Blogi

16.6.2018

Tarhamatka 18.-20.5.2018

Tällä kertaa suuntasin autoni ensin kohti Viljandin tarhaa. Viljandin löytöeläintarha sijaitsee Viron keskiosassa, noin 160 km päässä Tallinnasta. Rekku Rescue tukee tarhaa pääasiallisesti paikallisesti ruoka- ja tarvikelahjoituksin.

Viljandin tarhalla oli nyt 14 koiraa ja arviolta noin 60 kissaa. Yhdistys lahjoitti tarhalle kissan- ja koiranruokaa sekä petejä ja pehmikkeitä. Lisäksi yksityinen lahjoittaja oli lähettänyt Hanno-koiralle paketin, joka sisälsi erikoisruokaa ja ihonhoitotuotteen. Hanno on arviolta 8-vuotias koira, joka saapui tarhalle tammikuussa erittäin huonokuntoisena. Nyt Hanno näytti kuitenkin jo paljon paremmalta.

Hanno

Tarhan koirat Hannoa lukuunottamatta vaikuttivat sosiaalisilta ja ystävällisiltä. Paikalla oli nyt kaksi vierailijaa, jotka ulkoiluttivat koiria.

Kissahuoneessa oli kymmenen kissaa, jotka olivat kaikki sosiaalisia niin ihmisten kuin toisten kissojenkin suhteen. Huoneessa olikin seesteinen ja rauhallinen tunnelma.  Loput kissoista olivat eri rakennuksissa häkeissä.

Pärnun tarhalla olen vieraillut vuodesta 2007 lähtien. Tällä reissulla tapasin tarhan uuden johtajan, jonka kanssa keskustelimme yhteistyöstä yhdistyksen kanssa. Nyt paikalla oli ainoastaan seitsemän koiraa ja kuusi uutta kotia etsivää kissaa. Luvut olivat ilahduttavan pienet. Työntekijä kuitenkin kertoi, että jostain syystä eläimet löytävät tällä hetkellä huonosti koteja Virosta.

Yhdistyksen sivuille uutta kotia etsimään tulee ainakin ystävällinen Lotte-koira. Lotte on arviolta kolmevuotias rauhallinen neitokainen. Lotten kanssa kävin pitkällä lenkillä, ja tyttö kävelikin ihanan rauhallisesti hihnan päässä.

Lotte

Bella ja Sälly ovat länsisiperianlaikoja, jotka ovat lähtöisin samasta kodista. Bella on yhdeksänvuotias, ja sitä on aikoinaan käytetty metsästyksessä. Sälly on Bellan 6-vuotias jälkeläinen, ja tarha etsii näille yhteistä kotia. Molemmat oli juuri steriloitu.

Bella ja Sälly

Lenkille pääsi myös hurmaava Johnny Cash. Johnny on arviolta kaksivuotias energinen, leikkisä ja sosiaalinen hurmuri.

Johnny Cash

Kissat tarhalla olivat kaikki ihastuttavan sosiaalisia ja vähäisen kissamäärän takia huoneissa oli mukavan leppoisa tunnelma.

 

Tarhaterveisin,

Tanja