [post_author] => 38 [post_date] => 2021-03-14 19:47:20 [year] => 2021 [month] => 3 [post_type] => post ) [15] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 42368 [post_name] => lemmikin-hyvinvointi-on-omistajan-vastuulla [post_title] => Lemmikin hyvinvointi on omistajan vastuulla [post_author] => 38 [post_date] => 2021-02-07 14:56:38 [year] => 2021 [month] => 2 [post_type] => post ) [16] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 22020 [post_name] => ainahan-kissat-vahan-oksentaa [post_title] => Ainahan kissat vähän oksentaa? [post_author] => 38 [post_date] => 2021-01-24 16:57:46 [year] => 2021 [month] => 1 [post_type] => post ) [17] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 21440 [post_name] => joulu-on-taas-ja-talo-taynna-kiellettyja-houkutuksia [post_title] => Joulu on taas ja talo täynnä kiellettyjä houkutuksia [post_author] => 38 [post_date] => 2020-12-20 18:36:44 [year] => 2020 [month] => 12 [post_type] => post ) [18] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 19325 [post_name] => mikin-tarina-ruokavalio-remonttiin [post_title] => Mikin tarina – ruokavalio remonttiin [post_author] => 38 [post_date] => 2020-08-30 20:23:38 [year] => 2020 [month] => 8 [post_type] => post ) [19] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 19017 [post_name] => mikin-tarina-pelkopissijasta-hellyysriippuvaiseksi [post_title] => Mikin tarina – kaapista kaulakuoppaan [post_author] => 38 [post_date] => 2020-08-06 19:32:03 [year] => 2020 [month] => 8 [post_type] => post ) [20] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 18748 [post_name] => vihisveljekset-arkalaisista-kotikissoiksi-3 [post_title] => Vihisveljekset – arkalaisista kotikissoiksi [post_author] => 38 [post_date] => 2020-07-12 20:46:24 [year] => 2020 [month] => 7 [post_type] => post ) [21] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 18583 [post_name] => kesa-ja-karpaset-ja-puremat-ja-pistot [post_title] => Kesä ja kärpäset – puremat ja pistot [post_author] => 38 [post_date] => 2020-07-01 22:18:52 [year] => 2020 [month] => 7 [post_type] => post ) [22] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 18315 [post_name] => kesa-ja-karpaset-ja-punkit [post_title] => Kesä ja kärpäset – ja punkit [post_author] => 38 [post_date] => 2020-06-08 21:14:41 [year] => 2020 [month] => 6 [post_type] => post ) [23] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 17758 [post_name] => vihisveljekset-arkalaisista-kotikissoiksi-2 [post_title] => Vihisveljekset – arkalaisista kotikissoiksi [post_author] => 38 [post_date] => 2020-05-02 18:49:13 [year] => 2020 [month] => 5 [post_type] => post ) [24] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 17616 [post_name] => kissojen-parantumattomat-tartuntataudit [post_title] => Kissojen parantumattomat tartuntataudit [post_author] => 38 [post_date] => 2020-04-23 18:49:19 [year] => 2020 [month] => 4 [post_type] => post ) [25] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 17539 [post_name] => vihisveljekset-arkalaisista-kotikissoiksi [post_title] => Vihisveljekset – arkalaisista kotikissoiksi [post_author] => 38 [post_date] => 2020-04-18 12:15:24 [year] => 2020 [month] => 4 [post_type] => post ) [26] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 17354 [post_name] => videomiitti-elainperheessa [post_title] => Videomiitti lemmikkiperheessä [post_author] => 38 [post_date] => 2020-04-05 12:16:12 [year] => 2020 [month] => 4 [post_type] => post ) [27] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 15931 [post_name] => raimo-kissan-elamaa-kolmella-jalalla-2 [post_title] => Raimo – kissan elämää kolmella jalalla [post_author] => 38 [post_date] => 2020-01-18 12:35:31 [year] => 2020 [month] => 1 [post_type] => post ) [28] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 15842 [post_name] => kisuli-paasi-mikrosirun-avulla-kotiin [post_title] => Kisuli pääsi mikrosirun avulla kotiin [post_author] => 38 [post_date] => 2020-01-15 13:40:40 [year] => 2020 [month] => 1 [post_type] => post ) [29] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 14716 [post_name] => raimo-kissan-elamaa-kolmella-jalalla [post_title] => Raimo – kissan elämää kolmella jalalla [post_author] => 38 [post_date] => 2019-11-27 16:23:04 [year] => 2019 [month] => 11 [post_type] => post ) [30] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 14174 [post_name] => raimo-josta-tuli-kolmijalkainen-kissa [post_title] => Raimo - kissan elämää kolmella jalalla [post_author] => 38 [post_date] => 2019-11-10 13:04:05 [year] => 2019 [month] => 11 [post_type] => post ) [31] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 12681 [post_name] => kissojen-virtsavaivat-otettava-vakavasti [post_title] => Kissojen virtsavaivat otettava vakavasti [post_author] => 38 [post_date] => 2019-09-10 19:07:51 [year] => 2019 [month] => 9 [post_type] => post ) [32] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 11982 [post_name] => tarhassa-kissan-on-turvallista-ulkoilla-ja-purkaa-energiaa [post_title] => Tarhassa kissan on turvallista ulkoilla ja purkaa energiaa [post_author] => 38 [post_date] => 2019-08-21 23:16:24 [year] => 2019 [month] => 8 [post_type] => post ) [33] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 10712 [post_name] => miksi-rokottaa-kissa [post_title] => Miksi rokottaa kissa? [post_author] => 38 [post_date] => 2019-07-10 10:48:20 [year] => 2019 [month] => 7 [post_type] => post ) [34] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 8246 [post_name] => pentutehdaskoira-wilman-tarina [post_title] => Pentutehdaskoira Wilman tarina [post_author] => 38 [post_date] => 2019-02-27 19:06:07 [year] => 2019 [month] => 2 [post_type] => post ) [35] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 8166 [post_name] => sulo-ja-unto-vai-oliko-se-toisinpain [post_title] => Sulo ja Unto – vai oliko se toisinpäin [post_author] => 38 [post_date] => 2019-02-22 21:56:10 [year] => 2019 [month] => 2 [post_type] => post ) [36] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 7553 [post_name] => iso-arska-tuli-jaadakseen [post_title] => Iso-Arska tuli jäädäkseen [post_author] => 38 [post_date] => 2018-12-28 20:00:22 [year] => 2018 [month] => 12 [post_type] => post ) [37] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 6592 [post_name] => elamaa-aran-rescuen-kanssa [post_title] => Elämää aran rescuen kanssa [post_author] => 38 [post_date] => 2018-10-16 21:42:20 [year] => 2018 [month] => 10 [post_type] => post ) [38] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 6474 [post_name] => harhaluuloja-kissojen-hampaista [post_title] => Harhaluuloja kissojen hampaista [post_author] => 38 [post_date] => 2018-10-09 21:21:15 [year] => 2018 [month] => 10 [post_type] => post ) [39] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 5838 [post_name] => rekku-rescuen-maanantaimiitit-10-vuotta-kakkua-kavereita-ja-koiranleluja [post_title] => Rekku Rescuen maanantaimiitit 10 vuotta: kakkua, kavereita ja koiranleluja [post_author] => 38 [post_date] => 2018-08-29 19:59:51 [year] => 2018 [month] => 8 [post_type] => post ) [40] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 4982 [post_name] => koiranpennun-hankinta [post_title] => Koiranpennun hankinta [post_author] => 38 [post_date] => 2018-07-03 22:07:12 [year] => 2018 [month] => 7 [post_type] => post ) [41] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 4763 [post_name] => tarhamatka-18-20-5-2018 [post_title] => Tarhamatka 18.-20.5.2018 [post_author] => 38 [post_date] => 2018-06-16 10:25:51 [year] => 2018 [month] => 6 [post_type] => post ) [42] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 4643 [post_name] => pikaran-ja-jaden-sijaiskotitaival [post_title] => Pikaran ja Jäden sijaiskotitaival [post_author] => 38 [post_date] => 2018-06-03 19:18:33 [year] => 2018 [month] => 6 [post_type] => post ) [43] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 4508 [post_name] => rekkujen-sijaiskodin-terveisia [post_title] => Rekkujen sijaiskodin terveisiä! [post_author] => 38 [post_date] => 2018-05-23 17:29:29 [year] => 2018 [month] => 5 [post_type] => post ) [44] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 4486 [post_name] => koiran-aktivointi-parempaa-elamanlaatua-virikkeistamisella [post_title] => Koiran aktivointi – parempaa elämänlaatua virikkeistämisellä [post_author] => 38 [post_date] => 2018-05-21 23:18:01 [year] => 2018 [month] => 5 [post_type] => post ) [45] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 4024 [post_name] => tarhamatka-3-2018 [post_title] => Tarhamatka 23.-25.3.2018 [post_author] => 38 [post_date] => 2018-04-28 20:31:26 [year] => 2018 [month] => 4 [post_type] => post ) [46] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3503 [post_name] => prunts-koiran-kotimatka-ja-vuoden-viimeinen-tarhamatka [post_title] => Prunts-koiran kotimatka ja vuoden viimeinen tarhamatka [post_author] => 38 [post_date] => 2018-01-19 11:00:00 [year] => 2018 [month] => 1 [post_type] => post ) [47] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3504 [post_name] => marraskuinen-tarhamatka-tallinnaan-ja-virumaalle [post_title] => Marraskuinen tarhamatka Tallinnaan ja Virumaalle [post_author] => 38 [post_date] => 2017-12-20 20:34:00 [year] => 2017 [month] => 12 [post_type] => post ) [48] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3505 [post_name] => kissojen-leikkauspaiva-lahdessa-21-10 [post_title] => Kissojen leikkauspäivä Lahdessa 21.10. [post_author] => 38 [post_date] => 2017-11-24 14:46:00 [year] => 2017 [month] => 11 [post_type] => post ) [49] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3506 [post_name] => tarhamatka-parnuun-ja-laanemaalle-19-8-2017 [post_title] => Tarhamatka Pärnuun ja Läänemaalle 19.8.2017 [post_author] => 38 [post_date] => 2017-09-17 12:27:00 [year] => 2017 [month] => 9 [post_type] => post ) [50] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3507 [post_name] => toukokuun-tarhamatka [post_title] => Toukokuun tarhamatka [post_author] => 38 [post_date] => 2017-06-14 21:37:00 [year] => 2017 [month] => 6 [post_type] => post ) [51] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3508 [post_name] => kevaan-tuntua-ilmassa [post_title] => Kevään tuntua ilmassa! [post_author] => 38 [post_date] => 2017-05-31 12:12:00 [year] => 2017 [month] => 5 [post_type] => post ) [52] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3509 [post_name] => huhtikuun-tarhamatka-tallinnaan-seka-parnuun [post_title] => Huhtikuun tarhamatka Tallinnaan sekä Pärnuun [post_author] => 38 [post_date] => 2017-05-07 17:26:00 [year] => 2017 [month] => 5 [post_type] => post ) [53] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3510 [post_name] => voittajat [post_title] => Voittajat [post_author] => 38 [post_date] => 2017-04-16 21:33:00 [year] => 2017 [month] => 4 [post_type] => post ) [54] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3511 [post_name] => rekkublogi-3-vuotta [post_title] => Rekkublogi 3 vuotta! [post_author] => 38 [post_date] => 2017-04-11 23:51:00 [year] => 2017 [month] => 4 [post_type] => post ) [55] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3512 [post_name] => tammikuun-ensimmainen-tarhamatka-virumaan-tarhalle [post_title] => Tammikuun ensimmäinen tarhamatka Virumaan tarhalle [post_author] => 38 [post_date] => 2017-02-06 14:32:00 [year] => 2017 [month] => 2 [post_type] => post ) [56] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3513 [post_name] => tarhamatka-tallinnaan-ja-virumaalle [post_title] => Tarhamatka Tallinnaan ja Virumaalle [post_author] => 38 [post_date] => 2017-01-30 19:21:00 [year] => 2017 [month] => 1 [post_type] => post ) [57] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3514 [post_name] => bitiban-koiranruokalahetys-testauksessa [post_title] => Bitiban koiranruokalähetys testauksessa [post_author] => 38 [post_date] => 2017-01-29 11:16:00 [year] => 2017 [month] => 1 [post_type] => post ) [58] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3515 [post_name] => bitiban-kissanruokalahetys-testauksessa [post_title] => Bitiban kissanruokalähetys testauksessa [post_author] => 38 [post_date] => 2017-01-29 11:16:00 [year] => 2017 [month] => 1 [post_type] => post ) [59] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3516 [post_name] => tarhamatka-virumaalle-5-11-2016 [post_title] => Tarhamatka Virumaalle 5.11.2016 [post_author] => 38 [post_date] => 2016-12-07 21:49:00 [year] => 2016 [month] => 12 [post_type] => post ) [60] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3517 [post_name] => vierailu-viljandin-ja-tallinnan-tarhoille-5-6-11-2016 [post_title] => Vierailu Viljandin ja Tallinnan tarhoille 5-6.11.2016 [post_author] => 38 [post_date] => 2016-11-30 18:52:00 [year] => 2016 [month] => 11 [post_type] => post ) [61] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3518 [post_name] => tarhamatka-valgaan-ja-parnuun-13-16-10-2016 [post_title] => Tarhamatka Valgaan ja Pärnuun 13.-16.10.2016 [post_author] => 38 [post_date] => 2016-11-15 13:43:00 [year] => 2016 [month] => 11 [post_type] => post ) [62] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3519 [post_name] => parnun-tarhavierailu-25-26-8-2016 [post_title] => Pärnun tarhavierailu 25-26.8.2016 [post_author] => 38 [post_date] => 2016-09-27 08:20:00 [year] => 2016 [month] => 9 [post_type] => post ) [63] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3520 [post_name] => tarhareissu-9-10-7-viljandi-valga-parnu [post_title] => Tarhareissu 9.-10.7, Viljandi - Valga - Pärnu [post_author] => 38 [post_date] => 2016-07-24 13:58:00 [year] => 2016 [month] => 7 [post_type] => post ) [64] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3521 [post_name] => viljandin-tarhavierailu-6-6-2016 [post_title] => Viljandin tarhavierailu 6.6.2016 [post_author] => 38 [post_date] => 2016-06-21 11:41:00 [year] => 2016 [month] => 6 [post_type] => post ) [65] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3522 [post_name] => rescue-run-turussa-16-4 [post_title] => Rescue Run Turussa 16.4. [post_author] => 38 [post_date] => 2016-05-06 14:39:00 [year] => 2016 [month] => 5 [post_type] => post ) [66] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3523 [post_name] => lurun-karkumatka [post_title] => Lurun karkumatka [post_author] => 38 [post_date] => 2016-03-22 23:15:00 [year] => 2016 [month] => 3 [post_type] => post ) [67] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3524 [post_name] => kun-viisi-kissaa-saapui-hoitoon [post_title] => Kun viisi kissaa saapui hoitoon [post_author] => 38 [post_date] => 2016-03-11 17:06:00 [year] => 2016 [month] => 3 [post_type] => post ) [68] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3525 [post_name] => kissanloukku-dokumenttielokuva [post_title] => Kissanloukku -dokumenttielokuva [post_author] => 38 [post_date] => 2016-01-20 19:02:00 [year] => 2016 [month] => 1 [post_type] => post ) [69] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3526 [post_name] => pienen-jurmun-tarinaa [post_title] => Pienen Jurmun tarinaa [post_author] => 38 [post_date] => 2015-12-03 23:23:00 [year] => 2015 [month] => 12 [post_type] => post ) [70] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3527 [post_name] => partio-ja-rekku-rescue-opettamassa-toimimaan-aktiivisesti-yhteiskunnassa [post_title] => Partio ja Rekku Rescue opettamassa toimimaan aktiivisesti yhteiskunnassa [post_author] => 38 [post_date] => 2015-11-04 21:31:00 [year] => 2015 [month] => 11 [post_type] => post ) [71] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3528 [post_name] => syksyinen-tarhavierailu [post_title] => Syksyinen tarhavierailu [post_author] => 38 [post_date] => 2015-10-28 16:52:00 [year] => 2015 [month] => 10 [post_type] => post ) [72] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3529 [post_name] => kissapopulaatio-uudellamaalla [post_title] => Kissapopulaatio Uudellamaalla [post_author] => 38 [post_date] => 2015-10-15 08:17:00 [year] => 2015 [month] => 10 [post_type] => post ) [73] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3530 [post_name] => pikkuneiti-b-tuli-taloon [post_title] => Pikkuneiti B tuli taloon [post_author] => 38 [post_date] => 2015-10-06 08:19:00 [year] => 2015 [month] => 10 [post_type] => post ) [74] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3531 [post_name] => luennolla-kissakahvilassa [post_title] => Luennolla Kissakahvilassa [post_author] => 38 [post_date] => 2015-09-15 08:00:00 [year] => 2015 [month] => 9 [post_type] => post ) [75] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3532 [post_name] => kuvareportaasi-kesan-yhteiselta-tarhamatkalta [post_title] => Kuvareportaasi kesän yhteiseltä tarhamatkalta [post_author] => 38 [post_date] => 2015-09-11 08:47:00 [year] => 2015 [month] => 9 [post_type] => post ) [76] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3533 [post_name] => kuvareportaasi-tarhamatkalta-tallinna-rakvere-valga [post_title] => Kuvareportaasi tarhamatkalta Tallinna - Rakvere - Valga [post_author] => 38 [post_date] => 2015-08-31 07:54:00 [year] => 2015 [month] => 8 [post_type] => post ) [77] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3534 [post_name] => hulvaton-hulda [post_title] => Hulvaton Hulda [post_author] => 38 [post_date] => 2015-08-24 13:31:00 [year] => 2015 [month] => 8 [post_type] => post ) [78] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3535 [post_name] => tarhareissu-4-5-8 [post_title] => Tarhareissu 4.-5.8. [post_author] => 38 [post_date] => 2015-08-12 20:25:00 [year] => 2015 [month] => 8 [post_type] => post ) [79] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3536 [post_name] => tarhareissukertomus-viljandista-kesakuussa [post_title] => Tarhareissukertomus Viljandista Kesäkuussa [post_author] => 38 [post_date] => 2015-07-06 18:43:00 [year] => 2015 [month] => 7 [post_type] => post ) [80] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3537 [post_name] => puutarhapaiva-28-6 [post_title] => Puutarhapäivä 28.6. [post_author] => 38 [post_date] => 2015-07-03 08:00:00 [year] => 2015 [month] => 7 [post_type] => post ) [81] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3538 [post_name] => tarhareissukertomus-haapsalusta [post_title] => Tarhareissukertomus Haapsalusta [post_author] => 38 [post_date] => 2015-06-30 16:02:00 [year] => 2015 [month] => 6 [post_type] => post ) [82] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3539 [post_name] => koirafestarit-14-6 [post_title] => Koirafestarit 14.6. [post_author] => 38 [post_date] => 2015-06-25 14:09:00 [year] => 2015 [month] => 6 [post_type] => post ) [83] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3541 [post_name] => vierailu-haapsalun-ja-tallinnan-loytoelaintarhoilla-kesakuussa-2015 [post_title] => Vierailu Haapsalun ja Tallinnan löytöeläintarhoilla kesäkuussa 2015 [post_author] => 38 [post_date] => 2015-06-16 16:49:00 [year] => 2015 [month] => 6 [post_type] => post ) [84] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3542 [post_name] => hurja-hertta [post_title] => Hurja-Hertta [post_author] => 38 [post_date] => 2015-06-11 11:00:00 [year] => 2015 [month] => 6 [post_type] => post ) [85] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3543 [post_name] => apua-akupunktiosta [post_title] => Apua akupunktiosta [post_author] => 38 [post_date] => 2015-06-08 08:28:00 [year] => 2015 [month] => 6 [post_type] => post ) [86] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3545 [post_name] => kissan-ruokinta [post_title] => Kissan ruokinta [post_author] => 38 [post_date] => 2015-06-03 21:03:00 [year] => 2015 [month] => 6 [post_type] => post ) [87] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3546 [post_name] => tarhareisu-parnuun-25-4-2015 [post_title] => Tarhareisu Pärnuun 25.4.2015 [post_author] => 38 [post_date] => 2015-05-06 09:39:00 [year] => 2015 [month] => 5 [post_type] => post ) [88] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3547 [post_name] => kevaan-kissat [post_title] => Kevään kissat [post_author] => 38 [post_date] => 2015-05-02 10:59:00 [year] => 2015 [month] => 5 [post_type] => post ) [89] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3548 [post_name] => koirahierojalla [post_title] => Koirahierojalla [post_author] => 38 [post_date] => 2015-04-27 08:00:00 [year] => 2015 [month] => 4 [post_type] => post ) [90] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3549 [post_name] => sterilointikampanja-haapsalun-loytoelainkodissa [post_title] => Sterilointikampanja Haapsalun löytöeläinkodissa [post_author] => 38 [post_date] => 2015-04-23 08:00:00 [year] => 2015 [month] => 4 [post_type] => post ) [91] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3550 [post_name] => kotia-etsiva-hilla-koira [post_title] => Kotia etsivä Hilla- koira [post_author] => 38 [post_date] => 2015-04-20 10:00:00 [year] => 2015 [month] => 4 [post_type] => post ) [92] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3551 [post_name] => arvonnan-voittaja [post_title] => Arvonnan voittaja [post_author] => 38 [post_date] => 2015-04-20 08:00:00 [year] => 2015 [month] => 4 [post_type] => post ) [93] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3552 [post_name] => petexpo-messut-11-12-4-2015 [post_title] => PetExpo-messut 11.