Rekku Rescuen maanantaimiitit 10 vuotta: kakkua, kavereita ja koiranleluja
”Oliskohan näitä vähän kivempi tehdä porukalla…”
Siitä se ajatus sitten lähti. Taisin olla ennen joitain messuja liimailemassa tulostamiani logotarroja tikkareihin, jotta tavallisista tikkareista tulisi Rekkutikkareita. Siinä kolmatta tuntia villiä iltaa viettäessäni heräsi päässäni ajatus, että ehkäpä yhdessä olisi tosiaan helpompi askarrella sekä samalla suunnitella tulevia tapahtumia ja toimintaa.
Siinä vaiheessa kesällä 2008 olin ollut mukana Rekkujen toiminnassa jo lähes kolme vuotta tehden kaikenlaista. Alun perin tarkoitus oli vain katsella kolmatta kissaa, mutta asiat saivatkin aivan uuden käänteen. Kolli, johon olin silmäni iskenyt, olikin ehtinyt löytää jo kodin, ja Rekkujen toiminta imaisi minut heti mukaansa.
Aloitin kissojen kotihoitajana ja kissavaraajana – ja lähes saman tien myös hallituksessa ja sihteerinä, sillä ensimmäisessä kokouksessa meitä oli paikalla viisi ihmistä, eikä vaihtoehtoja juuri ollut. Se oli sitten menoa! Parin kuukauden päästä olin jo pystyttämässä yksin messuosastoa Lemmikkimessuilla ja opettelemassa koodausta saadakseni nettisivuja päivitettyä. Toiminta oli vielä täysin lapsenkengissään, mutta alkoi kasvaa nopeasti.
Kun ajatus säännöllisesti tapaamisesta oli herännyt, kypsyteltiin sitä Rekku Rescuen keskusteluryhmässä. Kyselin, että onhan varmasti tulijoita, jos tapaamisia aletaan järjestää. Suuri osa innostui ajatuksesta, mutta yhteisen sopivan päivän löytäminen aiheuttaa aina haasteita varsinkin isommalla porukalla, joten täytyi vain valita mahdollisimman sopiva päivä. Kuun toinen maanantai valikoitui sitten sopivaksi päiväksi ja aloitusajaksi sovittiin kello 18, jotta ainakin itse ehtisin töistä mukaan. Koska halusin pelata varman päälle, päätin että tapaamiset järjestetään minun luonani, jolloin mahdollisia askartelukamppeita ei tarvitse kuljettaa minnekään – ja toisaalta vaikka kukaan ei tulisikaan tapaamiseen, askartelisin sitten siinä itse kätevästi kotosalla.
Miiteissä kävi heti alusta asti porukkaa, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Välillä mukana oli toistakymmentä innokasta, joskus taas askarreltiin kahdestaan. Kertaakaan ei ole kuitenkaan tarvinnut olla yksin. Varsinkin alkuvuosina miitit olivat tärkeä kanava saada mukaan uusia ihmisiä sekä vaihtaa tietoja, kuulumisia, papereita ja kaikenlaista tavaraa – eihän silloin ollut vielä juuri Facebookin käyttäjiä. Askertelun ja tapahtumien suunnittelun lomassa kissojen kotihoitajat saivat myös minulta varastosta kissanruokia ja -hiekkoja. Samalla otin vastaan lahjoituksia toimitettavaksi eteenpäin Viroon tarhoille. Silloin ei ollut erillisiä varastotiloja, vaan ainoa varasto koko pääkaupunkiseudulla oli minun luonani. Varsinainen logistiikkakeskus se olikin!
Vuosien saatossa miitissä on ollut ahkeria kantakävijöitä, jotka ovat pysyneet vuodesta toiseen. Uusia on pyrähtänyt mukaan, osa poistunut ja osa jäänyt sitäkin pysyvämmin toimintaan mukaan. Muistelin, että miitti on koko kymmenvuotisen historiansa aikana taidettu ainoastaan kerran joutua perumaan kovan kuumeeni takia. Pari kertaa miittiä on siirretty, jotta on päästy askertelemaan ja järjestämään kaikki kuntoon juuri ennen isompia tapahtumia. Kerran ollaan jouduttu tapaamaan toisessa paikassa, kun meillä todettiin samana päivänä kissarutto. Silloin jouduin lähtemään heti eläinlääkäriin ja koti joutui karanteeniin, joten avuksi riensi lähellä asunut siskoni, jonka luo siirsimme tapaamisen.
Miittiin tuloa ei tarvitse jännittää. Meillä on aina avoimet ovet ja tarjolla ainakin kahvia ja kivaa seuraa. Tällä hetkellä olemme keskittyneet koiranlelujen tekemiseen: viime miitissä tehtiin taas lähemmäs 20 värikästä vetolelua. Kymmenen vuotta on mennyt aivan hujauksessa, nähdäänhän seuraavassa miitissä 10.9.!
P.S. Iso kiitos kaikille nyt 10 v. miitissä vierailleille ja vuosien saatossa miiteissä käyneille! Kiitos, kun olette olemassa. Pienistä pisaroista syntyy iso virta!
Terveisin,