Blogi

23.5.2018

Rekkujen sijaiskodin terveisiä!

Heippa täältä Helsingin Viikistä! Olemme toimineet Rekku Rescue ry:lle kotihoitajina vasta vähän aikaa, noin kaksi kuukautta, mutta näihin kahteen kuukauteen onkin mahtunut jo monta kissaa sekä paljon leikkiä ja temmellystä.

Vasemmalla Koski, oikealla Pärmä

Alla Koski, päällä Pärmä

Ensimmäisiksi hoitolaisiksi meille saapuivat 10 kuukauden ikäiset veljekset Koski ja Pärmä.

Alusta asti kävi selväksi, että Pärmä on arempi yksilö ja Koski puolestaan dominoivampi sekä toimeliaampi. Pojilta putsattiin ja desinfioitiin korvat iltaisin, ja iltarutiiniksi muodostui myös ientulehduslääkkeen antaminen. Kissat antoivat oikein hyvin käsitellä toimenpiteiden aikana ja Pärmä vielä kehräsi onnesta, kun korvia puhdistettiin. Kissat eivät usein mielellään anna tutkia hampaitaan – saatikka koskea – joten ientulehduslääkkeen antaminen tuntui aluksi haasteelliselta, mutta kun siihen tottui (sekä itse että kissa) niin kaikki sujui hyvin.

Koski ja Pärmä osoittautuivat moniruokaisiksi ja ruuassa he eivät nirsoilleet: sekä kuiva- että märkäruoka maistui eikä merkillä ollut väliä, vaikka suosimmekin mahdollisimman lihapitoista ruokaa vähillä hiilihydraateilla. Pärmää saikin välillä hätistellä Kosken kipolta, kun hän tuppasi joskus ahmimaan toisenkin edestä. Ruokavarastomme täydensimme Rekku Rescuen varastolla Malmilla ja desinfiointi- sekä ientulehduslääkkeen ostimme lähimmästä apteekista.

Vasemmalla Koski, oikealla Pärmä

Pärmästä lähikuvaa

Pärmän lempipaikaksi muodostui nopeasti sauna, jonka rauhassa kisu sai rauhassa lymyillä ja ottaa omaa aikaa. Välillä hän myös innostui leikkimään riehakkaan veljensä kanssa. Koski piti usein huolta veljestään ja kävi tarkastamassa häntä saunassa. Koski taas rakasti huomioita (mutta ei kameraa), leikkimistä ja rapsutuksia, jolloin aamu- ja iltarutiiniksi muodostui leikkituokio kissojen kanssa. Parivaljakon iltarutiiniksi taas muodostui toistensa peseminen ja helliminen sohvan lämmössä, ja Koski usein myös hakeutui vieri viereen nukkumaan niin iltaisin kuin aamuisin. Veljeksistä selkeästi huomasi, että he nauttivat toistensa seurasta, joten he lähtivätkin etsimään yhteistä rakastavaa kotia.

Pärmä temmeltämässä sukkien kanssa

Pärmä oli kiinnostunut puhelimesta

Veljekset huomattiinkin pian Rekku Rescuen sivuilta ja oli aika uusien haasteiden. Kissat lähtivät kantoon ja pysyvälle matkalle uuden perheen luokse. Luovutusvaiheessa kissoista oli vaikea luopua, varsinkin kun ensimmäiset hoitolaiset olivat kyseessä. Näin kuitenkin vapautamme kotimme seuraavalle tarvitsevalle ja laitamme hyvän kiertämään. Kaiken kaikkiaan mahtava kokemus ja uskon, että tulemme olemaan Rekku Rescue ry:n toiminnassa vielä pitkään mukana ja suosittelemme sitä myös sinulle!

Lue lisää Rekkujen sijaiskotitoiminnasta täältä!

 

Terveisin,

Rekkujen sijaiskoti