-12.4.2015 [post_author] => 38 [post_date] => 2015-04-16 18:17:00 [year] => 2015 [month] => 4 [post_type] => post ) [94] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3553 [post_name] => pellonperan-nimismies-nukka-puustinen [post_title] => Pellonperän Nimismies Nukka Puustinen [post_author] => 38 [post_date] => 2015-04-13 09:00:00 [year] => 2015 [month] => 4 [post_type] => post ) [95] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3554 [post_name] => blogin-ensimmainen-vuosi [post_title] => Blogin ensimmäinen vuosi [post_author] => 38 [post_date] => 2015-04-11 10:00:00 [year] => 2015 [month] => 4 [post_type] => post ) [96] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3555 [post_name] => tarhamatka-haapsaluun-21-3-2015 [post_title] => Tarhamatka Haapsaluun 21.3.2015 [post_author] => 38 [post_date] => 2015-04-08 18:16:00 [year] => 2015 [month] => 4 [post_type] => post ) [97] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3556 [post_name] => lukija-arvonta [post_title] => Lukija-arvonta [post_author] => 38 [post_date] => 2015-04-05 09:00:00 [year] => 2015 [month] => 4 [post_type] => post ) [98] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3557 [post_name] => zoolove-tilannepaivitys [post_title] => Zoolove - tilannepäivitys [post_author] => 38 [post_date] => 2015-03-27 19:49:00 [year] => 2015 [month] => 3 [post_type] => post ) [99] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3558 [post_name] => maatiaiskissojen-leikkauspaiva-lopella [post_title] => Maatiaiskissojen leikkauspäivä Lopella [post_author] => 38 [post_date] => 2015-02-23 10:56:00 [year] => 2015 [month] => 2 [post_type] => post ) [100] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3559 [post_name] => kuukauden-tahdet-juti-ja-niro [post_title] => Kuukauden tähdet Juti ja Niro [post_author] => 38 [post_date] => 2015-02-20 16:33:00 [year] => 2015 [month] => 2 [post_type] => post ) [101] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3560 [post_name] => domino-all-the-right-curves-in-all-the-right-places [post_title] => Domino - All the right curves in all the right places [post_author] => 38 [post_date] => 2015-02-17 23:09:00 [year] => 2015 [month] => 2 [post_type] => post ) [102] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3561 [post_name] => kissakaveri-kampanja-pappakissan-kuulumiset-2 [post_title] => Kissakaveri-kampanja: Pappakissan kuulumiset 2 [post_author] => 38 [post_date] => 2015-02-09 18:26:00 [year] => 2015 [month] => 2 [post_type] => post ) [103] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3562 [post_name] => zoolove-by-zooplus [post_title] => zoolove by zooplus [post_author] => 38 [post_date] => 2015-02-06 18:17:00 [year] => 2015 [month] => 2 [post_type] => post ) [104] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3563 [post_name] => lopen-leikkauspaiva-24-1-2015 [post_title] => Lopen leikkauspäivä 24.1.2015 [post_author] => 38 [post_date] => 2015-02-04 09:00:00 [year] => 2015 [month] => 2 [post_type] => post ) [105] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3564 [post_name] => vierailulla-parnun-ja-valgan-loytoelaintarhoilla [post_title] => Vierailulla Pärnun ja Valgan löytöeläintarhoilla [post_author] => 38 [post_date] => 2015-02-02 09:00:00 [year] => 2015 [month] => 2 [post_type] => post ) [106] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3565 [post_name] => uusi-koirien-kotihoitaja [post_title] => Uusi koirien kotihoitaja [post_author] => 38 [post_date] => 2015-01-28 11:08:00 [year] => 2015 [month] => 1 [post_type] => post ) [107] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3566 [post_name] => rekku-rescuen-vuosi-2014 [post_title] => Rekku Rescuen vuosi 2014 [post_author] => 38 [post_date] => 2015-01-19 23:04:00 [year] => 2015 [month] => 1 [post_type] => post ) [108] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3567 [post_name] => kissakaveri-kampanja-pappakissan-kuulumiset [post_title] => Kissakaveri-kampanja: Pappakissan kuulumiset [post_author] => 38 [post_date] => 2015-01-17 09:04:00 [year] => 2015 [month] => 1 [post_type] => post ) [109] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3568 [post_name] => kissakaveri-kampanja-pappakissan-kohtalokas-karkumatka [post_title] => Kissakaveri-kampanja: Pappakissan kohtalokas karkumatka [post_author] => 38 [post_date] => 2015-01-04 11:19:00 [year] => 2015 [month] => 1 [post_type] => post ) [110] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3569 [post_name] => viisikko-osa-5-wiin-joulukuulumisia [post_title] => Viisikko, osa 5 - Wiin joulukuulumisia [post_author] => 38 [post_date] => 2014-12-23 22:25:00 [year] => 2014 [month] => 12 [post_type] => post ) [111] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3570 [post_name] => vieraskyna-sheela-neidin-tarina [post_title] => Vieraskynä: Sheela-neidin tarina [post_author] => 38 [post_date] => 2014-12-15 11:00:00 [year] => 2014 [month] => 12 [post_type] => post ) [112] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3571 [post_name] => pikkuneiti-b [post_title] => Pikkuneiti B [post_author] => 38 [post_date] => 2014-12-09 22:48:00 [year] => 2014 [month] => 12 [post_type] => post ) [113] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3572 [post_name] => kummikissat-runo-virke-kotia-etsimassa [post_title] => Kummikissat Runo & Virke kotia etsimässä [post_author] => 38 [post_date] => 2014-12-01 13:46:00 [year] => 2014 [month] => 12 [post_type] => post ) [114] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3573 [post_name] => matka-haapsalun-ja-tallinnan-loytoelaintarhoilla-15-16-11-2014 [post_title] => Matka Haapsalun ja Tallinnan löytöeläintarhoilla 15.-16.11.2014 [post_author] => 38 [post_date] => 2014-11-26 11:53:00 [year] => 2014 [month] => 11 [post_type] => post ) [115] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3574 [post_name] => viiru-emo-ja-pennut [post_title] => Viiru-emo ja pennut [post_author] => 38 [post_date] => 2014-11-18 16:46:00 [year] => 2014 [month] => 11 [post_type] => post ) [116] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3575 [post_name] => pakastinpennut [post_title] => Pakastinpennut [post_author] => 38 [post_date] => 2014-11-12 15:49:00 [year] => 2014 [month] => 11 [post_type] => post ) [117] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3576 [post_name] => verenluovuttaja-eli-sankarikoira [post_title] => Verenluovuttaja, eli Sankarikoira [post_author] => 38 [post_date] => 2014-11-05 11:20:00 [year] => 2014 [month] => 11 [post_type] => post ) [118] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3577 [post_name] => kummikissat-runo-ja-virke-elainlaakarissa [post_title] => Kummikissat Runo ja Virke eläinlääkärissä [post_author] => 38 [post_date] => 2014-10-26 17:01:00 [year] => 2014 [month] => 10 [post_type] => post ) [119] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3578 [post_name] => akapusseja-kesyttelemassa-lampolan-tytot [post_title] => Äkäpusseja kesyttelemässä: Lampolan tytöt [post_author] => 38 [post_date] => 2014-10-20 11:07:00 [year] => 2014 [month] => 10 [post_type] => post ) [120] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3579 [post_name] => kummikissaperhe-runo-virke [post_title] => Kummikissaperhe Runo & Virke [post_author] => 38 [post_date] => 2014-10-16 14:15:00 [year] => 2014 [month] => 10 [post_type] => post ) [121] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3580 [post_name] => koirakavelylla-hameenlinnassa [post_title] => Koirakävelyllä Hämeenlinnassa [post_author] => 38 [post_date] => 2014-10-14 14:39:00 [year] => 2014 [month] => 10 [post_type] => post ) [122] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3581 [post_name] => viisikko-osa-4-kotia-kohti [post_title] => Viisikko, osa 4 - Kotia kohti! [post_author] => 38 [post_date] => 2014-10-07 16:27:00 [year] => 2014 [month] => 10 [post_type] => post ) [123] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3582 [post_name] => koirien-kotihoitajan-arkea [post_title] => Koirien kotihoitajan arkea [post_author] => 38 [post_date] => 2014-10-06 11:02:00 [year] => 2014 [month] => 10 [post_type] => post ) [124] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3583 [post_name] => viisikko-osa-3-kakkapyllyt-laakarissa [post_title] => Viisikko, osa 3 - kakkapyllyt lääkärissä [post_author] => 38 [post_date] => 2014-09-26 15:16:00 [year] => 2014 [month] => 9 [post_type] => post ) [125] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3584 [post_name] => kissanauttajan-arkea-osa-2 [post_title] => Kissanauttajan arkea, osa 2 [post_author] => 38 [post_date] => 2014-09-21 10:26:00 [year] => 2014 [month] => 9 [post_type] => post ) [126] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3585 [post_name] => kissanauttajan-arkea [post_title] => Kissanauttajan arkea [post_author] => 38 [post_date] => 2014-09-12 07:41:00 [year] => 2014 [month] => 9 [post_type] => post ) [127] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3586 [post_name] => tallinnaan-tarhavierailulle [post_title] => Tallinnaan tarhavierailulle [post_author] => 38 [post_date] => 2014-09-08 13:09:00 [year] => 2014 [month] => 9 [post_type] => post ) [128] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3587 [post_name] => valokuvakilpailun-voittaja [post_title] => Valokuvakilpailun voittaja [post_author] => 38 [post_date] => 2014-09-02 19:00:00 [year] => 2014 [month] => 9 [post_type] => post ) [129] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3588 [post_name] => rekku-kauppa-ja-hyvan-mielen-puoti [post_title] => Rekku-kauppa ja Hyvän mielen puoti [post_author] => 38 [post_date] => 2014-08-29 08:00:00 [year] => 2014 [month] => 8 [post_type] => post ) [130] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3589 [post_name] => aran-kissan-kesyttaminen [post_title] => Aran kissan kesyttäminen [post_author] => 38 [post_date] => 2014-08-25 16:37:00 [year] => 2014 [month] => 8 [post_type] => post ) [131] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3590 [post_name] => viisikko-osa-kaksi [post_title] => "Viisikko" osa kaksi [post_author] => 38 [post_date] => 2014-08-22 08:00:00 [year] => 2014 [month] => 8 [post_type] => post ) [132] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3591 [post_name] => elomessut-hameenlinnassa [post_title] => Elomessut Hämeenlinnassa [post_author] => 38 [post_date] => 2014-08-20 08:00:00 [year] => 2014 [month] => 8 [post_type] => post ) [133] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3592 [post_name] => valokuvakisa-voittajan-aanestys [post_title] => Valokuvakisa, voittajan äänestys [post_author] => 38 [post_date] => 2014-08-18 08:00:00 [year] => 2014 [month] => 8 [post_type] => post ) [134] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3593 [post_name] => kummikissa-urkki [post_title] => Kummikissa Urkki [post_author] => 38 [post_date] => 2014-08-14 12:22:00 [year] => 2014 [month] => 8 [post_type] => post ) [135] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3594 [post_name] => pinupia-kissankarvoja-ja-hannanhuiskutuksia [post_title] => Pinupia, kissankarvoja ja hännänhuiskutuksia [post_author] => 38 [post_date] => 2014-08-11 07:59:00 [year] => 2014 [month] => 8 [post_type] => post ) [136] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3595 [post_name] => kotihoitaja-kertoo-viisikosta [post_title] => Kotihoitaja kertoo "Viisikosta" [post_author] => 38 [post_date] => 2014-08-08 15:10:00 [year] => 2014 [month] => 8 [post_type] => post ) [137] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3596 [post_name] => valokuvakisa [post_title] => Valokuvakisa [post_author] => 38 [post_date] => 2014-08-03 09:00:00 [year] => 2014 [month] => 8 [post_type] => post ) [138] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3597 [post_name] => kun-kaikki-ei-mene-suunnitelmien-mukaan-eika-edes-sinne-pain [post_title] => Kun kaikki ei mene suunnitelmien mukaan eikä edes sinne päin... [post_author] => 38 [post_date] => 2014-07-31 10:00:00 [year] => 2014 [month] => 7 [post_type] => post ) [139] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3598 [post_name] => munaton-on-harmiton-maatiaismirrien-ja-kollien-leikkaustempaus-juvalla [post_title] => Munaton on harmiton - Maatiaismirrien ja -kollien leikkaustempaus Juvalla [post_author] => 38 [post_date] => 2014-07-28 18:42:00 [year] => 2014 [month] => 7 [post_type] => post ) [140] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3599 [post_name] => elainlaakarin-nakemys-suomen-kissatilanteesta [post_title] => Eläinlääkärin näkemys Suomen kissatilanteesta [post_author] => 38 [post_date] => 2014-07-23 10:04:00 [year] => 2014 [month] => 7 [post_type] => post ) [141] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3600 [post_name] => kirppistelya [post_title] => Kirppistelyä [post_author] => 38 [post_date] => 2014-07-19 10:29:00 [year] => 2014 [month] => 7 [post_type] => post ) [142] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3601 [post_name] => kotihoitaja-kertoo-bobby-koirasta [post_title] => Kotihoitaja kertoo Bobby-koirasta [post_author] => 38 [post_date] => 2014-07-17 10:35:00 [year] => 2014 [month] => 7 [post_type] => post ) [143] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3602 [post_name] => kille-kiljukaula-pieni-calicikissa [post_title] => Kille Kiljukaula, pieni calicikissa [post_author] => 38 [post_date] => 2014-07-15 09:41:00 [year] => 2014 [month] => 7 [post_type] => post ) [144] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3603 [post_name] => rekku-rescuen-huutis-facebookissa [post_title] => Rekku Rescuen huutis Facebookissa [post_author] => 38 [post_date] => 2014-07-11 10:57:00 [year] => 2014 [month] => 7 [post_type] => post ) [145] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3604 [post_name] => matkailua-virossa-25-26-6-2014 [post_title] => Matkailua Virossa 25.-26.6.2014 [post_author] => 38 [post_date] => 2014-07-03 22:23:00 [year] => 2014 [month] => 7 [post_type] => post ) [146] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3605 [post_name] => missa-muruseni-on [post_title] => Missä muruseni on? [post_author] => 38 [post_date] => 2014-06-30 09:20:00 [year] => 2014 [month] => 6 [post_type] => post ) [147] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3606 [post_name] => pienesta-kiinni-naajan-ja-nejman-tarina [post_title] => Pienestä kiinni - Naajan ja Nejman tarina [post_author] => 38 [post_date] => 2014-06-22 20:59:00 [year] => 2014 [month] => 6 [post_type] => post ) [148] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3607 [post_name] => apukasina-rekkuilemassa-elainlaakarissa-14-kissan-kanssa [post_title] => Apukäsinä rekkuilemassa: Eläinlääkärissä 14 kissan kanssa [post_author] => 38 [post_date] => 2014-06-18 17:38:00 [year] => 2014 [month] => 6 [post_type] => post ) [149] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3608 [post_name] => kesaarvonnan-voittajat [post_title] => Kesäarvonnan voittajat [post_author] => 38 [post_date] => 2014-06-15 12:14:00 [year] => 2014 [month] => 6 [post_type] => post ) [150] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3609 [post_name] => apukasina-rekkuilemassa-viikonloppu-varahoitajana [post_title] => Apukäsinä rekkuilemassa: Viikonloppu varahoitajana [post_author] => 38 [post_date] => 2014-06-13 15:51:00 [year] => 2014 [month] => 6 [post_type] => post ) [151] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3610 [post_name] => kissojen-leikkaustempaus [post_title] => Kissojen leikkaustempaus [post_author] => 38 [post_date] => 2014-06-10 11:01:00 [year] => 2014 [month] => 6 [post_type] => post ) [152] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3611 [post_name] => tiihosen-tarina [post_title] => Tiihosen tarina [post_author] => 38 [post_date] => 2014-06-06 10:00:00 [year] => 2014 [month] => 6 [post_type] => post ) [153] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3612 [post_name] => eino-kissan-ensipaivat-hoitokodissa [post_title] => Eino-kissan ensipäivät hoitokodissa [post_author] => 38 [post_date] => 2014-06-04 12:30:00 [year] => 2014 [month] => 6 [post_type] => post ) [154] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3613 [post_name] => kotihoitajan-kertomus [post_title] => Kotihoitajan kertomus [post_author] => 38 [post_date] => 2014-06-03 09:00:00 [year] => 2014 [month] => 6 [post_type] => post ) [155] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3614 [post_name] => kesaarvonta [post_title] => Kesäarvonta [post_author] => 38 [post_date] => 2014-06-01 11:55:00 [year] => 2014 [month] => 6 [post_type] => post ) [156] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3615 [post_name] => koiravaraajien-tapaaminen-ja-koirien-terassikauden-avajaiset [post_title] => Koiravaraajien tapaaminen ja koirien terassikauden avajaiset [post_author] => 38 [post_date] => 2014-05-30 12:03:00 [year] => 2014 [month] => 5 [post_type] => post ) [157] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3616 [post_name] => karvaista-kauneutta-eli-match-show-tuulosessa-17-5-2014 [post_title] => Karvaista kauneutta eli Match show Tuulosessa 17.5.2014 [post_author] => 38 [post_date] => 2014-05-26 20:57:00 [year] => 2014 [month] => 5 [post_type] => post ) [158] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3617 [post_name] => sunnuntain-maaseutumatkailua [post_title] => Sunnuntain maaseutumatkailua [post_author] => 38 [post_date] => 2014-05-23 07:47:00 [year] => 2014 [month] => 5 [post_type] => post ) [159] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3618 [post_name] => kun-hoitolaisiin-rakastuu-puhukaa-mulle-jarkea [post_title] => Kun hoitolaisiin rakastuu, puhukaa mulle järkeä [post_author] => 38 [post_date] => 2014-05-21 10:40:00 [year] => 2014 [month] => 5 [post_type] => post ) [160] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3619 [post_name] => rekkujen-vappuaatto-pehulassa [post_title] => Rekkujen vappuaatto Pehulassa [post_author] => 38 [post_date] => 2014-05-16 10:00:00 [year] => 2014 [month] => 5 [post_type] => post ) [161] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3620 [post_name] => miraclen-kynsistudio-petexpossa [post_title] => Miraclen kynsistudio PetExpossa [post_author] => 38 [post_date] => 2014-05-13 13:18:00 [year] => 2014 [month] => 5 [post_type] => post ) [162] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3621 [post_name] => toivon-tarina [post_title] => Toivon tarina [post_author] => 38 [post_date] => 2014-05-08 07:18:00 [year] => 2014 [month] => 5 [post_type] => post ) [163] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3622 [post_name] => mita-haluat-lukea-rekkublogista [post_title] => Mitä haluat lukea Rekkublogista? [post_author] => 38 [post_date] => 2014-05-05 12:30:00 [year] => 2014 [month] => 5 [post_type] => post ) [164] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3623 [post_name] => tarhareissulla-parnussa-ja-valgassa-19-20-4-2014 [post_title] => Tarhareissulla Pärnussa ja Valgassa 19.-20.4.2014 [post_author] => 38 [post_date] => 2014-04-30 07:37:00 [year] => 2014 [month] => 4 [post_type] => post ) [165] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3624 [post_name] => rekku-rescue-goes-pinup [post_title] => Rekku Rescue goes Pinup [post_author] => 38 [post_date] => 2014-04-22 18:47:00 [year] => 2014 [month] => 4 [post_type] => post ) [166] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3625 [post_name] => messut [post_title] => Messut [post_author] => 38 [post_date] => 2014-04-17 15:29:00 [year] => 2014 [month] => 4 [post_type] => post ) [167] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3626 [post_name] => maanantaimiittiin-on-aina-avoimet-ovet [post_title] => Maanantaimiittiin on aina avoimet ovet! [post_author] => 38 [post_date] => 2014-04-15 20:36:00 [year] => 2014 [month] => 4 [post_type] => post ) [168] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3627 [post_name] => matkailua-tallinnassa-ja-parnussa-30-31-3-2014 [post_title] => Matkailua Tallinnassa ja Pärnussa 30.-31.3.2014 [post_author] => 38 [post_date] => 2014-04-11 11:34:00 [year] => 2014 [month] => 4 [post_type] => post ) [169] => stdClass Object ( [slug] => blogi [ID] => 3628 [post_name] => rekku-rescuen-blogi [post_title] => Rekku Rescuen blogi [post_author] => 38 [post_date] => 2014-04-11 08:10:00 [year] => 2014 [month] => 4 [post_type] => post ) )